© Timo Ahjos 2003-2006.
Voit kommentoida tätä sivua
keskustelupalstalla!
Yksinkertaisin osoite näille sivuille on
www.ahjos.net/matka/
Matka alkoi Helsingistä suomalaisella "Sibelius"-junalla keskiviikkoaamuna 23.7.2003 ja päättyi Helsinkiin venäläisellä bussilla sunnuntai-iltana 3.8.2003. Matkan aikana yövyttiin Pietarissa, Petroskoissa ja Saidoman kylässä Käppäselässä, noin 40 km etelään Karhumäen kaupungista. Katso: Yöpymispaikat kartalla
Tämä raportti koostuu neljästä osasta seuraavasti:
Luin mm. ulkoministeriön matkustusohjeet, jotka löytyvät UM:n sivuston kohdasta "Ajankohtaista", ja Markus Lehtipuun kirjan "Karjala". Pari viikkoa ennen matkaa kävin ottamassa suositusten mukaiset jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja hepatiittirokotukset. Matkakassa koostui dollari- ja euromääräisistä seteleistä sekä kahdesta muovikortista (Visa ja Visa Electron), joita en matkalla kuitenkaan käyttänyt.
Viisumin hankinta kävi kätevästi Oy Russian Tours Ltd:n kautta ilman että matkaa tarvitsi ostaa samasta paikasta. Viisumi maksoi 42 euroa, toimitusaika 6 arkipäivää. Samalla otin venäläisomisteisen Vakuutusosakeyhtiö IngoNord:in perusmatkavakuutuksen kuukauden ajaksi hintaan 16 euroa. Viisumihakemuksen liitteenä pitää nimittäin olla todistus matkavakuutuksesta. Matkalla on tärkeää pitää mukana sellaista venäjänkielistä dokumenttia, joka kertoo vakuutuksen olemassaolosta. (Englanninkielinen muovikortti ei riitä pikkupaikkakunnilla, missä ei ole ulkomaisten turistien hoitamiseen erikoistunutta klinikkaa.)
Ulkoministeriön matkustusohjeen mukaan viisumihakemukseen tarvitaan 3 passikuvaa, mutta todellisuudessa niitä tarvittiin vain yksi. Viisumihakemus on lyhyt ja yksinkertainen. Siinä kysytään vain henkilötiedot ja matkan perustiedot, mutta ei sellaisia asioita kuin USA:n vastaavassa lomakkeessa (kuten "Aiotteko matkanne aikana harjoittaa rikollista toimintaa?").
Helsingistä Pietariin meneville junille on annettu niin hienoja nimiä kuin "Tolstoi", "Repin" ja "Sibelius", joista kaksi ensimmäistä ovat venäläisiä ja kolmas suomalainen. Matkustimme Sibeliuksella, joka lähti Helsingistä klo 7:42 ja oli Pietarissa noin klo 14. Juna oli minulle pieni pettymys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ollut, mutta odotin siinä olevan jotakin erityistä, kun sillä oli niin arvokas nimi. Se oli kuitenkin vain aivan tavallinen pikajuna, jonka siniset vaunut ovat vanhinta Suomessa edelleen käytössä olevaa tyyppiä. Samanlaisella kävimme keväällä Salpausselän kisoissa.
Junan lähestyessä Pietaria kuulin ensimmäisen kerran junan kovaäänisestä, kuinka kaupungin nimi venäjäksi lausutaan. Se äännetään aivan samoin kuin kirjoitetaan eli "Sankt-Peterburg" [sankt peterburg]. Paino on enemmän sanan loppuosalla "burg". (Huomaa, että kaupungin venäjänkielisessä nimessä ei ole keskellä s-kirjainta, kuten sen englanninkielisessä muodossa Saint Petersburg!) Tuo oli kaupungin nimenä sen perustamisesta alkaen vuosina 1703-1914 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen. Vuosina 1914-24 se oli Petrograd ja Leninin kuolinvuodesta 1924 vuoteen 1991 Leningrad.
Vaikka olemme televisiossa nähneet Leninin patsaita kaadettavan muissa maissa, täällä hän on edelleen arvostettu henkilö ja patsas on paikallaan. Kaupungin nimen muutoksesta huolimatta sitä ympäröivä, lääniä vastaava hallinnollinen alue (oblast) on edelleenkin nimeltään "Leningrad Oblast".
Junamme pääteasema oli historiallinen "Petrogradin Suomen asema", jolle Lenin saapui 16.4.1917. Lenin matkusti veturissa nro 293, jonka Suomi sittemmin lahjoitti Neuvostoliitolle ja joka on museoitu asemalle. Rajatarkastuksen Lenin oli ohittanut kävelemällä, ikäänkuin lämmittäjänä, jonka suomalainen veturinkuljettaja Jalava oli lähettänyt hakemaan vettä. Aseman edessä olevalla aukiolla on suuri Leninin patsas.
Helsingistä Moskovaan asti ajavat junat käyttävät Pietarissa uutta Laatokan asemaa. Siitä on valokuva tämän kertomuksen kakkososan alussa, koska junamme Petroskoihin lähti sieltä.
Monille suomalaisille, kuten minullekin, on erikoinen kokemus huomata, että vain muutaman tunnin juna- tai automatkan päässä Helsingistä on suurkaupunki, joka on mitoiltaan aivan eri suuruusluokkaa kuin pohjoismaiden pääkaupungit. (Katso myös: keskustan kartta ja PetersburgCity.com.)
Kaupunki hahmottui minulle seuraavien erilaisten tekijöiden yhdistelmänä:
Pietarin keskustan ruokapaikoissa ja nimekkäissä tavarataloissa hintataso ei olennaisesti poikkea Helsingin keskustan hinnoista. Sensijaan ruokakaupoissa ja torilla hinnat ovat halvemmat. Julkisten kulkuvälineiden käyttö maksaa murto-osan Suomen hinnoista. Taksilla emme ajaneet, joten sen hintaa en osaa verrata. Historiallisiin paikkoihin on kahdenhintaisia lippuja: turisteille myytävät liput maksavat 5-10 kertaa niin paljon kuin Venäjän kansalaisille ja pysyvästi Venäjällä asuville. Passia ei kassalla kuitenkaan kysytä, vaan käytännössä lipun hinta määräytyy venäjänkielen taidon perusteella. Ruokakaupassa ja apteekissa on tavallista, että tuotteen joutuu pyytämään tiskin ylitse myyjältä, joka puhuu vain venäjää. Lääkkeet ovat paljon halvempia kuin Suomessa. CD-levyjä on runsaasti tarjolla edulliseen hintaan.
Internet näkyy katukuvassa siten, että mainoksissa on Web-osoitteita. Kuitenkaan en koko matkan aikana nähnyt yhtään sellaista palvelupistettä, jossa olisin voinut istua tietokoneen ääreen käyttämään internetiä.
Itse en lähtisi, seuraavien hankaluuksien vuoksi:
Paluumatkan teimme Rent Line Oy:n venäläisellä bussilla. Se oli joka suhteessa myönteinen kokemus. Bussi oli moderni, mukava ja turvallisen tuntuinen. Ensimmäinen kuljettaja ajoi bussin Pietarista rajalle, toinen rajalta Helsinkiin. Matkan aikana esitettiin videolta uusi venäläinen, Alexander Rogozhkinin ohjaama elokuva "Käki" (Kukushka). Venäläinen autoemäntä perusteli filmin valintaa sillä, että siinä on pääosassa suomalainen näyttelijä Ville Haapasalo. Sitäpaitsi paluumatka uudella venäläisomisteisella bussilla oli olennaisesti halvempi kuin menomatka vanhalla suomalaisella junalla. Bussista on valokuva tämän sivun alareunassa.
Liikkuvasta bussista välillä Pietari-Viipuri otettuja kuvia:
Itselläni ei ole muita juuria luovutetussa Karjalassa kuin että oppikoulu, jonka Helsingissä kävin, oli vuosina 1891-1914 Viipurin Suomalainen Realilyseo ja sen jälkeen Viipurin Suomalainen Lyseo. Mm. Johannes Virolainen kirjoitti sieltä ylioppilaaksi v. 1932. Minunkin kouluaikanani vanhemmat opettajat olivat vielä Viipurista Helsinkiin muuttaneita. Virolainen ja muut entiset viipurilaiset korostivat aina sen kaupungin iloisuutta - nykyisin siellä on aika surullista. Ennen matkaa katselin kiinnostuneena Lehtipuun Karjala-kirjasta vanhoja valokuvia Viipurin hienoista rakennuksista. 1600-luvulla, jolloin Helsinki oli vain pieni kalastajakylä ja Pietaria ei ollut vielä olemassakaan, Viipuri ja Turku olivat vilkkaita kauppa- ja kulttuurikeskuksia. Niissä puhuttiin yleisesti neljää kieltä: suomea, venäjää, ruotsia ja saksaa.
Viipuri ei ollut varsinainen matkakohteemme, joten pysähdyimme siellä vain hetkeksi mennen tullen: menomatkalla rautatieasemalla ja paluumatkalla bussilla torin laidalla. Bussin ikkunasta näki kaupunkia hiukan enemmän kuin junasta. Matkamme sattui kutakuinkin Viipurin 600-vuotisjuhlan aikaan. Pietari tuntui elinvoimaiselta metropolilta, mutta Viipuri sen vaikutusalueella rapistuvalta vanhalta kaupungilta, joka on pysyvästi menettänyt statuksensa. Toki siellä olisi mielenkiintoista olla pidempäänkin, mutta se ei taida maksaa vaivaa ennen kuin turistien uhkailu ja ryöstely siellä loppuu. - Koulumme entinen viipurilainen rehtori sanoi 1960-luvulla: "Viipurissa kasvaa kunnon ihmisiä. Teistä helsinkiläisistä ei tule muuta kuin gangstereita." Lienevätkö osat sittemmin vaihtuneet? :)
Liikkuvasta bussista Viipurissa otettuja kuvia:
Kaikki rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti ja ongelmitta. Sekä junassa että bussissa passit kerättiin pois ennen rajalle tuloa matkustajaluettelon laatimista varten. Menomatkalla kummankin maan rajaviranomaiset tulivat junaan oman maansa puolella ja suorittivat papereiden ja matkatavaroiden tarkastukset liikkuvassa junassa. Jokaisen piti vain näyttää omien matkatavaroittensa sijainti junan hyllyiltä tai jalkatilasta, mutta laukkuja ei tarvinut avata. Viisumiin nidotusta lomakkeesta otettiin pois toinen puoli. Lisäksi piti täyttää maahansaapumiskortti, joka on säilytettävä matkan ajan. Täytin myös tulliselvityslomakkeen, joka ei ehkä enää ollut pakollinen. Joka tapauksessa venäläinen virkailija luki sen huolellisesti läpi, teki siihen kynällä merkintöjä ja lopuksi leimasi sen.
Perillä oltaessa pitää rekisteröityä paikallisille viranomaisille, jos viipyy paikkakunnalla vähintään 3 päivää. Hotellissa rekisteröinti tapahtuu sisäänkirjoittautumisen yhteydessä ja siitä peritään pieni maksu. Todisteeksi rekisteröinnistä em. maahansaapumiskorttiin lyödään leima ja merkitään oleskeluaika kullakin paikkakunnalla.
Paluumatkalla Venäjän viranomaisia nousi bussiin 4-5 eri kohdassa katsomaan passia. Rajalla käveltiin kummankin maan tullirakennuksen läpi, mutta matkalaukut saivat olla koko ajan bussissa. Venäjän puolella oleva tax-free -myymälä sijaitsee tullin ja rajan välisellä alueella siten, että kauppaan mentäessä Venäjän tullitarkastus on jo ohitettu. Venäjänpuoleisessa passintarkastuksessa viisumi (passiin liimattu tarra) leimattiin käytetyksi ja siihen nidotun lomakkeen toinenkin puolisko otettiin pois. Samoin otettiin pois maahansaapumiskortti, jonka kääntöpuolella olivat rekisteröitymisleimat yöpymispaikkakunnilta. Menomatkalla leimattua tulliselvityslomaketta ei pyydetty nähtäväksi eikä uutta vastaavaa tarvinut täyttää maastapoistumistilanteesta. Suomen puolella ei tehty muuta kuin katsottiin passi.
Venäjällä on näköjään hiukan erilainen postikorttikulttuuri kuin länsimaissa. Kortteja on kyllä painettu jo tsaarin aikana, mutta niitä ei ole tarjolla turistikohteissa, kaupoissa ja kioskeissa ollenkaan siinä määrin kuin esim. Suomessa. Postimerkkejä ei myydä missään muualla kuin posteissa. Niitä ei saa esim. kirjakaupoista, rautatieasemien kioskeista tai automaateista. Pietarissa on kyllä jokin postikonttori auki myös sunnuntaisin, mutta sitä emme löytäneet. Sen vuoksi kaikki matkan aikana kirjoittamani postikortit, jotka olin ajatellut postittaa paluumatkalla, jäivät lähettämättä.
