Otteita ICD-10 -tautiluokituskirjasta
Paluu tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle

F40-F48 Neuroottiset, stressiin liittyvät ja somatoformiset häiriöt

 

Ei sisällä: Käytöshäiriöihin (F91, F92.8) liittyviä häiriöitä

F40 Pelko-oireiset (foobiset) ahdistusneisuushäiriöt
F41 Muut ahdistuneisuushäiriöt
F42 Pakko-oireinen häiriö
F43 Vakavat stressireaktiot ja sopeutumishäiriöt
F44 Dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
F45 Elimellisoireiset (somatoformiset) häiriöt
F48 Muut neuroottiset häiriöt

F40 Pelko-oireiset (foobiset) ahdistuneisuushäiriöt

Häiriölle ominainen ahdistus herää ainoastaan tai pääasiallisesti tietyissä tarkasti määritettävissä tilanteissa, jotka eivät ole yleisesti vaarallisia. On luonteenomaista, että henkilö ahdistuksen takia välttää näitä tilanteita tai että niihin joutuminen herättää hänessä kauhua. Hänen huomionsa saattaa kohdistua yksittäisiin oireisiin, kuten sydämentykytykseen tai huimaukseen, mistä seuraa usein kuoleman pelkoa sekä hallinnan menettämisen ja hulluksi tulemisen pelkoa. Ajatus pelkoa herättävään tilanteeseen joutumisesta synnyttää yleensä ennakoivaa ahdistusta. Pelko-oireinen ahdistus ja masennus esiintyvät usein yhdessä. Kysymys siitä, tarvitaanko kaksi diagnoosia - pelko-oireinen ahdistuneisuus ja masennustila - vai ainoastaan yksi, ratkaistaan näiden häiriöiden ajoittumisen sekä tauduinmäärityksen ajankohtaan liittyvien hoitonäkökohtien perusteella.
F40.0 Julkisten paikkojen pelko
Melko tarkasti määritetty ryhmä pelkoja, mm. pelko lähteä kotoa, käydä kaupassa, olla väkijoukossa tai julkisissa paikoissa tai matkustaa yksi junalla, linja-autolla tai lentokoneella. Sekä nykyisiin että aiempiin pelkojaksoihin liittyy yleisesti paniikkihäiriö. Masennus- ja pakko-oireet sekä sosiaaliset pelot ovat tavallisia lisäoireita. Pelkoa herättävän tilanteen välttäminen on usein voimakasta. Jotkut kokevat vain vähän ahdistusta, koska he kykenevät välttämään ahdistavia tilanteita.

Sisältää:
F40.1 Sosiaalisten tilanteiden pelko
Toisten ihmisten huomion kohteena olemisen pelko, joka johtaa sosiaalisten tilanteiden välttämiseen. Laaja-alaisiin sosiaalisiin pelkoihin liittyy tavallisesti itsetunnon laskua ja arvostelun pelkoa. Henkilö voi valittaa punastumista, käsien vapinaa, pahoinvointia tai virtsaamispakkoa, ja hän saattaa joskus olla vakuuttunut siitä, että jokin näistä ahdistuksen seurauksista on ensisijainen ongelma. Oireet voivat kehittyä paniikkikohtauksiksi.
F40.2 Määritetyt (yksittäiset) pelot
Pelkoja, jotka rajoittuvat erittäin tarkasti määritettäviin tilanteisiin, kuten tiettyjen eläinten läheisyyteen, korkeisiin paikkoihin, ukkoseen, pimeään, lentämiseen, suljettuihin paikkoihin, yleisissä käymälöissä virtsaamiseen tai ulostamiseen, tiettyjen ruokien syömiseen, hammaslääkäriin tai veren taikka vamman näkemiseen. Vaikka laukaiseva tilanne on suppea, siihen joutuminen voi johtaa paniikkiin, kuten julkisten paikkojen pelossa tai sosiaalisessa pelossa. Ei sisällä:
- Epämuotoisuuskammoa (dysmorfofobiaa) (F45.2)
- Taudinkammoa (nosofobiaa) (F45.2)
F40.8 Muut määritetyt pelko-oireiset (foobiset) ahdistuneisuushäiriöt
 
F40.9 Määrittämätön pelko-oireinen (foobinen) ahdistuneisuushäiriö

Tämän sivun alkuun

F41 Muut ahdistuneisuushäiriöt

Ahdistuksen ilmeneminen on pääoire. Se ei rajoitu mihinkään erityiseen ympäristön tilanteeseen. Masennus- ja pakko-oireitakin voi ilmetä, jopa pelko-oireisen ahdistuksen piirteitä, mutta ne ovat selvästi toissijaisia ja lievähköjä.
F41.0 Paniikkihäiriö (kohtauksittainen ahdistus)
Olennainen piirre ovat toistuvat vaikeat ahdistuskohtaukset (pakokauhu), jotka eivät rajoitu mihinkään erityistilanteeseen tai tiettyihin olosuhteisiin ja ovat siksi ennustamattomia. Kuten muissakin ahdistuneisuushäiriöissä hallitsevia oireita ovat yhtäkkiä alkava sydämentykytys, rintakipu, tukehtumisen tunne, huimaus ja epätodellisuuden tunne (depersonalisaatio tai derealisaatio). Toissijaisena esiintyy myös kuoleman pelkoa tai hallinnan menettämisen ja hulluksi tulemisen pelkoa. Paniikkihäiriötä ei pitäisi asettaa päädiagnoosiksi, jos henkilö kärsii kohtauksien alkaessa masennuksesta; silloin paniikkikohtaukset ovat todennäköisesti toissijaisia masennukseen nähden. Ei sisällä:
- Paniikkihäiriötä, johon liittyy julkisten paikkojen pelko (F40.0)
F41.1 Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (yleistynyt tuskaisuus)
Ahdistus on yleistynyttä ja pitkäaikaista, mutta ei rajoitu erityisiin ympäristöolosuhteisiin eikä edes pääasiallisesti liity sellaisiin (ts. se on "vapaasti ajelehtivaa"). Hallitsevat oireet ovat vaihtelevia, mutta niihin kuuluu jatkuvaa hermostuneisuutta, vapinaa, lihasjännitystä, hikoilua, heikotusta, sydämentykytystä, huimausta ja ylävatsavaivoja. Henkilö ilmaisee usein pelkoja, että hän itse tai hänen omaisensa pian sairastuisi tai joutuisi onnettomuuteen. Ei sisällä:
- Neurasteniaa (F48.0)
F41.2 Sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila
Tätä koodia pitäisi käyttää silloin, kun sekä ahdistus- että masennusoireita esiintyy, mutta kummatkaan eivät ole selkeästi hallitsevia eikä kumpikaan oiretyyppi ilmene niin laaja-alaisena, että se riittäisi erilliseen ahdistus- tai masennusdiagnoosiin. Kun sekä ahdistus- että masennusoireet ovat kyllin vaikeita oikeuttaakseen erilliset diagnoosit, käytetään niitä.

Sisältää:
F41.3 Muut sekamuotoiset ahdistuneisuushäiriöt
Ahdistusoireisiin sekoittuu kohtien F42-F48 häiriöiden piirteitä. Mikään oiretyyppi ei ole kyllin vaikea riittääkseen erilliseen diagnoosiin.
F41.8 Muut määritetyt ahdistuneisuushäiriöt
F41.9 Määrittämätön ahdistuneisuushäiriö

Tämän sivun alkuun

F42 Pakko-oireinen häiriö

Olennainen piirre ovat toistuvat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot. Pakkoajatukset ovat ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä, jotka yhä uudelleen palaavat henkilön mieleen kaavamaisina. Ne ovat melkein poikkeuksetta ahdistavia, ja henkilö yrittää usein menestyksettä vastustaa niitä. Hän kuitenkin tunnistaa ne omiksi ajatuksikseen, vaikka ne ovat vastentahtoisia ja usein vastenmielisiä.

Pakkotoiminnot ja -teot ovat kaavamaisia käyttäytymistapoja, joita henkilö toistaa yhä uudelleen. Ne eivät ole luonnostaan miellyttäviä, eivätkä ne johda luonnostaan hyödyllisten tehtävien täyttämiseen. Niiden tarkoituksena on estää jokin henkilön pelkäämä vahingollinen tapahtuma, joka henkilön mielestä voisi uhata häntä tai jonka hän voisi aiheuttaa, mutta joka todellisuudessa on epätodennäköinen. Tavallisesti henkilö tunnistaa tämän käyttäytymisen tarkoituksettomaksi tai tehottomaksi ja tekee toistuvia yrityksiä vastustaakseen sitä. Ahdistusta esiintyy melkein poikkeuksetta. Jos henkilö vastustaa pakkotoimintoja, ahdistus pahenee.

Sisältää: Ei sisällä:
- Obsessiivis-kompulsiivista persoonallisuutta (F60.5)
F42.0 Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö
Oireet ovat ajatuksia, mielikuvia tai toimintayllykkeitä, jotka ovat lähes aina ahdistavia. Joskus nämä ajatukset ovat päättämätöntä, loputonta vaihtoehtojen pohdintaa, joka liittyy kyvyttömyyteen tehdä arkipäiväisiä, mutta välttämättömiä jokapäiväistä elämää koskevia päätöksiä. Pakko-oireisen pohdiskelun ja masennuksen välinen suhde on erittäin läheinen, ja pakko-oireisen häiriön diagnoosi asetetaan etusijalle vain, jos nämä pohdiskelut alkavat ja jatkuvat muulloin kuin masennusjakson aikana.
F42.1 Pakkotoimintopainotteinen pakko-oireinen häiriö
Suurin osa pakkotoiminnoista liittyy puhtauteen (erityisesti käsien pesuun), toistuvaan tarkistamiseen ja varmistamiseen, ettei jokin mahdollisesti vaarallinen tilanne ole päässyt kehittymään, sekä järjestykseen ja siisteyteen. Näkyvän käyttäytymisen takana on pelko tavallisesti joko henkilöä uhkaavasta tai hänen aiheuttamastaan vaarasta, ja pakkorituaali on tehoton tai vertauskuvallinen yritys torjua vaara.
F42.2 Pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevä pakko-oireinen häiriö
F42.8 Muut määritetyt pakko-oireiset häiriöt
F42.9 Määrittämätön pakko-oireinen häiriö

Tämän sivun alkuun

F43 Vakavat stressireaktiot ja sopeutumishäiriöt

Tämä luokka poikkeaa muista siinä, että se sisältää häiriöitä, jotka voidaan tunnistaa paitsi oireiden ja taudinkulun myös syytekijävaikutuksen perusteella. Syytekijöitä on kahdenlaisia: poikkeuksellisen rasittava elämäntapahtuma, joka aiheuttaa äkillisen stressireaktion, ja merkittävä elämänmuutos, joka johtaa jatkuvien hankalien olosuhteiden kautta sopeutumishäiriöön.

Vaikka lievähkö psykososiaalinen stressi ("elämäntapahtumat") saattaa myötävaikuttaa hyvin monenlaisten muualla tässä viidennessä luvussa (F00-F99 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt) luokitettujen häiriöiden alkuun tai esiintymiseen, sen tärkeys näiden häiriöiden syynä ei ole aina selvä, ja se riippuu aina yksilöllisestä haavoittuvuudesta, ts. elämäntapahtumat eivät ole välttämättömiä eivätkä riittäviä selityksiä häiriön esiintymiselle ja muodolle.

Tähän ryhmään (F43) koottujen häiriöiden ajatellaan sitä vastoin syntyvän aina äkillisen vaikean stressin tai jatkuvan trauman suorana seurauksena. Rasittavat tapahtumat tai jatkuvat hankalat olosuhteet ovat ensisijainen ja tärkein syytekijä, eikä häiriötä olisi ilmennyt ilman niiden vaikutusta. Tämän ryhmän häiriöitä voidaan siis pitää sopeutumista häiritsevinä reaktioina vaikeaan tai jatkuvaan stressiin, sikäli että ne ehkäisevät menestyksellisiä selviytymiskeinoja ja johtavat siksi sosiaalisten toimintojen ongelmiin.
F43.0 Äkillinen stressireaktio
Ohimenevä häiriö, joka kehittyy mieleltään ilmeisen terveelle yksilölle reaktiona poikkeukselliseen ruumiilliseen tai henkiseen stressiin ja joka tavallisesti väistyy tuntien tai päivien kuluessa. Yksilöllisellä haavoittuvuudella ja selviytyvyydellä on vaikutusta äkillisten stressireaktioiden ilmenemiseen ja vakavuuteen.

Oirekuva on tyypillisesti monimuotoinen ja muuttuva, ja siihen kuuluu alussa huumaantunut olo sekä tietoisuuden ja huomiokyvyn kaventumista, kyvyttömyyttä ymmärtää ärsykkeitä sekä ajan ja paikan tajun hämärtymistä. Tätä tilaa voi seurata joko lisääntyvä vetäytyminen ympäröivästä tilanteesta (aina dissosiatiiviseen sulkutilaan F44.2 asti) tai kiihtymys ja liikatoiminnallisuus (pakoreaktio tai pakkovaellus). Paniikkiahdistuksen autonomisia oireita (sydämen tiheälyöntisyyttä, hikoilua, punastumista) ilmenee yleisesti.

Oireet ilmaantuvat tavallisesti muutamassa minuutissa rasittavan ärsykkeen tai tapahtuman vaikutuksen alettua, ja ne häviävät parissa kolmessa päivässä (usein jo muutamassa tunnissa). Tapahtumaan saattaa liittyä osittainen tai täydellinen muistinmenetys (F44.0). Jos oireet jatkuvat, olisi harkittava diagnoosin muuttamista.
F43.1 Traumaperäinen stressireaktio
Häiriö kehittyy viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan (lyhyt- tai pitkäkestoiseen), poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan taikka tilanteeseen, joka todennäköisesti synnyttäisi suurta hätää melkein kenessä tahansa. Altistavat tekijät, kuten persoonallisuuden piirteet (esim. pakko-oireiset tai asteeniset) tai aiempi neuroottinen sairaus, voivat madaltaa kynnystä häiriön kehittymiseen tai pahentaa sen luonnetta, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä riittäviä selittämään sen ilmaantumista.

Tyypillisesti henkilö kokee trauman aika ajoin uudelleen mieleen tunkeutuvina muistoina (takautumina) sekä painajaisina ja muina unina, jotka ovat vastakohtana jatkuvalle tunne-elämän turtuneisuudelle ja köyhtymiselle. Henkilö eristäytyy muista ihmisistä, muuttuu välinpitämättömäksi ympäristöä kohtaan, on kyvytön nauttimaan ja välttää traumasta muistuttavia toimintoja ja tilanteita. Tavallisesti ilmenee autonomista ylivireyttä, johon liittyy liikavalppaus, korostunut säpsähdysreaktio ja unettomuus. Näihin oireisiin ja piirteisiin yhdistyy yleensä ahdistusta ja masennusta, eivätkä itsemurha-ajatuksetkaan ole harvinaisia.

Häiriö seuraa traumaa viipeen jälkeen, joka voi vaihdella viikoista kuukausiin. Häiriön kulku on aaltoileva, mutta toipuminen on odotettavissa useimmissa tapauksissa. Pienessä osassa tapauksia tila voi pitkittyä monivuotiseksi ja muuntua lopulta pysyväksi persoonallisuuden muutokseksi (F62.0).
F43.2 Sopeutumishäiriöt
Tunne-elämän häiriö- ja ahdistustiloja, jotka tavallisesti häiritsevät sosiaalista toiminta- ja suorituskykyä ja syntyvät merkittävän elämänmuutoksen tai rasittavan elämäntapahtuman jälkeisen sopeutumisvaiheen aikana.

Rasitustekijä on saattanut vaikuttaa yksilön sosiaalisen verkoston yhtenäisyyteen (menetykset, erokokemukset) tai laajempaan sosiaalisen tuen ja arvojen järjestelmään (siirtolaisuus, pakolaisuus) taikka merkitä suurta kehitystehtävää tai -kriisiä (koulun aloittaminen, vanhemmaksi tulo, epäonnistuminen tärkeän henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamisessa, eläkkeelle siirtyminen). Yksilöllisen alttiuden ja haavoittuvuuden vaikutus sopeutumishäiriöiden ilmenemisriskiin ja -muotoihin on suuri, mutta siitä huolimatta oletetaan, että häiriötä ei olisi syntynyt ilman rasitustekijää.

Häiriö voi ilmetä monenlaisina oireina, esim. masentuneena mielialana, ahdistuksena ja huolena (tai näiden oireiden yhdistelmänä). Henkilö saattaa tuntea, että vallitsevassa tilanteessa on mahdotonta selviytyä tai suunnitella ja jatkaa eteenpäin, ja hän voi olla jonkinasteisesti kyvytön suoriutumaan jokapäiväisistä toimista. Varsinkin nuoruusikäisillä saattaa mukana olla käytöshäiriöitä. Vallitseva piirre voi olla lyhyt tai pitkittynyt masennusreaktio tai muu tunne-elämän tai käyttäytymisen häiriö.

Ei sisällä:
-Lapsuuden eroahdistushäiriötä (F93.0)
F43.8 Muut määritetyt vakavat stressireaktiot
F43.9 Määrittämätön vakava stressireaktio

Tämän sivun alkuun

F44 Dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)

Dissosiaatio- eli konversiohäiröiden yhteinen tunnusmerkki on menneisyyden muistojen, identiteettitunteen ja välittömien aistimusten sekä ruumiinliikkeiden hallinnan osittainen tai täydellinen yhdentämiskyvyttömyys.

Kaikenlaisilla dissosiaatiohäiriöillä on taipumus lievetä joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua, erityisesti jos niiden alku liittyy traumaattiseen elämäntapahtumaan. Pitempiaikaisia häiriöitä, varsinkin halvauksia ja tuntopuutoksia, saattaa kehittyä, jos häiriön alku liittyy ratkaisemattomiin ongelmiin tai ihmissuhdevaikeuksiin. Nämä häiriöt on ennen luokitettu erityyppisiksi "konversiohysterioiksi". Niiden oletetaan olevan psyykkisperäisiä sekä ajoittuvan läheisesti traumaattisiin tapahtumiin, ratkaisemattomiin ja sietämättömiin ongelmiin tai häiriintyneisiin ihmissuhteisiin.

Oireet kuvastavat usein henkilön käsitystä siitä, miten ruumiillinen sairaus ilmenisi. Lääketieteelliset tutkimukset eivät osoita mitään tunnettua neurologista tai muuta ruumiillista sairautta. Lisäksi on ilmeistä, että toimintakyvyn menetys on tunne-elämän ristiriitojen tai tarpeiden ilmaus.

Oireet voivat kehittyä läheisessä yhteydessä henkiseen rasitukseen ja ilmaantuvat usein yhtäkkiä. Vain normaalisti tahdonalaisten ruumiillisten toimintojen häiriöt sekä aistimusten menetykset sisällytetään tähän ryhmään. Häiriöt, joihin liittyy kipua ja muita mutkikkaita autonomisen hermoston välittämiä tuntemuksia, luokitetaan somatisaatiohäiriöiksi (F45.0). Vakavan ruumiillisen tai psyykkisen häiriön myöhemmän kehittymisen mahdollisuus olisi aina pidettävä mielessä.

Sisältää: Ei sisällä:
- Sairaaksi tekeytymistä (simulaatiota) (Z76.5)
F44.0 Dissosiatiivinen muistinmenetys
Pääpiirre on muistinmenetys, joka tavallisesti kohdistuu tärkeisiin viimeaikaisiin tapahtumiin, ei johdu elimellisestä mielenterveyden häiriöstä ja on liian laaja selittyäkseen tavanomaisesta huonomuistusuudesta tai uupumuksesta.

Muistamattomuus kohdistuu yleensä keskeisesti traumaattisiin tapahtumiin, kuten onnettomuuksiin tai odottamattomiin menetyksiin, ja se on tavallisesti osittaista ja valikoivaa. Täydellinen ja yleistynyt muistinmenetys on harvinainen ja liittyy yleensä pakkovaellukseen (F44.1); tällaisessa tapauksessa häiriö pitäisi luokittaakin pakkovaellukseksi.

Diagnoosia dissosiatiivinen muistinmenetys ei pitäisi tehdä, jos potilaalla on elimellisiä aivo-oireyhtymiä, myrkytystila tai voimakas uupumustila.

Ei sisällä:
- Alkoholin tai muiden psyykeen vaikuttavien aineiden aiheuttamaa amnestista häiriötä (F10-F19.6)
- Alkoholista aiheutumatonta amnestista oireyhtymää (F04)
- Epilepsiakohtauksen jälkeistä amnesiaa (G40)
- Anterogradista amnesiaa (R41.1)
- Retrogradista amnesiaa (R41.2)
- Tarkemmin määrittämätöntä amnesiaa (R41.3)
F44.1 Dissosiatiivinen pakkovaellus
Dissosiatiiviseen pakkovaellukseen liittyvät kaikki dissosiatiivisen muistinmenetyksen piirteet ja sen lisäksi määrätietoinen mutta tavanomaisesta poikkeava matkustaminen. Vaikka henkilö ei myöhemmin muista pakkovaellusta, hänen käytöksensä sen aikana voi ulkopuolisista havainnoitsijoista vaikuttaa täysin normaalilta.

Ei sisällä:
- Epilepsiakohtauksen jälkeistä pakkovaellusta (G40)
F44.2 Dissosiatiivinen sulkutila (horros)
Dissosiatiivinen sulkutila diagnosoidaan sillä perusteella, että henkilön tahdonalaiset liikkeet sekä normaali herkkyys ulkoisille ärsykkeille (kuten valolle, melulle ja kosketukselle) ovat huomattavasti vähentyneet tai kokonaan poissa, mutta tutkimukset eivät anna mitään osoitusta ruumiillisesta syystä. Lisäksi on todisteita psyykkisperäisestä syystä äskettäisten rasittavien tapahtumien tai ongelmien perusteella.

Ei sisällä:
- Elimellistä katatonista häiriötä (F06.1)
- Katatonista stuporia (F20.2)
- Masennusoireista stuporia (F31-F33)
- Maanista stuporia (F30.2)
- Tarkemmin määrittämätöntä stuporia (R40.1)
F44.3 Hurmos ja haltiotilat
Henkilökohtainen identiteettitunne ja täysi tietoisuus ympäristöstä ovat väliaikaisesti hävinneet. Tähän ryhmään luetaan vain tahattomat transsitilat, jotka esiintyvät uskonnollisesti tai kulttuurisesti hyväksyttyjen tilanteiden ulkopuolella.

Ei sisällä:
- Äkillisiin ja väliaikaisiin psykoottisiin häiriöihin liittyviä tiloja (F23)
- Elimelliseen persoonallisuushäiriöön liittyviä tiloja (F07.0)
- Aivotärähdyksen jälkeiseen oireyhtymään liittyviä tiloja (F07.2)
- Psyykeen vaikuttavien aineiden aiheuttamiin myrkytyksiin liittyviä tiloja (F10-F19.0)
- Skitsofreniaan liittyviä tiloja (F20)
F44.4 Dissosiatiiviset liikehäiriöt
Tavallisimmissa tapauksissa henkilö ei pysty liikuttamaan raajaa tai raajoja taikka niiden osaa. Tila voi läheisesti muistuttaa melkein mitä tahansa ataksian, apraksian, akinesian, afonian, dysartian, dyskinesian, kohtauksen tai halvauksen muotoa.
F44.5 Dissosiatiiviset kouristukset
Dissosiatiiviset kouristukset voivat liikkeiltää hyvin läheisesti muistuttaa epileptisiä kohtauksia, mutta kielen pureminen, kaatumisesta johtuvat ruhjeet ja virtsanpidätyskyvyttömyys ovat harvinaisia ja tajunta säilyy tai hämärtyy sulku- tai hurmostilaksi.
F44.6 Dissosiatiivinen tunnottomuus tai tuntopuutos
Ihon tuntopuutosalueiden rajat ovat usein sellaiset, että ne osoittavat pikemminkin henkilön käsitystä kehon toiminnoista kuin lääketieteellistä tietoa. Eri aistimusmuotojen puutokset saattavat olla erilaiset siten, että aiheuttajana ei voi olla neurologinen vaurio. Tuntopuutoksen ohella henkilö voi valittaa harhatuntemuksista. Näön tai kuulon menetys on dissosiatiivisissa häiriöissä harvoin täydellinen.
F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
Kohdissa F44.0-F44.6 määritettyjen häiriöiden yhdistelmät.
F44.8 Muut määritetyt dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
F44.9 Määrittämätön dissosiaatiohäiriö (konversiohäiriö)

Tämän sivun alkuun

F45 Elimellisoireiset (somatoformiset) häiriöt

Pääpiirteenä ovat toistuva ruumiillinen oirehtiminen sekä jatkuva pyrkiminen lääketieteellisiin tutkimuksiin, vaikka löydökset ovat toistuvasti normaaleja ja lääkärit vakuuttavat, ettei oireilla ole ruumiillista pohjaa. Jos ruumiillisia häiriöitä ilmeneekin, ne eivät selitä oireiden luonnetta ja määrää eivätkä henkilön ahdistusta ja keskittymistä oireisiinsa.

Ei sisällä:
- Dissosiaatiohäiriötä (F44)
- Hiusten nyhtämistä (F98.4)
- Karvojennyppimishäiriötä (F63.3)
- Lallatusta (F80.0)
- Sammallusta (F80.8)
- Kynsien pureskelua (F98.8)
- Peukalon imemistä (F98.8)
- Lapsuuden ja nuoruuden nykimishäiriötä (tic) (F95)
- Touretten oireyhtymää (F95.2)
- Elimellisestä häiriöstä tai taudista aiheutumatonta seksuaalista toimintahäiriötä (F52)
- Muualla luokitettuihin häiriöihin tai sairauksiin liittyviä psykologisia tai käyttäytymistekijöitä (F54)
F45.0 Somatisaatiohäiriö
Pääoireena ovat moninaiset, toistuvat ja usein muuttuvat ruumiilliset oireet, jotka ovat jatkuneet ainakin kaksi vuotta. Useimmilla potilailla on pitkä ja mutkikas historia sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palvelujen piirissä, ja heille on voitu tehdä paljon löydöksiltään normaaleja tutkimuksia ja turhia tutkimusleikkauksia. Oireita voi olla mistä tahansa kehonosasta tai elinjärjestelmästä.

Häiriön kulku on pitkäaikainen ja vaihteleva, ja siihen liittyy usein sosiaalisen toiminnan, ihmissuhteiden ja perhe-elämän vaikeuksia. Lyhytkestoiset (alle kaksivuotiset) ja suhteellisen lieväoireiset tapaukset pitäisi luokittaa erilaistumattomaksi elimellisoireiseksi häiriöksi (F45.1).

Ei sisällä:
- Sairaaksi tekeytymistä (simulaatiota) (Z76.5)
- Itseaiheutettua häiriötä (Münchhausen-oireyhtymää) (F68.1)
F45.1 Erilaistumaton elimellisoireinen (somatoforminen) häiriö
Kun elimellisiä oireita koskevat valitukset ovat moninaisia, vaihtelevia ja sitkeitä, mutta somatisaatiohäiriön täydellistä ja tyypillistä kliinistä kuvaa ei piirry, olisi harkittava erilaistumattoman elimellisoireisen häiriön diagnoosia.
F45.2 Hypokondrinen häiriö
Olennainen piirre on henkilön sitkeä päähänpinttymä, että hän mahdollisesti sairastaa yhtä tai useaa vakavaa ja etenevää ruumiillista sairautta. Potilaat valittavat jatkuvasti somaattisia oireita tai keskittyvät fyysiseen ulkomuotoonsa. He tulkitsevat normaaleja ja tavallisia aistimuksia ja ulkonäön piirteitä poikkeaviksi ja huolestuttaviksi, ja heidän huomionsa kiinnittyy tavallisesti enintään pariin elimeen tai elinjärjestelmään. He kärsivät usein myös merkittävästä masennuksesta tai ahdistuksesta, mikä saattaa edellyttää lisädiagnoosia.

Ei sisällä:
- Piintyneitä harhaluuloja kehon toiminnoista tai muodoista (F22)
- Harhaluuloista epämuotoisuuskammoa (F22.8)
F45.3 Elimellisoireinen (somatoforminen) autonominen toimintahäiriö
Henkilö oirehtii ikään kuin oireet suureksi osaksi tai täysin johtuisivat tahdosta riippumattoman hermoston hermottaman ja säätelemän elimen tai elinjärjestelmän fyysisestä häiriöstä. Oireet voivat siis liittyä sydämeen ja verisuoniin, maha-suolikanavaan, hengitykseen tai virtsa- ja sukupuolielimiin. Oireet, jotka ovat tavallisesti kahdentyyppisiä, eivät viittaa kyseessä olevan elimen tai elinjärjestelmän fyysiseen häiriöön.

Ensinnäkin henkilö voi valittaa oireita, jotka perustuvat autonomisen vireyden kasvun objektiivisesti havaittaviin merkkeihin, kuten sydämentykytykseen, hikoiluun, punastumiseen sekä vapinaan, ja hän ilmaisee pelkoa ja huolta mahdollisesta ruumiillisesta häiriöstä.

Toiseksi hänellä on epämääräisiä ja muuttuvia subjektiivisia oireita, kuten paikkaa vaihtavia kipuja ja särkyjä, polttoja, painon ja kireyden tunteita sekä pöhöttyneisyyden ja paisumisen tuntemuksia, jotka hän yhdistää tiettyyn elimeen tai elinjärjestelmään.

Ei sisällä:
- Muualla luokitettuihin häiriöihin ja sairauksiin liittyviä psykologisia ja käyttäytymistekijöitä (F54)
F45.4 Pitkäaikainen kipuoireyhtymä
Hallitseva oire on sitkeä, vaikea ja kärsimystä tuottava kipu, jota ei täysin selitä mikään fysiologinen prosessi tai ruumiillinen häiriö. Kipu liittyy tunne-elämän ristiriitaan tai psykososiaalisiin ongelmiin, joiden voidaan päätellä olevan pääasiallisia syytekijöitä. Tuloksena on tavallisesti huomattava henkilökohtaisen tai lääketieteellisen tuen ja huomion saanti. Tähän ryhmään ei pitäisi sisällyttää masennustilojen tai skitsofrenian aikana eiintyvää kipua, joka oletetaan psyykkisperäiseksi.

Ei sisällä:
- Tarkemmin määrittämätöntä selkäsärkyä (M54.9)
- Tarkemmin määrittämätöntä kipua (R52.9)
- Äkillistä kipua (R52.0)
- Pitkäaikaista kipua (R52.2)
- Sietämätöntä kipua (R52.1)
- Jännityspäänsärkyä (G44.2)
F45.8 Muut määritetyt elimellisoireiset (somatoformiset) häiriöt
Kaikki muut ruumiillisista häiriöistä aiheutumattomat aistimus-, toiminta- ja käyttäytymishäiriöt, jotka eivät välity tahdosta riippumattoman hermoston kautta ja jotka rajoittuvat tiettyihin ruumiinosiin tai elinjärjestelmiin sekä liittyvät ajallisesti yhteen rasittavien tapahtumien tai ongelmien kanssa.
F45.9 Määrittämätön elimellisoireinen (somatoforminen) häiriö

Tämän sivun alkuun

F48 Muut neuroottiset häiriöt

F48.0 Neurastenia (engl: nervous exhaustion)
Tämän häiriön esiintymisessä on merkittäviä kulttuurivaihteluita. On olemassa kaksi päämuotoa, joiden piirteissä on runsaasti päällekkäisyyttä.

Toisessa muodossa tärkeimpänä oireena on henkisten suoritusten jälkeinen uupumus, johon usein liittyy jonkin verran ammatillisen suorituskyvyn ja päivittäisistä askareista selviytymisen heikkenemistä. Tyypillisesti henkilö kuvaa henkistä uupumusta keskittymisvaikeudeksi, häiritsevien mielleyhtymien tai muistojen epämiellyttäväksi tunkeutumiseksi mieleen sekä yleensä ajattelukyvyn tehottomuudeksi.

Toisessa neurastenian päämuodossa korostuvat jo mitättömän ponnistuksen aiheuttamat ruumiillisen heikkouden ja uupumuksen tunteet, joihin liittyy lihasssärkyjä ja -kipuja sekä rentoutumisvaikeuksia.

Molemmissa häiriömuodoissa yleisiä ovat myös muunlaiset epämiellyttävät ruumiilliset tuntemukset, kuten huimaus, jännityspäänsärky ja yleisen epävakaisuuden tunne. Lisäksi ovat tavallisia pelko henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin vähenemisestä, ärtyvyys, kyvyttömyys nauttia sekä vaihtelevanasteinen, melko lievä masennus ja ahdistus. Unen alku- ja keskivaihe ovat usein häiriintyneet, mutta voi esiintyä myös selvää liikaunisuutta.

Aikaisempi ruumiillinen sairaus voidaan ilmoittaa lisäkoodilla.

Ei sisällä:
- Psykasteniaa (F48.8)
- Virusinfektion jälkeistä väsymysoireyhtymää (G93.3)
- Tarkemmin määrittämätöntä asteniaa (R53)
- Huonovointisuutta ja väsymystä (R53)
- Työuupumusta (Z73.0)
F48.1 Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireyhtymä
Harvinainen häiriö, jossa henkilö oma-aloitteisesti valittaa henkisen toimintansa, ruumiinsa ja ympäristönsä muuttuneen toisenlaisiksi, ikään kuin epätodellisiksi, etäisiksi ja itsetoimiviksi. Oireisto voi olla monimuotoinen, mutta useimmiten valitetaan tunteiden menetystä sekä vieraantumisen elämystä tai ajattelustaan, ruumiistaan taikka todellisesta maailmasta irtautumisen tunnetta. Kokemuksen voimallisuudesta huolimatta henkilö on tietoinen muutoksen epätodellisuudesta. Tajunta on normaali, samoin tunteiden ilmaisukyky.

Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireita voi ilmetä skitsofreenisen tai pakko-oireisen häiriön taikka masennus- ja pelkotilojen osana. Näissä tapauksissa diagnoosiksi pitäisi asettaa hallitseva häiriö.
F48.8 Muut määritetyt neuroottiset häiriöt
F48.9 Määrittämätön neuroottinen häiriö

Tautiluokitusmuistiinpanojen alkuun    Tämän sivun alkuun