Muistiinpanoja ICD-10 -tautiluokituksesta
Tämä ei ole virallinen tietolähde!
Paluu tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle

F40-F48 Neuroottiset, stressiin liittyvät ja somatoformiset häiriöt

F40 Pelko-oireiset (foobiset) ahdistusneisuushäiriöt
F41 Muut ahdistuneisuushäiriöt
F42 Pakko-oireiset häiriöt
F43 Reaktiot vaikeaan stressiin ja sopeutumishäiriöt
F44 Dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
F45 Elimellisoireiset (somatoformiset) häiriöt
F48 Muut neuroottiset häiriöt

Tämän ryhmän häiriöt on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi, koska ne ovat perinteisesti kuuluneet neurooseihin, ja toisaalta koska niihin liittyy merkittävässä määrin psykologisia syytekijöitä. Neuroosi käsitteenä ei ole jaotteluperuste, vaan pyrkimyksenä on helpottaa sellaisten häiriöiden tunnistamista, joita voidaan kutsua neuroottisiksi aiemmin mainitun neuroosi-psykoosi -jaottelun perusteella.


F40 Pelko-oireiset (foobiset) ahdistuneisuushäiriöt

Tämän ryhmän häiriöille on ominaista tiettyjen, sinänsä vaarattomien tilanteiden tai muiden ulkoisten tekijöiden aiheuttama ahdistuneisuus. Ahdistuneisuuden takia henkilö joko välttää näitä ulkoisia tekijöitä tai tilanteita tai kokee voimakasta pelkoa ollessaan tekemisissä niiden kanssa. Pelon aiheuttama ahdistuneisuus muistuttaa muita ahdistuneisuuden tyyppejä kokemuksellisesti, fysiologisesti ja käyttäytymisen tasolla ja se voi intensiteetiltään vaihdella lievästä epämukavuuden tunteesta kauhuun. Huomio saattaa kohdistua yksittäisiin oireisiin, kuten sydämentykytykseen tai huimaukseen, mistä seuraa usein kuoleman pelkoa sekä hallinnan menettämisen ja hulluksi tulemisen pelkoa. Tieto siitä, että muut ihmiset eivät pitäisi vastaavaa tilannetta vaarallisena tai uhkaavana, ei vähennä henkilön kokemaa ahdistusta. Ajatus pelkoa herättävään tilanteeseen joutumisesta synnyttää yleensä ennakoivaa ahdistusta. Pelko-oireinen ahdistus ja masennus esiintyvät usein yhdessä. Pelko-oireisessa häiriössä pelon kohde on ulkoinen, joten tästä syystä tartunnan saamisen tai toimenpiteen, kuten injektion, pelko luokitellaan määritettyihin (yksittäisiin) pelkoihin (F40.2) ja sairauden tai fyysisen epämuotoisuuden pelot hypokondrisiin häiriöihin (F45.2).

Pelko-oireet ja masennus esiintyvät usein yhtäaikaisesti. Näissä tapauksissa diagnoosi valitaan pisimpään jatkuneen oireiston perusteella edellyttäen, että tämä oire on vallitseva diagnoosia asetettaessa.

Pelko-oireet ovat sosiaalisten tilanteiden pelkoa lukuunottamatta yleisempiä naisilla kuin miehillä.

F40.0 JULKISTEN PAIKKOJEN PELKO

Huom. Termiä agorafobia käytetään tässä yhteydessä laajemmassa merkityksessä kuin sitä on alun perin käytetty ja missä laajuudessa sitä käytetään edelleen joissakin maissa. Häiriö sisältää paitsi pelon aukeita paikkoja kohtaan, myös väkijoukossa liikkumista tai muuta sellaista tilannetta kohtaan, mistä nopea poispääsy on vaikeaa. Vaikka ahdistuneisuus ja välttämiskäyttäytyminen vaihtelevat vaikeusasteeltaan, tämä häiriö on pelko-oireisista häiriöistä eniten toimintakykyä rajoittava. Jotkut potilaat eivät voi liikkua lainkaan kotinsa ulkopuolella. Monilla ilmenee kauhun tunteita liittyen julkisella paikalla pyörtymisen ja yksin jäämisen pelkoon. Useimmat potilaat ovat naisia ja oireet alkavat yleensä varhain aikuisiällä. Häiriöön voi liittyä myös masennus- ja pakko-oireita, mutta nämä eivät yleensä hallitse oirekuvaa. Häiriön oireisto on usein pitkäaikainen tehokkaan hoidon puuttuessa. Yleensä oireet kuitenkin vaihtelevat vaikeusasteeltaan yksittäisillä henkilöillä.

Joissakin tapauksissa ahdistusoiretta ei ole, koska henkilö välttää ahdistusta aiheuttavia tilanteita.

F40.00 Julkisten paikkojen pelko ilman samanaikaista paniikkihäiriötä.
F40.01 Julkisten paikkojen pelko, samanaikainen paniikkihäiriö.
F40.1 SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO

Häiriölle on keskeistä toisten ihmisten huomion kohteena olemisen pelko pienissä ryhmissä (eikä esimerkiksi väkijoukossa), mikä johtaa sosiaalisten tilanteiden välttämiseen. Oireet alkavat useimmiten nuoruusiässä. Häiriö on miehillä ja naisilla yhtä yleinen. Oirekuva vaihtelee rajattuihin tilanteisiin, kuten ruokailuun, esiintymiseen tai vastakkaisen sukupuolen kohtaamiseen liittyvistä peloista laaja-alaiseen kaikkia sosiaalisia tilanteita käsittäviin pelkoihin. Keskeinen oire saattaa olla oksentamisen pelko tai joissakin kulttuureissa vaikeus luoda katsekontaktia. Sosiaalisiin pelkoihin liittyy tavallisesti itsetunnon laskua ja arvostelun pelkoa. Henkilö voi valittaa punastumista, käsien vapinaa, pahoinvointia tai virtsaamispakkoa, ja hän saattaa joskus olla vakuuttunut siitä, että jokin näistä ahdistuksen seurauksista on ensisijainen ongelma. Oireet voivat kehittyä paniikkikohtauksiksi. Pyrkimys välttää epämiellyttäviksi koettuja tilanteita on usein huomattava ja se voi ääritapauksissa johtaa lähes täydelliseen sosiaaliseen eristäytymiseen.

F40.2 MÄÄRITETYT (YKSITTÄISET) PELOT

Pelkoja, jotka rajoittuvat erittäin tarkasti määritettäviin tilanteisiin tai kohteisiin. Niitä ovat tiettyjen eläinten tai hyönteisten lähellä oleminen, korkeat paikat, ukkonen, pimeä, lentäminen, suljetut paikat, virtsaaminen tai ulostaminen yleisessä WC:ssä, tiettyjen ruokien syöminen, hammaslääkärissä käyminen, veren tai vamman näkeminen tai altistuminen tietyille sairauksille. Vaikka laukaiseva tilanne on tarkoin rajattu, sen kohtaaminen voi aiheuttaa samanlaisen paniikin kuin julkisten paikkojen tai sosiaalisesten tilanteiden pelko.

Tällaiset pelot alkavat yleensä lapsuudessa tai varhain aikuisiällä ja ilman hoitoa saattavat kestää vuosikymmeniä. Oireen aiheuttama rajoitus riippuu siitä, kuinka helposti pelkoa aiheuttava tilanne on vältettävissä. Tiettyyn tilanteeseen kohdistuva pelko ei yleensä vaihtele vaikeusasteeltaan, toisin kuin julkisten paikkojen pelko. Tavallisia sairauspelkoja ovat AIDS:n, sukupuolitautien tai säteilysairauden pelko.

F40.8 MUU PELKO-OIREINEN (FOOBINEN) AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ
F40.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN PELKO-OIREINEN (FOOBINEN) AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ

Tämän sivun alkuun


F41 Muut ahdistuneisuushäiriöt

Ahdistus on pääoire. Se ei rajoitu mihinkään erityiseen ulkoiseen tilanteeseen. Masennus- ja pakko-oireitakin voi ilmetä, jopa pelko-oireisen ahdistuksen piirteitä, mutta ne ovat selvästi toissijaisia ja lievähköjä.

F41.0 PANIIKKIHÄIRIÖ (KOHTAUKSITTAINEN AHDISTUS)

Olennainen piirre ovat toistuvat vaikeat ahdistuskohtaukset (pakokauhu), jotka eivät rajoitu mihinkään erityistilanteeseen tai tiettyihin olosuhteisiin ja ovat siksi ennustamattomia. Kuten muissakin ahdistuneisuushäiriöissä hallitsevat oireet vaihtelevat, mutta yleisiä ovat yhtäkkiä alkava sydämentykytys, rintakipu, tukehtumisen tunne, huimaus ja epätodellisuuden tunne (depersonalisaatio tai derealisaatio). Toissijaisena ilmenee myös lähes aina kuolemanpelkoa tai hallinnan menettämisen ja hulluksi tulemisen pelkoa. Kohtaus kestää yleensä muutamia minuutteja, mutta joskus pitempäänkin. Oireiston kesto ja esiintyvyys vaihtelee. Kohtaukseen liittyy nopeasti lisääntyvä pelko ja pahenevat autonomiset oireet, jotka johtavat pakenemiseen tilanteesta, jossa kohtaus alkoi. Tätä tilannetta kohtaan saattaa kehittyä pelko tai välttämiskäyttäytyminen (esimerkiksi matkustaminen tai väkijoukossa oleminen). Ahdistusoireet ovat suhteellisen vähäisiä kohtausten välillä. Toistuvat paniikkikohtaukset voivat aiheuttaa yksin olemisen tai julkisten paikkojen pelkoa. Usein kohtauksen seurauksena on jatkuva uuden kohtauksen pelko. Diagnoosi edellyttää useiden vakavien autonomisia oireita sisältävien ahdistuskohtauksien ilmenemistä noin kuukauden aikana.

F41.00 Keskivaikea paniikkihäiriö, vähintään 4 kohtausta kuukauden aikana
F41.01 Vaikea-asteinen paniikkihäriö, vähintään 4 kohtausta viikossa kuukauden aikana
F41.08 Lieväasteinen tai muu määritelty paniikkihäiriö (vähemmän kuin 4 kohtausta kukauden aikana)
F41.09 Määrittämätön paniikkihäiriö
F41.1 YLEISTYNYT AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ (YLEISTYNYT TUSKAISUUS)

Ahdistus on yleistynyttä ja pitkäaikaista, mutta ei rajoitu mihinkään erityisiin ympäristön olosuhteisiin eikä edes pääasiallisesti liity sellaisiin (ts. se on "vapaasti ajelehtivaa"). Kuten muissakin ahdistuneisuushäiriöissä, hallitsevat oireet ovat vaihtelevia, mutta niihin kuuluu yleensä jatkuvaa hermostuneisuutta, vapinaa, lihasjännitystä, hikoilua, heikotusta, sydämentykytystä, huimausta ja ylävatsavaivoja. Myös lisääntynyt asioiden murehtiminen ja huolestuneisuus ovat tavallisia oireita. Henkilö ilmaisee usein pelkoja, että hän itse tai hänen omaisensa pian sairastuisivat tai joutuisivat onnettomuuteen.Häiriö on tavallisempi naisilla kuin miehillä ja siihen liittyy usein pitkäaikaisia ulkoisia rasitustekijöitä. Oirekuva on pitkäaikainen ja muuttuva ja oireiston kulku vaihtelee.

F41.2 SEKAMUOTOINEN AHDISTUS- JA MASENNUSTILA

Tätä diagnoosia käytetään silloin, kun sekä ahdistus- että masennusoireita esiintyy, mutta kummatkaan eivät ole selkeästi hallitsevia eikä kumpikaan oiretyyppi ilmene niin laaja-alaisena, että se riittäisi erilliseen ahdistus- tai masennusdiagnoosiin.

Yleensä esiintyy vaihtelevasti joitakin autonomisia oireita. Mikäli esiintyy vain huolestuneisuutta tai asioiden murehtimista, mutta ei autonomisia oireita, tätä diagnoosia ei tule käyttää. Henkilöt, joilla esiintyy lieviä häiriön oireita, ovat usein perusterveydenhuollon asiakkaita tai he eivät hae lääketieteellistä apua.

Kun esiintyy sekä ahdistus- että masennusoireita niin paljon, että häiriö täyttää masennusjakson ja jonkin ahdistuneisuushäiriön kriteerit, voidaan käyttää molempia diagnooseja. Mikäli tällaisissa tapauksissa halutaan käyttää vain yhtä diagnoosia, tulee sellaiseksi valita masennusjakso.

Ahdistuneisuushäiriöihin tai pelko-oireisiin häiriöihin saattaa liittyä lieviä tai ohimeneviä masennusoireita, mutta ahdistuneisuus on pääasiallinen oire.

Mikäli oireisto liittyy selvästi merkittäviin elämänmuutoksiin tai rasittaviin tapahtumiin, tule käyttää sopeutumishäiriön diagnoosia (F43.2).

F41.3 MUU SEKAMUOTOINEN AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ

Häiriö täyttää yleistyneen ahdistuneisuushäiriön (F41.1) kriteerit. Lisäksi on todettavissa merkittäviä tilapäisiä oireita muista ryhmän (F40-F49) häriöistä, mutta ne eivät täytä minkään yksittäisen häiriön kriteerejä. Pakko-oireisen (F42), dissosiatiivisen (F44) ja somatisaatiohäiriöiden (F45) piirteet ovat tavallisimpia.

F41.8 MUU AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ
F41.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ

Tämän sivun alkuun


F42 Pakko-oireinen häiriö

Olennainen piirre on toistuvat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot. Pakkoajatukset ovat ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä, jotka kaavamaisina palaavat toistuvasti henkilön mieleen. Ne ovat melkein poikkeuksetta ahdistavia. Henkilö yrittää usein vastustaa niitä, mutta epäonnistuu. Hän kuitenkin tunnistaa pakkoajatukset omiksi ajatuksikseen, vaikka ne tuntuvat mielettömiltä, vastentahtoisilta tai vastenmielisiltä.

Pakkotoiminnot ja -teot ovat kaavamaisia käyttäytymistapoja, joita henkilö toistaa yhä uudelleen. Ne eivät tuota mielihyvää eivätkä johda luonnostaan hyödyllisten tehtävien täyttämiseen. Pakkotoimintojen avulla henkilö pyrkii estämään pelkäämänsä vahingollisen teon tai tapahtuman, joka sinänsä on epätodennäköinen. Tavallisesti hän tunnistaa toimintansa hyödyttömyyden ja pyrkii vastustamaan sitä. Toimintojen vastustus jää pois oireiston pitkittyessä.

Joko pelkkä jännittyneisyys tai autonomiset ahdistuneisuusoireet ovat tavallisia oireita. Pakko-oireilla (erityisesti pakkoajatuksilla) ja depressiolla on läheinen yhteys. Masennuksen lievittyessä tai voimistuessa tapahtuu yleensä vastaava muutos samanaikaisissa pakko-oireissa. Pakko-oireinen häiriö on yhtä tavallinen miehillä ja naisilla. Usein häiriön taustalla on korostuneita pakkomielteisiä piirteitä henkilön persoonallisuudessa (vrt. F60.5). Oireet alkavat yleensä lapsuudessa tai nuoruusiässä. Oireiden esiintyminen vaihtelee. Todennäköisesti oireet jatkuvat pitkään, mikäli niihin ei liity masennusta. Häiriön ilmeneminen pääasiassa pakkotoimintoina tai pakkoajatuksina nimetään erikseen, koska sillä on merkitystä hoitomenetelmää valittaessa.

F42.0 PAKKOAJATUSPAINOTTEINEN PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

Oireet ovat ajatuksia, mielikuvia tai toimintayllykkeitä, jotka ovat lähes aina ahdistavia. Henkilö saattaa esimerkiksi pelätä, että hän ei kykenisi vastustamaan oman lapsen tappamiseen johtavaa yllykettä tai häntä saattavat piinata toistuvat, itselle vieraat rivot ajatukset. Joskus pakkoajatukset ovat ainoastaan päättämätöntä, loputonta vaihtoehtojen pohdintaa, joka liittyy kyvyttömyyteen tehdä välttämättömiä jokapäiväistä elämää koskevia päätöksiä. Pakko-oireisen pohdiskelun ja masennuksen välinen suhde on erittäin läheinen, ja pakko-oireisen häiriön diagnoosi asetetaan etusijalle vain, jos nämä pohdiskelut alkavat tai esiintyvät muulloin kuin masennusjakson aikana.

F42.1 PAKKOTOIMINTOPAINOTTEINEN PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

Suurin osa pakkotoiminnoista liittyy puhtauteen (erityisesti käsien pesuun), järjestykseen ja siisteyteen tai ilmenee toistuvana tarkistamisena, jonka päämääränä on varmistaa, ettei mitään vaarallista pääse tapahtumaan. Näkyvän käyttäytymisen takana on tavallisesti pelko joko henkilöä uhkaavasta tai hänen aiheuttamastaan vaarasta, ja pakkorituaali on tehoton tai vertauskuvallinen yritys torjua vaara.

Pakkotoiminnot saattavat kestää tuntikausia päivässä ja niihin liittyy usein selvä päättämättömyys ja hitaus. Niitä esiintyy yhtä paljon miehillä kuin naisilla, mutta käsienpesupakkoa esiintyy naisilla miehiä enemmän. Hitautta, johon ei liity toimintojen toistoa, esiintyy miehillä naisia enemmän. Käyttäytymisterapialla voidaan vaikuttaa pakkotoimintoihin paremmin kuin pakkoajatuksiin. Niiden yhteydessä esiintyy vähemmän masennusta kuin pakkoajatusten yhteydessö.

F42.2 Pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevä pakko-oireinen häiriö

Useimmiten pakko-oireiseen häiriöön liittyy sekä pakkoajatuksia että pakkotoimintoja. Tätä diagnoosia tulee käyttää, mikäli molemmat ovat yhtä hallitsevia oireita. Mikäli jompikumpi oire on selvästi hallitseva, käytetään sen diagnoosia, koska sillä on merkitystä hoitomenetelmää valittaessa.

F42.8 MUU PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ
F42.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

Tämän sivun alkuun


F43 Reaktiot vaikeaan stressiin ja sopeutumishäiriöt

Tämä luokka eroaa muista siinä, että siihen kuuluvia häiriöitä luonnehtii oireiden ja niiden kehityskulun lisäksi yksi kahdesta syytekijästä:
1) erityisen traumaattinen tapahtuma, joka aiheuttaa äkillisen stressireaktion, tai
2) merkittävä elämäntilanteen muutos, johon liittyy pysyvä elinolojen heikentyminen, ja josta seuraa sopeutumishäiriö.

Vähäisempi psykososiaalinen kuormitus tai vähemmän vakavan tyyppinen stressi saattavat kylläkin olla syynä tai myötävaikuttaa useisiin tiloihin, jotka kuvataan tämän luvun muissa kappaleissa, mutta niiden etiologinen merkitys ei ole aina selvä, ja yksittäisessä tapauksessa todetaan vain yksilöllinen alttius.

Tähän luokkaan (F43) kuuluminen edellyttää, että häiriö on suoraan seurausta äkillisestä, vakavasta traumasta tai pitkäkestoisesta kuormituksesta. Traumaattinen tapahtuma tai pitkäkestoinen kuormitus on ensisijainen ja hallitseva syytekijä, jota ilman häiriötä ei olisi ilmennyt. Tämän luokan häiriötä voidaan pitää haitallisena sopeutumisreaktiona vakavalle tai pitkäaikaiselle kuormitukselle, kun reaktio häiritsee tarkoituksenmukaisia sopeutumiskeinoja tai heikentää toimintakykyä.

F43.0 AKUUTTI STRESSIREAKTIO

Ohimenevä, mutta oireiltaan vaikea-asteinen häiriö, joka kehittyy oireettomalle henkilölle reaktiona poikkeukselliseen fyysiseen tai henkiseen stressiin ja joka tavallisesti häviää muutaman tunnin tai päivien kuluessa. Oireet laukaiseva tapahtuma on joko
1) sellainen tapahtuma, johon liittyy oman tai läheisen henkilön vakava turvallisuuden tai fyysisen koskemattomuuden menetys tai menettämisen uhka (esim. luonnonkatastrofi, onnettomuus tai rikoksen uhriksi joutuminen) tai
2) äkillinen uhkaavaksi koettu muutos läheisissä ihmissuhteissa tai sosiaalisessa asemassa (esim. monta kuolemantapausta lähipiirissä tai kotona sattunut tulipalo).

Oireiden ilmeneminen ja vaikeusaste riippuu henkilön haavoittuvuudesta ja sopeutumiskyvystä. Oireiden kehittyminen on todennäköisempää vanhuksilla tai henkilöllä, jolla on jokin elimellinen sairaus tai joka on muusta syystä fyysisesti uupunut.

Oirekuva on monimuotoinen ja vaihteleva. Aluksi olo voi olla huumaantunut, tietoisuus ja huomiokyky voi olla kaventunut, kyky vastaanottaa ulkoisia ärsykkeitä voi olla heikentynyt ja henkilö saattaa olla desorientoitunut (eli ajan ja paikan taju hämärtynyt). Myöhemmin voi ilmetä vetäytyneisyyttä, jopa dissosiatiivinen sulkutila (F44.2) tai kiihtyneisyyttä ja yliaktiivisuutta (pakoreaktio ja päämäärätöntä harhailua). Paniikkiahdistuksen autonomisen kiihotustilan oireet (sydämen tiheälyöntisyys, hikoilu, punastuminen) ovat tavallisia.

Oireet alkavat yleensä minuuttien kuluessa traumaattisesta tapahtumasta ja kestävät 2-3 päivää. Usein tila kestää vain muutamia tunteja. Tapahtumaan saattaa liittyä osittainen tai täydellinen muistinmenetys (F44.0).

F43.00 Akuutti stressireaktio lieväasteinen häiriö
F43.01 Akuutti stressireaktio keskivaikea häiriö
F43.02 Akuutti stressireaktio vaikea-asteinen häiriö
F43.1 TRAUMAPERÄINEN STRESSIHÄIRIÖ

Häiriö kehittyy viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan (lyhyt- tai pitkäkestoiseen), poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan taikka tilanteeseen, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta melkein kenessä tahansa. Esimerkkejä tällaisista tapahtumista ovat ihmisen aiheuttamat tuhot tai luonnonkatastrofit, sotatila, vakava onnettomuus, väkivaltaisen kuoleman näkeminen, kidutuksen, terrorismin, raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi joutuminen.

Altistavat tekijät, kuten persoonallisuuden piirteet (esim. pakko-oireiset tai asteeniset) tai aiempi neuroottinen sairaus, voivat madaltaa kynnystä häiriön kehittymiseen tai pahentaa sen luonnetta, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä riittäviä selittämään sen ilmaantumista.

Häiriö ilmenee traumaan liittyvinä painajaisunina ja takautumina, tunteiden ja huomiokyvyn latistumisena, mielenkiinnon menettämisenä, eristäytyneisyytenä, traumasta muistuttavien tilanteiden ja toimintojen välttelemisenä, autonomisena ylivireytenä ja säpsähtämisreaktioina. Joissakin tapauksissa saattaa esiintyä traumasta muistuttavissa tilanteissa äkillisiä pelkoja, paniikkioireita tai aggressiivisuutta. Näihin oireisiin ja piirteisiin yhdistyy yleensä ahdistusta ja masennusta eivätkä itsemurha-ajatuksetkaan ole harvinaisia. Lisääntynyt päihteiden käyttö voi komplisoida tilannetta. Häiriön kulku on aaltoileva, mutta useimmat toipuvat siitä. Joissakin tapauksissa tila pitkittyy ja kehittyy pysyvä persoonallisuuden muutos (F62.0).

Tätä häiriötä ei yleensä pidä diagnosoida, mikäli ei ole näyttöä siitä, että oireet ovat alkaneet kuuden kuukauden sisällä poikkeuksellisen vaikeasta traumasta. - Vuosikymmenien kuluttua tuhoisan kokemuksen jälkeen ilmenevät jälkitilat luokitellaan diagnoosilla F62.0.

F43.2 SOPEUTUSMISHÄIRIÖT

Nämä ovat tunne-elämän häiriö- ja ahdistustiloja, jotka tavallisesti häiritsevät sosiaalista toimintakykyä ja syntyvät merkittävän elämänmuutoksen tai rasittavan elämäntapahtuman jälkeisen sopeutumisvaiheen aikana (mukaan lukien vakavan fyysisen sairauden ilmeneminen tai mahdollisuus). Rasitustekijä on saattanut vaikuttaa yksilön sosiaalisen verkoston yhtenäisyyteen (menetykset, erokokemukset) tai laajempaan sosiaaliseen tuki- ja arvojärjestelmään (siirtolaisuus, pakolaisuus). Rasitustekijä voi olla sellainen, että se koskettaa joko ainoastaan yksilöä tai kokonaista ihmisryhmää tai yhteisöä.

Yksilöllinen alttius ja haavoittuvuus vaikuttaa sopeutumishäiriöiden ilmenemiseen ja oireisiin enemmän kuin muissa ryhmän F43 häiriöissä. Kuitenkin oletetaan, että häiriötä ei olisi syntynyt ilman ajankohtaista rasitustekijää. Sopeutumishäiriö voi ilmetä yksinomaan masentuneena mielialana, ahdistuksena ja huolestuneisuutena tai näiden oireiden yhdistelmänä. Henkilö saattaa tuntea, että vallitsevassa tilanteessa on mahdotonta selviytyä, tehdä suunnitelmia tai yleensä kestää sitä.

Lisäksi voi esiintyä vaikeutta suoriutua päivittäisistä toimista. Sopeutumishäiriöön saattaa liittyä dramaattista käytöstä tai väkivaltapurkauksia, mutta vain harvoin. Varsinkin nuoruusikäisillä saattaa kuitenkin esiiintyä aggressiivista ja asosiaalista käytöstä. Mikään oireista ei ole niin vakava tai hallitseva, että diagnoosi voitaisiin asettaa sen mukaan. Lapsilla saattaa usein esiintyä regressiivisiä ilmiöitä kuten sekundaarista yökastelua, ikään nähden lapsellista puhetta tai peukalon imemistä.

Rasitustekijä tulee ilmaista käyttäen vastaavaa Z-koodia (useimmiten Z56-Z65, Z73 tai Z80-Z84).

Huom!
Potilaan työkyvyttömyys rasittavan elämäntapahtuman jälkeisen sopeutumisvaiheen aikana johtuu tilanteen aiheuttamasta sairaudesta. Siten sairasloman tarvetta ei voi perustella tilannetta kuvaavalla Z-koodilla vaan vaaditaan ensisijaisesti tilanteen aiheuttamaa häiriötä kuvaava koodi esim. tästä ryhmästä. Esimerkiksi "Z73.0 Työuupumus (burn out)" ei riitä sellaisenaan sairausloman perusteeksi.

F43.20 Sopeutumishäiriö lyhyt masennusreaktio

Ohimenevä, alle kuukauden mittainen lievä masennusjakso.

F43.21 Sopeutumishäiriö pitkittynyt masennusjakso

Pitkittyneen rasittavan elämäntapahtuman jälkeen esiintyvä lievä masennustila, joka ei kestä yli kahta vuotta.

F43.22 Sopeutumishäiriö sekamuotoinen ahdistus- ja masennusreaktio

Sekä ahdistus- että masennusoireet ovat hallitsevia, mutta ne eivät ole vaikeusasteeltaan vakavampia kuin sekamuotoisen ahdistus- ja masennustilan (F41.2) tai muun sekamuotoisen ahdistustilan (F41.3) oireet.

F43.23 Sopeutumishäiriö muu tunne-elämän häiriö

Tässä tarkoitetut oireet ovat yleensä monimuotoisia sisältäen ahdistuneisuutta, masennusta, huolestuneisuutta, jännittyneisyyttä ja vihaisuutta. Tätä diagnoosia käytetään lapsista, joilla esiintyy ahdistuksen ja masennuksen lisäksi regressiivistä käytöstä kuten vuoteenkastelua tai peukalon imemistä.

F43.24 Sopeutumishäiriö käytöshäiriö

Pääasiallinen häiriö on käytöshäiriö, esimerkiksi nuoruusikäisen surureaktioon liittyvä aggressiivinen tai asosiaalinen käyttäytyminen.

F43.25 Sopeutumishäiriö sekamuotoinen tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriö

Esiintyy hallitsevina sekä tunne-elämän oireita että käytöshäiriö.

F43.28 Sopeutumishäiriö muu hallitseva oire
F43.29 Määrittämätön sopeutumishäiriö
F43.8 MUU REAKTIO VAIKEAAN STRESSIIN
F43.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN REAKTIO VAIKEAAN STRESSIIN

Tämän sivun alkuun


F44 Dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)

Dissosiaatio- eli konversiohäiröiden yhteinen piirre on osittainen tai täydellinen kykenemättömyys yhdistää keskenään menneisyyteen liittyviä muistikuvia, tietoista minäkokemusta, välittömiä aistimuksia ja ruumiinliikkeiden hallintaa. Normaalitilassa välittömän tarkkaavaisuuden kohteena olevat muistikuvat, tuntemukset ja liikkeet ovat tahdonalaisesti hallittavissa. Dissosiaatiohäiriössä tämän tietoisen ja valikoivan kontrollin edellytetään olevan häiriintynyt siten, että tila voi vaihdella päivästä toiseen tai jopa tunnista toiseen. Yleensä on vaikea arvioida, missä määrin toimintakyvyn menetys on tahdonalaista.

Nämä häiriöt on aiemmin luokiteltu erityyppisiksi "konversiohysterioiksi". Niiden oletetaan olevan psyykkisperäisiä sekä ajoittuvan läheisesti traumaattisiin tapahtumiin, ratkaisemattomiin ja sietämättömiin ongelmiin tai häiriintyneisiin ihmissuhteisiin. Konversio-termiä käytetään tämän ryhmän häiriöissä kuvaamaan ratkaisemattoman ongelman tai ristiriidan aiheuttaman epämiellyttävän tunteen muuntumista oireiksi.

Dissosiaatiohäiriöt alkavat ja myös yleensä häviävät äkillisesti, joskin tätä muutosta saattaa olla vaikea havaita muuten kuin esimerkiksi hypnoosin avulla. Kaikenlaisilla dissosiaatiohäiriöillä on tapana lievittyä joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua, erityisesti jos niiden alku liittyy traumaattiseen elämäntapahtumaan. Pitempiaikaisia ja hitaasti alkavia häiriöitä, varsinkin halvauksia ja tuntopuutoksia, saattaa kehittyä, jos häiriön alku liittyy ratkaisemattomiin ongelmiin tai ihmissuhdevaikeuksiin. Dissosiatiiviset tilat, jotka ovat ennen hoitoon tuloa kestäneet yli 1-2 vuotta, ovat usein hoidolle reagoimattomia.

Henkilöt, joilla on dissosiatiivisia oireita, pyrkivät yleensä jyrkästi kieltämään onglemat tai vaikeudet, jotka voivat olla muille ilmeisiä. Ongelmat, jotka he tunnistavat, liittyvät tavallisesti ajankohtaisiin dissosiatiivisiin oireisiin.

Tähän ei tule luokitella oireiden teeskentelyä harkitun motiivin saavuttamiseksi (Z76.5 Tietoinen simulaatio).

F44.0 DISSOSIATIIVINEN MUISTINMENETYS

Keskeistä on muistinmenetys, joka koskee lähimenneisyyteen sijoittuvia tärkeitä asioita, eikä liity elimelliseen mielenterveyden häiriöön. Se on myös laaja-alaisempi kuin tavanomainen unohtelu tai väsymykseen liittyvä muistamattomuus. Muistamattomuus koskee yleensä traumaattisia tapahtumia, kuten onnettomuuksia tai äkillisiä menetyksiä ja se on yleensä osittainen ja valikoiva. Muistamattomuuden laaja-alaisuus ja vaikeusaste vaihtelee päivittäin ja eri tutkijat voivat saada siitä erilaisen käsityksen. Kuitenkin siihen liittyy pysyvä ydin, jota ei voida palauttaa tietoisessa tilassa.

Täydellinen ja yleistynyt muistinmenetys on harvinainen ja liittyy yleensä pakkovaellukseen (F44.1). Muistamattomuuteen liittyvät tunnetilat ovat vaihtelevia, mutta vakavat masennustilat ovat harvinaisia. Keinottomuutta, ahdistuneisuutta ja huomionhakuista käyttäytymistä saattaa esiintyä. Joskus henkilö on täysin levollinen, mikä vaikuttaa ristiriitaiselta. Päämäärätöntä vaeltelua lähiympäristössä saattaa ilmetä, mutta se kestää enintään pari päivää. Siihen liittyy tavallisesti itsestä huolehtimisen laiminlyönti. Oire on tavallisin nuorilla aikuisilla ja erityisesti miehillä reaaktiona ajankohtaisiin rasitustekijöihin. Vanhuksilla dissosiatiiviset muistamattomuustilat ovat harvinaisia.

F44.1 DISSOSIATIIVINEN PAKKOVAELLUS

Dissosiatiiviseen pakkovaellukseen liittyvät kaikki dissosiatiivisen muistinmenetyksen piirteet ja sen lisäksi määrätietoinen mutta tavanomaisesta poikkeava matkustaminen. Tässä häiriössä henkilö kykenee huolehtimaan itsestään. Joskus hän saattaa omaksua uuden henkilöllisyyden muutamien päivien ajaksi. Tämä henkilöllisyyden omaksuminen voi kestää pitempäänkin ja se saattaa olla hämmästyttävän täydellinen. Matkustaminen tapahtuu tutuilla seuduilla, joihin liittyy jokin tunnemerkitys. Vaikka henkilö ei myöhemmin muista pakkovaellusta, hänen käyttäytymisensä sen aikana voi ulkopuolisista havainnoitsijoista vaikuttaa täysin normaalilta.

Tietoisen simulaation erottaminen voi olla käytännössä vaikeaa kuten muistamattomuudessakin.

F44.2 DISSOSIATIIVINEN SULKUTILA (HORROS)

Dissosiatiivinen sulkutila diagnosoidaan sillä perusteella, että henkilön tahdonalaiset liikkeet sekä normaali herkkyys ulkoisille ärsykkeille (kuten valolle, melulle ja kosketukselle) ovat huomattavasti vähentyneet tai kokonaan poissa, mutta tutkimukset eivät viittaa minkään elimellisen sairauden olemassaoloon. Lisäksi ajankohtaiset rasittavat tapahtumat tai ongelmat viittaavat psyykkiseen syyhyn. Henkilö istuu tai makaa täysin liikkumatta pitkiä aikoja. Puhe ja oma-aloitteinen ja päämäärähakuinen liikehdintä puuttuvat joko täysin tai lähes kokonaan.

F44.3 HURMOS JA HALTIOTILAT

Henkilökohtainen identiteettitunne ja täysi tietoisuus ympäristöstä ovat väliaikaisesti hävinneet. Joissakin tapauksissa henkilön käytös muuttuu ikäänkuin sitä hallitsisi toinen persoonallisuus, henki tai ulkoinen voima. Tietoisuus ja tarkkaavaisuus keskittyvät vain yhteen tai kahteen ilmiöön ympäristössä ja tilaan liittyvät tietyt toistuvat liikkeet, asennot ja lausahdukset. Tähän ryhmään luetaan vain tahdonvastaiset arkielämää häiritsevät transsitilat, jotka eivät liity uskontoon tai vallitsevaaan kulttuuriin tai liittyvät tällaisiin tilanteisiin pitkittyneinä.

F44.4 DISSOSIATIIVINEN MOTORINEN HÄIRIÖ

Tavallisimmissa tapauksissa henkilö ei pysty liikuttamaan raajaa tai raajoja taikka niiden osaa. Halvaus voi olla osittainen, jolloin liikkeet ovat heikot tai hitaat, tai se voi olla täydellinen. Oireistoltaan ja vaikeusasteeltaan vaihteleva ataksia erityisesti alaraajoissa voi ilmetä kummallisena kävelynä tai kykenemättömyytenä pysyä pystyssä. Häiriöön voi liittyä raajojen tai koko vartalon korostunutta vapinaa. Tila voi läheisesti muistuttaa melkein mitä tahansa ataksian, apraksian, akinesian, afonian, dysartrian, dyskinesian tai halvauksen muotoa.

F44.5 DISSOSIATIIVISET KOURISTUKSET

Dissosiatiiviset kouristukset voivat liikkeiltään muistuttaa hyvin läheisesti epileptisiä kohtauksia, mutta kielen pureminen, kaatumisesta johtuvat ruhjeet ja virtsan pidätyskyvyttömyys ovat harvinaisia. Tajunnan taso säilyy normaalina tai hämärtyy sulku- tai hurmostilaksi.

F44.6 DISSOSIATIIVINEN TUNNOTTOMUUS TAI AISTIHÄIRIÖ

Ihon tuntopuutosalueiden rajat ovat usein sellaiset, että ne osoittavat pikemminkin henkilön käsitystä kehon toiminnoista kuin lääketieteellistä tietoa. Tuntoaistin eri aistimusmuotojen kesken saattaa esiintyä sellaista erotteluvaikeutta, jonka aiheuttajana ei voi olla neurologinen vaurio. Tuntopuutoksen ohella henkilö voi valittaa parestesioita (harhatuntemuksia).

Näön menetys on dissosiatiivisissa häiriöissä harvoin täydellinen. Yleensä kyse on näöntarkkuuden heikentymisestä, näkökyvyn sumenemisesta tai putkinäöstä. Huolimatta siitä, että henkilö valittaa näkönsä heikentyneen, hän kykenee yleensä liikkumaan ja käyttämään raajojaan yllättävän hyvin.

Dissosiatiivinen kuulo- tai hajuaistin häiriintyminen on paljon harvinaisempaa kuin tuntoaistin tai näkökyvyn heikkeneminen.

F44.7 SEKAMUOTOISET DISSOSIAATIOHÄIRIÖT (KONVERSIOHÄIRIÖT)

Kohdissa F44.0-F44.6 määritettyjen häiriöiden yhdistelmät.

F44.80 GANSERIN OIREYHTYMÄ

Monivivahteinen oireyhtymä, johon liittyy ylimalkaisia tai aihetta sivuavia vastauksia esitettyihin kysymyksiin (tyyliin "hyvää päivää-kirvesvartta") ja lisäksi muita erityyppisiä dissosiatiivisia oireita siten, että tilaa voidaan pitää psyykkisperäisenä.

F44.81 SIVUPERSOONAHÄIRIÖ

Harvinainen häiriö, jonka etiologiasta esiintyy ristiriitaisia käsityksiä. Kyseessä saattaa olla iatrogeeninen tai kulttuurisidonnainen häiriö. Piirteinä esiintyy kaksi tai useampia erillisiä persoonallisuuksia, joista vain yhden piirteet ovat havaittavissa kerrallaan. Kullakin persoonallisuudella on henkilökohtaiset muistikuvat, käyttäytymistavat ja mieltymykset, jotka voivat olla vastakkaisia henkilön häiriötä edeltäneelle persoonallisuudelle.

Tavallisin häiriön muoto on sellainen, jossa esiintyy kaksi persoonallisuutta, joista toinen on hallitseva, mutta molemmat ovat lähes tietämättömiä toistensa olemassaolosta eikä niillä ole yhteyttä toistensa muistikuviin. Muutos persoonallisuudesta toiseen tapahtuu ensimmäisellä kerralla yleensä äkillisesti jonkin traumaattisen tapahtuman yhteydessä. Myöhemmät persoonallisuuden muutokset liittyvät usein dramaattisiin tai rasittaviin elämäntapahtumiin tai sellaisiin terapeuttisiin tilanteisiin, joissa käytetään joko rentoutumista, hypnoosia tai tunnekokemuksen mieleenpalauttamista.

F44.82 TILAPÄINEN LAPSUUS- JA NUORUUSIÄN DISSOSIAATIO- (KONVERSIO) OIREISTO
F44.88 MUU DISSOSIAATIOHÄIRIÖ (KONVERSIOHÄIRIÖ)
F44.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN DISSOSIAATIOHÄIRIÖ (KONVERSIOHÄIRIÖ)

Tämän sivun alkuun


F45 Elimellisoireiset (somatoformiset) häiriöt

Pääpiirteenä ovat toistuva fyysinen oireilu sekä jatkuva pyrkiminen lääketieteellisiin tutkimuksiin, vaikka löydökset ovat toistuvasti normaaleja ja lääkärit vakuuttavat, etteivät oireet viittaa somaattiseen sairauteen. Jos ilmeneekin jokin fyysinen sairaus, se ei kuitenkaan selitä oireiden luonnetta ja määrää eikä henkilön ahdistusta ja keskittymistä oireisiinsa.

Vaikka oireiden puhkeaminen ja pitkittyminen liittyisi epämiellyttäviin elämäntapahtumiin, vaikeuksiin tai ristiriitoihin, potilas pyrkii vastustamaan yrityksiä keskustella psykologisten syiden mahdollisuudesta. Näin saattaa tapahtua, vaikka hänellä olisikin masennus- ja ahdistuneisuusoireita. Oireiden fyysisten ja psyykkisten syiden hahmottaminen jää usein niin pinnalliseksi, että se on turhauttavaa ja tuottaa pettymyksen sekä potilaalle että lääkärille.

Häiriöihin liittyy usein huomionhakuista käyttäytymistä erityisesti sellaisilla potilailla, jotka ovat harmistuneet epäonnistuneissa yrityksissään saada lääkäreitä vakuuttuneiksi vaivojensa fyysisestä alkuperästä ja lisätutkimusten tarpeellisuudesta.

F45.0 SOMATISAATIOHÄIRIÖ

Pääoireena ovat moninaiset, toistuvat ja usein muuttuvat fyysiset oireet, jotka ovat jatkuneet yleensä useita vuosia. Useimmat potilaat ovat käyttäneet paljon ja pitkään sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palveluja ja heille on voitu tehdä paljon löydöksiltään normaaleja tutkimuksia ja hyödyttömiä leikkauksia. Oireet voivat olla peräisin mistä tahansa ruumiinosasta tai elinjärjestelmästä. Tavallisia oireita ovat ruuansulatuskanavan oireet, poikkeavat ihotuntemukset ja näppylät sekä sukupuolielimiin tai kuukautiskiertoon liittyvät oireet.

Usein todetaan hoitoa vaativaa ahdistuneisuutta ja masennusta somaattisten oireiden ohella.

Häiriön kulku on pitkäaikainen ja vaihteleva, ja siihen liittyy usein sosiaalisen toiminnan, ihmissuhteiden ja perhe-elämän vaikeuksia. Häiriö on huomattavasti yleisempi naisilla kuin miehillä. Oireet alkavat yleensä nuorella aikuisiällä.

Toistuvien lääkemääräysten takia kehittyy usein riippuvuus kipulääkkeistä tai rauhoittavista lääkkeistä tai niiden liikakäyttö.

F45.1 ERILAISTUMATON ELIMELLISOIREINEN (SOMATOFORMINEN) HÄIRIÖ

Kun elimellisiä oireita koskevat valitukset ovat moninaisia, vaihtelevia ja sitkeitä, mutta somatisaatiohäiriön täydellistä ja tyypillistä kliinistä kuvaa ei kehity, voidaan harkita erilaistumattoman elimellisoireisen häiriön diagnoosia. Voimakas ja dramaattinen tapa valittaa oireita saattaa tällöin puuttua, henkilö valittaa oireitaan harvoin tai toimintakyky säilyy normaalina suhteessa perheeseen ja ympäristöön. Oireille, joiden perusteella psykiatrinen diagnoosi tehdään, ei saa olla elimellistä syytä, vaikka psykologistakaan syytä ei olisi mahdollista todeta.

Tätä diagnoosia ei tule käyttää, mikäli on olemassa jonkin oireet selittävän, elimellisen häiriön mahdollisuus tai potilaalle ei ole tehty psykiatrista arviota.

F45.2 HYPOKONDRINEN HÄIRIÖ

Olennainen piirre on henkilön sitkeä päähänpinttymä siitä, että hän mahdollisesti sairastaa yhtä tai useaa vakavaa ja etenevää ruumiillista sairautta. Potilaat valittavat jatkuvasti somaattisia oireita tai keskittyvät fyysiseen ulkomuotoonsa. He tulkitsevat normaalit ja tavalliset aistimukset ja ulkonäön piirteet poikkeaviksi ja huolestuttaviksi, ja heidän huomionsa kiinnittyy tavallisesti enintään kahteen elimeen tai elinjärjestelmään.

Potilaan vakuuttuneisuus sairauden tai epämuotoisuuden olemassaolosta ja huomion kiinnittäminen johonkin tiettyyn häiriöön jonkin toisen sijasta vaihtelee eri vastaanottokerroilla. Potilas pohtii tavallisesti myös jonkin toisen sairauden mahdollisuutta sen lisäksi, mikä on häntä aiemmin eniten huolestuttanut.

Potilaat kärsivät usein myös merkittävästä masennuksesta tai ahdistuksesta, mikä saattaa edellyttää lisädiagnoosia. Häiriö alkaa harvoin 50 ikävuoden jälkeen ja oireisto on pitkäaikainen ja vaihtelevasti ilmenevä. Vakiintuneita harhaluuloja elimistön toiminnoista tai ulkomuodosta ei ilmene. Yhden tai useamman sairauden pelko (nosofobia) luokitellaan tällä diagnoosilla.

Monet varsinkin lievästä häiriöstä kärsivät ovat perusterveydenhuollon tai somaattisten erikoisalojen asiakkaita. Potilaat närkästyvät usein ehdotuksesta käydä psykiatrilla ja se tulisikin esittää häiriön alkuvaiheessa hienotunteisesti somaattista tilaa hoitavan lääkärin ja psykiatrin yhteistyönä. Suurimmalla osalla potilaista toimintakyky on heikentynyt ja he saattavat hallita ja manipuloida sekä perhettään että sosiaalista verkostoaan. Pienellä osalla potilaista toimintakyky on lähes normaali

Jotkut kehitysvammaiset saattavat käyttää hypokondrista oireiden valittamista keinona saada huomiota. Jos käytös on selvästi tarkoituksellista ei psykiatrista diagnoosia tulisi käyttää.

F45.3 ELIMELLISOIREINEN (SOMATOFORMINEN) AUTONOMINEN TOIMINTAHÄIRIÖ

Henkilö oirehtii ikään kuin oireet johtuisivat sellaisen elimen tai elinjärjestelmän fyysisestä häiriöstä, joka on suureksi osaksi tai täysin autonomisen hermoston hermottama ja säätelemä. Oireet voivat siis liittyä sydämeen ja verisuoniin ("sydänneuroosi"), maha-suolikanavaan ("vatsaneuroosi" ja hermostollinen ripuli), hengitykseen (psykogeeninen hyperventilaatio tai hikka) tai virtsa- ja sukupuolielimiin. Oireet eivät viittaa kyseessä olevan elimen tai elinjärjestelmän fyysiseen häiriöön. Tavallisesti todetaan kahden tyyppisiä oireita:

Ensinnäkin henkilö voi valittaa oireita, jotka perustuvat autonomisen ylivireyden objektiivisesti havaittaviin merkkeihin, kuten sydämentykytykseen, hikoiluun, punastumiseen sekä vapinaan, ja hän ilmaisee pelkoa ja huolta mahdollisesta ruumiillisesta häiriöstä.

Toiseksi hänellä on epämääräisiä ja muuttuvia subjektiivisia oireita, kuten paikkaa vaihtavia kipuja ja särkyjä, polttoja, painon ja kireyden tunteita sekä pöhöttyneisyyden ja paisumisen tuntemuksia, jotka hän yhdistää tiettyyn elimeen tai elinjärjestelmään (kuten mahdollisesti autonomisetkin oireet).

Oireyhtymä muodostuu siis selvistä autonomisen kiihotustilan oireista, joukosta epäspesifisiä subjektiivisia vaivoja ja potilaan jatkuvista viittauksista johonkin elimeen tai elinjärjestelmään oireiden aiheuttajana.

Monilla häiriöstä kärsivillä on havaittavissa oireiden liittyminen psyykkisiin rasitustekijöihin tai ajankohtaisiin vaikeuksiin tai ongelmiin. Osalla potilaista tällaista yhteyttä ei ole, mutta siitä huolimatta heidän häiriönsä selvästi täyttää tämän diagnoosin kriteerit.

Joskus häiriöön liittyy lieviä fyysisiä oireita kuten hikka, ilmavaivat tai hyperventilaatio, mutta elimen tai elinjärjestelmän perustoiminta on normaalia.

F45.30 Elimellisoireinen toimintahäiriö sydän ja verenkiertoelimistö
F45.31 Elimellisoireinen toimintahäiriö ylempi ruuansulatuskanava
F45.32 Elimellisoireinen toimintahäiriö alempi ruuansulatuskanava
F45.33 Elimellisoireinen toimintahäiriö hengityselimistö
F45.34 Elimellisoireinen toimintahäiriö virtsa- ja sukuelimet
F45.38 Elimellisoireinen toimintahäiriö muu elin tai elinjärjestelmä
F45.39 Elimellisoireinen toimintahäiriö usean tai määrittämättömän elimen oire
F45.4 PITKÄAIKAINEN KIPUOIREYHTYMÄ

Hallitseva oire on sitkeä, vaikea ja kärsimystä tuottava kipu, jota ei täysin selitä mikään fysiologinen prosessi tai fyysinen häiriö. Kipu liittyy tunne-elämän ristiriitaan tai psykososiaalisiin ongelmiin, joiden voidaan päätellä olevan pääasiallisia syytekijöitä. Tila johtaa tavallisesti huomattavaan henkilökohtaisen tai lääketieteellisen tuen ja huomion saamiseen. Tähän ryhmään ei pitäisi sisällyttää masennustilojen tai skitsofrenian aikana eiintyvää kipua, joka oletetaan psyykkisperäiseksi.

Tavallisin ongelma on häiriön erottaminen elimelliseen kipuun liittyvästä huomionhakuisuudesta. Mikäli elimellinen diagnoosi ei ole varmistunut, voi henkilö olla pelokas ja närkästynyt, mikä voi johtaa huomionhakuiseen käyttäytymiseen.

F45.8 MUU ELIMELLISOIREINEN (SOMATOFORMINEN) HÄIRIÖ

Vaivat eivät liity autonomiseen järjestelmään ja ne rajoittuvat tiettyihin kehon osiin tai elinjärjestelmiin, toisin kuin somatisaatiohäiriössä (F45.0) ja erilaistumattomassa somatoformisessa häriössä (F45.1), joissa esiintyy vaihtelevia ja monimuotoisia oireita.

Tämä diagnoosi sisältää kaikki muut ei-elimelliset häiriötilat, jotka rajoittuvat tiettyihin ruumiinosiin tai elinjärjestelmiin sekä liittyvät ajallisesti yhteen rasittavien tapahtumien tai ongelmien kanssa tai johtavat henkilöön kohdistuvan henkilökohtaisen tai lääketieteellisen huomion merkittävään lisääntymiseen. Tavallisia esimerkkejä ovat ihon puutuminen ja pistely, tunne liikkeestä ihon pinnalla tai tunne turvotusten olemassaolosta.

F45.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN ELIMELLISOIREINEN (SOMATOFORMINEN) HÄIRIÖ

Tämän sivun alkuun


F48 Muut neuroottiset häiriöt

F48.0 NEURASTENIA (engl: nervous exhaustion)

Tämän häiriön esiintymisessä on merkittäviä kulttuurivaihteluita. On olemassa kaksi päämuotoa, joiden piirteissä on runsaasti päällekkäisyyttä.

Toisessa muodossa tärkeimpänä oireena on henkisten suoritusten jälkeinen uupumus, johon usein liittyy jonkin verran ammatillisen suorituskyvyn ja päivittäisistä askareista selviytymisen heikkenemistä. Tyypillisesti henkilö kuvaa henkistä uupumusta keskittymisvaikeudeksi, keskittymistä häiritsevien mielleyhtymien tai muistojen epämiellyttäväksi tunkeutumiseksi mieleen sekä yleensä ajattelukyvyn tehottomuudeksi.

Toisessa neurastenian päämuodossa korostuvat jo mitättömän ponnistuksen aiheuttamat ruumiillisen heikkouden ja uupumuksen tunteet, joihin liittyy lihasssärkyjä ja -kipuja sekä rentoutumisvaikeuksia.

Molemmissa häiriömuodoissa yleisiä ovat myös muunlaiset epämiellyttävät fyysiset tuntemukset, kuten huimaus, jännityspäänsärky ja yleisen epävakaisuuden tunne. Lisäksi tavallisia oireita ovat huoli henkisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista, ärtyisyys, kyvyttömyys tuntea mielihyvää sekä vaihtelevanasteinen, melko lievä masennus ja ahdistus. Unen alku- ja keskivaihe ovat usein häiriintyneet, mutta selvästi liiallista unen tarvetta voi myös esiintyä. Autonomiset oireet tai masennusoireet eivät ole niin vaikea-asteisia tai pitkäaikaisia, että häiriö täyttäisi spesifisemmän häiriön kriteerit.

Neurasteniaa edeltävä fyysinen sairaus, kuten influenssa, virushepatiitti tai mononukleoosi tulee ilmoittaa lisäkoodilla.

F48.1 DEPERSONALISAATIO- JA DEREALISAATIO-OIREYHTYMÄ

Yksittäisenä oireyhtymänä harvinainen häiriö, jossa henkilö oma-aloitteisesti valittaa henkisen toimintansa, ruumiinsa ja ympäristönsä muuttuneen toisenlaisiksi, ikään kuin epätodellisiksi, etäisiksi tai itsetoimiviksi (automaattisiksi). Hänellä voi olla sellainen tunne, että ajatukset, mielikuvitus ja muisti eivät ole hänen omiaan tai että liikkeet ja käyttäytyminen eivät ole hänen omiaan. Henkilö voi kokea kehonsa elottomana, etäisenä tai muuten epämuodostuneena. Ympäristö voi tuntua värittömältä, elottomalta tai keinotekoiselta tai näyttämön kaltaiselta. Joskus henkilö voi kokea tarkkailevansa itseään etäältä tai tuntea olevansa kuollut. Vaihtelevista oireista tavallisin on vaikutelma tunnekokemusten häviämisestä.

Häiriö on harvoin erillinen ilmiö. Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireita ilmenee useimmiten masennuksen, pelko-oireisen tai pakko-oireisen häiriön yhteydessä. Psyykkisesti tasapainoisilla henkilöillä häiriön piirteitä voi esiintyä väsymyksen, ärsyketyhjiön tai hallusinogeenien käytön yhteydessä tai hypnagogisena / hypnopompisena ilmiönä (nukahtamisvaiheessa esiintyvät hetkelliset ruumiinkuvan häiriöt ja vääristyneet näköhavainnot). Depersonalisatio- derealisaatioilmiö vastaa äärimmäisissä vaaran tilanteissa usein kuvattuja kokemuksia, joissa henkilö kokee käyneensä "kuoleman portilla".

F48.8 MUU NEUROOTTINEN HÄIRIÖ

Sisältää erilaisia kulttuurisidonnaisia tunne-elämän, käyttäytymisen ja uskomuksiin liittyviä häiriötiloja, joiden etiologia ja luokituksellinen asema on epäselvä. Koska häiriöt liittyvät vahvasti kulttuurisidonnaisiin uskomuksiin, niitä ei luokitella harhaluuloisuushäiriöihin.

Esimerkkejä:
- Dhatin oireyhtymä: pelko siitä, että siemensyöksy johtaa tylsistymiseen.
- Latahin oireyhymä: matkimista ja automaattisia reaktioita sisältävä käyttäytyminen.
- Koron oireyhtymä: pelko siitä, että penis vetäytyy vatsaonteloon ja tämä johtaa kuolemaan.

F48.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN NEUROOTTINEN HÄIRIÖ

Tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle    Tämän sivun alkuun