Muistiinpanoja ICD-10 -tautiluokituksesta
Tämä ei ole virallinen tietolähde!
Paluu tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle

F50-F59 Fysiologisiin häiriöihin ja ruumiillisiin tekijöihin liittyvät käyttäytymisoireyhtymät

F50 Syömishäiriöt
F51 Ei-elimelliset unihäiriöt
F52 Ei-elimelliset seksuaaliset toimintahäiriöt
F53 Muualla luokittamattomat lapsivuodeajan mielenterveys- ja käytöshäiriöt
F54 Muualla luokitettuun häiriöön tai sairauteen liittyvä psyykkinen tekijä tai käytöstekijä
F55 Riippuvuutta aiheuttamattomien aineiden väärinkäyttö
F59 Fysiologisiin häiriöihin ja ruumiillisiin tekijöihin liittyvät määrittämättömät käytösoireyhtymät

F50 Syömishäiriöt

Syömishäiriöissä erotetaan kaksi erillistä ja selväpiirteistä oireyhtymää: laihuushäiriö ja ahmimishäiriö.

F50.0 LAIHUUSHÄIRIÖ (lat. Anorexia nervosa)

Laihuushäiriön perimmäisiä syitä ei ole selvitetty. Kuitenkin on saatu lisääntyvästi todisteita siitä, että toisiinsa vaikuttavat sosiokulturaaliset ja biologiset tekijät samoin kuin epäspesifit psyykkiset mekanismit ja persoonallisuuden haavoittuvuus ovat vaikuttamassa häiriön syntyyn. Tilaan kuuluu vaikeusasteeltaan vaihteleva aliravitsemus, joka aiheuttaa endokriinisen järjestelmän ja aineenvaihdunnan muutoksia ja ruumiillisten toimintojen häiriöitä. On epäselvää, ovatko endokriiniset muutokset suoranaista seurausta aliravitsemuksesta ja siihen johtaneista toiminnoista (esim. ruokavalion rajoituksista, liiallisesta liikunnasta ja ruumiinrakenteen muutoksista, henkilön aiheuttamasta oksentelusta ja ulostamisesta ja sitä seuranneista elektrolyyttihäiriöistä) vai onko mukana myös tuntemattomia tekijöitä.

Häiriölle on luonteenomaista henkilön aikaansaama ja/tai ylläpitämä painonmenetys. Häiriö on yleisin nuoruusikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla, mutta sitä tavataan myös nuoruusikäisillä pojilla, nuorilla miehillä, murrosikää lähestyvillä lapsilla ja keski-ikäisillä naisilla ennen vaihdevuosia. Laihuushäiriö muodostaa itsenäisen oireyhtymän seuraavilla perusteilla:
(a) Oireyhtymän kliiniset piirteet on helppo tunnistaa, joten taudinmääritys on luotettava ja diagnoosin reliabiliteetti on hyvä.
(b) Seurantatutkimukset ovat osoittaneet, että samat laihuushäiriön pääpiirteet esiintyvät kroonisena suurella osalla potilaista, jotka eivät toivu.

F50.1 EPÄTYYPILLINEN LAIHUUSHÄIRIÖ (lat. Anorexia nervosa atypica)

Tätä diagnoosia tulisi käyttää sellaisilla potilailla, joiden kliininen kuva on melko tyypillinen, mutta joilta puuttuu yksi tai useampia laihuushäiriön (F50.0) avainoireista, esimerkiksi amenorrea tai voimakas lihomisen pelko. Tällaisia potilaita nähdään tavallisesti yleissairaalapsykiatristen palvelujen piirissä ja perusterveydenhuollossa. Tämä diagnoosi sopii parhaiten myös silloin, kun kaikki avainoireet esiintyvät, mutta lieväasteisina. Epätyypillisen laihuushäiriön diagnoosia ei tule tehdä, jos potilaalla tiedetään olevan edellä kuvattuja oireita aiheuttava ruumiillinen häiriö.

F50.2 AHMIMISHÄIRIÖ (lat. Bulimia nervosa)

Oireyhtymälle ovat ominaisia toistuvat ylensyömiskohtaukset sekä liiallinen keskittyminen painon tarkkailuun, mikä johtaa liikasyömisen ja sitä seuraavan oksentamisen ja ulostuslääkkeiden käytön vuorotteluun. Monet tämän häiriön psykologiset piirteet ovat samanlaisia kuin laihuushäiriössä, mm. liiallinen huoli ruumiin muodosta ja painosta.

Toistuva oksentaminen johtaa elektrolyyttihäiriöihin ja lisätauteihin. Monet potilaat, joskaan eivät kaikki, ovat aiemmin - ehkä muutamia kuukausia tai useita vuosiakin sitten - sairastaneet laihuushäiriötä.

F50.3 EPÄTYYPILLINEN AHMIMISHÄIRIÖ (lat. Bulimia nervosa atypica)

Tähän kohtaan kuuluvat häiriöt vastaavat joiltakin piirteiltään ahmimishäiriötä, mutta kliininen kokonaiskuva ei oikeuta tätä diagnoosia. Henkilö voi esim. toistuvasti syödä liikaa ja käyttää liikaa ulostusaineita painon silti merkittävästi muuttumatta, tai tyypillinen ylihuolestuneisuus ruumiin muodosta ja painosta saattaa puuttua.

F50.4 MUUHUN PSYYKKISEEN HÄIRIÖÖN LIITTYVÄ YLENSYÖMINEN

Rasittavien tapahtumien, kuten menetyksen, onnettomuuden tai synnytyksen, aiheuttama ylensyöminen.

Ei sisällä: Lihavuutta (E66)

F50.5 MUUHUN PSYYKKISEEN HÄIRIÖÖN LIITTYVÄ OKSENTELU

Toistuva oksentelu, jota esiintyy dissosiaatiohäiriöissä (F44) ja hypokondrisessa häiriössä (F45.2) ja joka ei johdu pelkästään muualla kuin tässä luvussa luokitetuista tiloista. Tätä koodia voidaan käyttää myös O21:n (voimakkaan raskaudenaikaisen oksentelun) lisänä, jos tunnetekijät ovat hallitsevia toistuvan raskauspahoinvoinnin ja -oksentelun aiheuttajia.

F50.8 MUU SYÖMISHÄIRIÖ
F50.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN SYÖMISHÄIRIÖ

Paluu tämän sivun alkuun


F51 Ei-elimelliset unihäiriöt

Tähän ryhmään sisältyvät seuraavat häiriöt:

(a) Unihäiriöt: luonteeltaan ensisijaisesti psyykkisperäiset unihäiriöt, joissa nimenomaan unen näärä ja laatu sekä nukahtamisajankohta ovat tunne-elämään liittyvistä syistä muuttuneet: unettomuus, liiallinen nukkuminen ja uni-valverytmin häiriöt sekä

(b) Parasomniat: poikkeavat unen aikaiset tapahtumat. Lapsuudessa nämä liittyvät tavallisesti lapsen kehitysvaiheeseen, mutta aikuisilla ovat pääasiassa psyykkisperäisiä: esim. unissakävely, yölliset kauhukohtaukset ja painajaisunet.

F51.0 EI-ELIMELLINEN UNETTOMUUS

Huom.
Tätä diagnoosia tulisi käyttää, jos potilaan ainoa oire on unen epätyydyttävä laatu tai määrä. Unettomuusdiagnoosia voi myös käyttää, jos unettomuus on pääoire tai potilas pitää sitä perusongelmanaan. Tässä huomioidaan vaivan pitkäaikaisuus ja vakavuus. Potilaalla voi olla muita psyykkisiä oireita kuten masennusta, ahdistusta tai pakkoajatuksia. Vaikeusasteensa ja kestonsa vuoksi hoitoa edellyttävät tilat tulee ilmaista lisäkoodilla. Monella kroonisesta unettomuudesta kärsivällä potilaalla on unihäiriö jatkuvasti mielessä, mutta he kieltävät tunne-elämän ongelmien olemassaolon. Sen vuoksi tarvitaan huolellinen kliininen arvio, jotta muut unettomuutta aiheuttavat psykologiset häiriöt voidaan poissulkea.

Taudinkuva:
Unettomuus on pitkähkön ajan jatkunut tila, jossa uni on määrältään ja/tai laadultaan epätyydyttävää. Henkilön on vaikea nukahtaa tai pysyä unessa tai hän herää liian aikaisin. Unettomuutta ei pitäisi arvioida unen määrän poikkeamisena tavanomaisesta. Toiset ihmiset tulevat toimeen ja voivat hyvin varsin lyhyellä yöunella. Vastaavasti toiset ihmiset kärsivät selvästi unen huonosta laadusta, vaikka unen määrä sekä subjektiivisesti että objektiivisestikin olisi normaalirajoissa.

Unettomuudesta kärsivien tavallisin ongelma on nukahtamisvaikeus. Seuraavaksi yleisimpiä ovat unessa pysymisen vaikeus ja liian aikainen herääminen. Tavallisesti kuitenkin kyseessä on näiden yhdistelmä. Tyypillisesti unettomuus kehittyy stressin nyötä. Se on yleisintä naisilla, vanhoilla ihmisillä, psyykkisesti häiriintyneillä ja alhaiseen sosioekonomiseen luokkaan kuuluvilla. Jatkuessaan ongelma voi johtaa lisääntyvään unettomuuden pelkoon ja sen seurausten jatkuvaan pohtimiseen. Syntyy noidankehä, jolla on taipumuksena ylläpitää potilaan ongelmaa.

Unettomuudesta kärsivät potilaat kuvaavat olonsa nukkumaan mennessä jännittyneeksi, ahdistuneeksi, huolestuneeksi tai masentuneeksi. Heidän ajatuksensa vaeltavat. He miettivät usein unensa määrää, henkilökohtaisia ongelmiaan, terveydentilaansa ja jopa kuolemaa. He voivat yrittää hallita jännitystään lääkkeillä tai alkoholilla. Aamulla he usein kertovat olevansa ruumiillisesti ja henkisesti väsyneitä. Päivän mittaan he ovat tyypillisesti masentuneita, huolestuneita, jännittyneitä, helposti ärtyviä ja pohtivat alituisesti omaa vointiaan.

F51.1 EI-ELIMELLINEN LIIKAUNISUUS

Liikaunisuus määritellään tilaksi, jossa joko esiintyy ylenmääräistä päiväaikaista uneliaisuutta ja pakonomaista nukahtelua (jota ei selitä riittämätön unen määrä) tai täyden vireystilan saavuttaminen heräämisen jälkeen on pitkittynyt. Jos liikaunisuus ei aiheudu elimellisestä syystä, se liittyy tavallisesti mielenterveyden häiriöihin. Se on usein kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen (F31.3, F31.4 tai F31.5), toistuvan masennuksen (F33) tai masennustilan (F32) oire. Aina ei voida asettaa muuta mielenterveyshäiriön diagnoosia, vaikka voidaankin todeta merkkejä ongelman psyykkisistä taustatekijöistä.

Jotkut potilaat pystyvät yhdistämään epämiellyttävät päiväaikaiset kokemuksensa taipumukseensa nukahtaa epäsopivina aikoina. Toiset kieltävät tämän yhteyden olemassaolon, vaikka se olisi kliinisesti selvästi nähtävissä. Kaikissa tapauksissa psyykkisiä tekijöitä ei voida osoittaa. Elimellisten syiden puuttuminen viittaa kuitenkin vahvasti psyykkiseen alkuperään.

F51.2 EI-ELIMELLINEN UNI-VALVERYTMIN HÄIRIÖ

Uni-valverytmin häiriö määritellään unettomuuteen tai liikaunisuuteen johtavaksi yksilön ja ympäristön uni-valverytmin eriaikaisuudeksi. Se voi olla joko psyykkistä tai fyysistä alkuperää riippuen sen syntyyn vaikuttavien tekijöiden suhteellisesta osuudesta. Henkilöillä, joiden nukahtamis- ja heräämisajat ovat kaoottisesti vaihtelevia, on erittäin usein merkittäviä psykiatrisia häiriöitä kuten persoonallisuus- ja mielialahäiriöitä. Usein työvuorojaan vaihtavilla tai aikavyöhykkeiden yli matkustavilla henkilöillä vuorokausirytmin häiriö on perustaltaan biologinen, vaikka mukana saattaa olla vahva tunne-elämän tekijä. Monet tällaiset henkilöt ovat uupuneita. Joillakin henkilöillä tapahtuu uni-valverytmin nopeutuminen. Se voi johtua sisäsyntyisestä biologisen kellon toimintahäiriöstä, tai siitä, että biologinen kello ei tahdistu tavanomaisten tekijöiden vaikutuksesta. Viimeksi mainittu tilanne voi itse asiassa johtua tunne-elämän ja/tai kognitiivistyen toimintojen häiriöstä.

F51.3 UNISSAKÄVELY

Kyseessä on muuttuneen tajunnan tila, jossa esiintyy sekä unen että valvetilan piirteitä. Unissakävelyjakson aikana yksilö nousee vuoteesta, tavallisesti yöunen ensimmäisen kolmanneksen aikana. Hän kuljeskelee sinne tänne. Hänellä voidaan todeta tajunnan tason, reaktiokyvyn ja liikuntakyvyn heikkoutta. Unissakävelijä voi lähteä makuuhuoneesta tai joskus jopa ulos talosta. Hän on tällöin vaarassa joutua onnettomuuteen unissakävelyn aikana. Tavallisesti hän kuitenkin päätyy hiljalleen takaisin vuoteeseen joko omin avuin tai jonkun toisen henkilön avun turvin. Herättyään joko unissakävelyn jälkeen tai seuraavana aamuna hän ei yleensä muista tapauksesta mitään.

Unissakävely on hyvin samansukuinen ilmiö kuin yölliset kauhukohtaukset (F51.4). Kumpaakin pidetään havahtumishäiriöinä, jotka esiintyvät syvimmissä univaiheissa (NREM S 3-4). Kumpikin häiriö esiintyy usein potilaan suvussa. Useat potilaat ovat myös itse kokeneet molempia häiriöitä. Kumpikin häiriö esiintyy etenkin lapsilla, mikä viittaa kehityksellisiin syihin. Lisäksi joissakin tapauksissa nämä molemmat häiriöt ilmaantuvat kuumesairauden aikana. Esiintyessään lapsuusiän jälkeen tai ilmaantuessaan vasta aikuisiässä ne liittyvät usein vakavaan psyykkiseen häiriöön. Häiriöt voivat ilmaantua myös vasta vanhuudessa tai dementian alkuvaiheessa. Viime aikoina unissakävelyä ja yöllisiä kauhukohtauksia on alettu pitää saman ilmiön jatkumona. Siihen viittaa niiden kliininen samankaltaisuus ja syntytavan samanlaisuus. Siihen viittaa myös se, että näiden häiriöiden erotusdiagnoosi riippuu yleensä siitä, kumpi häiriö on vallitseva. Unissakävelylle ja yöllisille kauhukohtauksille on kuitenkin määritelty kummallekin oma diagnoosi, jotta käytäntö jatkuisi yhdenmukaisena. Näin saadaan myös kliinisten ilmenemismuotojen voimakkuuserot esiin.

F51.4 YÖLLINEN KAUHUKOHTAUS

Yölliset kauhukohtaukset ovat äärimmäisen pelon ja pakokauhun kohtauksia, joihin liittyy kiihkeää, levotonta ääntelyä, liikkumista ja tahdosta riippumattoman hermoston kiihkeää aktivoitumista. Henkilö nousee istumaan tai seisomaan ja huutaa kauhuissaan. Kauhukohtaukset esiintyvät yleensä yöunen ensimmäisen kolmanneksen aikana. Melko usein henkilö ryntää ovelle ikään kuin yrittääkseen paeta, mutta hyvin harvoin lähtee huoneesta. Muiden ihmisten yritykset vaikuttaa kauhukohtaukseen voivat johtaa pelon tunteen lisääntymiseen, koska henkilö on melko kykenemätön reagoimaan tällaisessa tilanteessa ja lisäksi hän saattaa muuttua sekavaksi ajan, paikan ja henkilöiden suhteen muutamaksi minuutiksi. Tapahtumasta jää enintään hyvin niukkoja muistoja, tavallisesti vain pari katkelmallista mielikuvaa. Yöllisen kauhukohtauksen aikana fyysisen vahingoittumisen mahdollisuus on suuri.

F51.5 PAINAJAISUNET

Painajaisunet ovat yleensä normaali ilmiö. Tätä diagnoosia tulee käyttää vain potilaan hakiessa apua ongelmansa takia.

Painajaisunet ovat ahdistavia tai pelottavia unikokemuksia. Unennäkijä muistaa unen sisällön erittäin yksityiskohtaisesti. Unikokemus on hyvin elävä. Sen aiheena on tavallisesti hengissä selviytymiseen, turvallisuuteen tai itsetuntoon kohdistuva uhka. Varsin usein painajaisunissa toistuvat samat tai samantapaiset aiheet.

Tyypillisesti nukkujalla esiintyy tahdosta riippumattoman hermoston yliaktiivisuutta. Hänen ääntelynsä tai liikkumisensa ei kuitenkaan ole huomiotaherättävää. Herättyään hän valpastuu nopeasti ja tulee tietoiseksi ympäristöstään. Hän pystyy täysin keskustelemaan muiden kanssa. Usein hän kykenee antamaan seikkaperäisen selonteon unestaan sekä välittömästi painajaisunen jälkeen että seuraavana aamuna.

Lasten painajaisunet liittyvät yleensä psyykkisen kehityksen vaiheisiin eikä niihin liity mitään tiettyä psyykkistä häiriötä. Sitävastoin painajaisunista kärsivillä aikuisilla on usein merkittäviä psyykkisiä häiriöitä, esimerkiksi persoonallisuushäiriö. Painajaisunien todennäköisyyttä voivat lisätä myös eräät psyyken toimintoihin vaikuttavat lääkkeet. Näitä ovat reserpiini, trioridatsiini, trisykliset masennuslääkkeet ja bentsodiatsepiinit. Myös REM-unta vähentävien lääkkeiden äkillinen lopettaminen voi johtaa unien näkemisen ja painajaisunien lisääntymiseen, koska tällöin REM-unen määrä reaktiivisesti lisääntyy. REM-vaiheessa nähdään suurin osa unista.

F51.8 MUU EI-ELIMELLINEN UNIHÄIRIÖ
F51.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN EI-ELIMELLINEN UNIHÄIRIÖ

Paluu tämän sivun alkuun


F52 Ei-elimelliset sukupuoliset toimintahäiriöt

Sukupuolisten toimintahäiriöiden diagnoosi kattaa erilaiset puutteet,joita ihminen kokee kyvyssään osalla sukupuolisuhteessa toivomallaan tavalla. Ne voivat olla kiinnostuksen puutetta tai nautinnon kokemisen puuttumista, tai seksuaalisen toiminnan kannalta välttämättömien fysiologisten vasteiden, esimerkiksi erektion heikkoutta. Orgasmin kokeminen tai hallinta voivat olla puutteellisia.

Sukupuolinen vaste on psykosomaattinen tapahtumasarja ja sukupuolisen toimintahäiriön taustalla on tavallisesti sekä psykologisia että somaattisia syitä. Joskus on mahdollista määritellä, missä määrin syyt ovat psyykkisiä tai missä määrin ne ovat fyysisiä. Tavallisimmin on kuitenkin vaikeaa erotella fyysisten ja psyykkisten tekijöiden osuus, etenkin erektio-ongelmissa ja kivuliaassa yhdynnässä. Tällöin on asianmukaista määritellä etiologian olevan joko sekamuotoinen tai epävarma.

Joitakin toimintahäiriöitä tavataan sekä miehillä että naisilla, esimerkiksi seksuaalisen halun puutetta. Naiset valittavat kuitenkin useammin subjektiivisen kokemuksen puutteita, esimerkiksi nautinnon tunteen tai kiinnostuksen puutetta kuin fysiologisen vasteen puuttumista. Naiset valittavat usein orgasmihäiriöitä. Todennäköisesti ongelmia on kuitenkin muillakin alueilla, jos naisen seksuaalisen vasteen yksi osa-alue on häiriintynyt. Esimerkiksi jos nainen ei kykene kokemaan orgasmia, hän on usein kyvytön nauttimaan muistakaan rakastelun osa-alueista ja hänen seksuaalinen halukkuutensa vähenee. Miehet sitävastoin kokevat useinkin seksuaalisen halun pysyvän ennallaan, vaikka ongelmana olisikin jonkin tietyn seksuaalisen vasteen häiriö, esimerkiksi erektio- tai ejakulaatio-ongelma. Asianmukaisen diagnoosin asettamiseksi on tärkeää tarkastella ongelmaa esillä olevan oireen tasoa laajemmin.

Eri häiriömuotoja voi esiintyä yhtaikaa.

F52.0 SEKSUAALINEN HALUTTOMUUS (ruots. Nedsatt libido)

Pääongelma on sukupuolisen halukkuuden puute. Se ei ole seurausta muista sukupuolisista vaikeuksista, kuten erektion epäonnistumisesta tai yhdynnän kivuliaisuudesta. Sukupuolisesta haluttomuudesta huolimatta henkilö voi kiihottua tai tuntea seksuaalista nautintoa. Seksuaaliseen toimintaan ryhtyminen on tällöin kuitenkin tavallista harvinaisempaa.

F52.10 SEKSUAALINEN VASTENMIELISYYS (lat. Aversio sexualis)

Kumppanin kanssa tapahtuvaan sukupuoliseen kanssakäymiseen liittyy runsaasti kielteisiä tunteita. Ne synnyttävät siinä määrin pelkoa tai ahdistusta, että henkilö välttää sukupuolista toimintaa.

Sukupuolisen kanssakäymisen ennakointi aiheuttaa niin suurta vastenmielisyyttä, pelkoa tai ahdistusta, että henkilö välttää seksuaalista toimintaa, tai, jos seksuaalista kanssakäymistä tapahtuu, se aiheuttaa erittäin vahvoja kielteisiä tunteita ja kyvyttömyyttä tuntea nautintoa. - Vastenmielisyys ei ยจ johdu suorituspaineesta (reaktiona aikaisemmin tapahtuneeseen epäonnistumiseen).

F52.11 SEKSUAALISEN NAUTINNON PUUTE

Sukupuoliset vasteet ovat normaaleja ja henkilö kokee orgasmin, mutta ei saa siitä mielihyvää. Naiset valittavat tätä ongelmaa paljon useammin kuin miehet.

F52.2 SEKSUAALINEN KIIHOTTUMISVAIKEUS

Miesten pääongelma on erektiohäiriö: vaikeus kehittää tai ylläpitää tyydyttävän yhdynnän mahdollistavaa erektiota. Syy on todennöäköisesti psyykkinen jos erektio kehittyy normaalisti tietyissä tilanteissa, esimerkiksi itsetyydytyksen yhteydessä, nukkuessa tai eri partnerin kanssa.

Naisten pääongelma on emättimen kuivuus tai liukkauden puute. Sen syy voi olla psyykkinen tai fyysinen, esimerkiksi infektio tai vaihdevuosi-ikään liittyvä estrogeenin puute.

F52.3 ORGASMIVAIKEUS

Tässä häiriössä orgasmia ei joko lainkaan saavuteta tai sen saavuttaminen kestää huomattavan kauan. Tämä voi olla tilanteeseen liittyvää, jolloin näin käy vain joissakin tilanteissa. Syy on silloin todennäköisesti psykogeeninen. Orgasmivaikeus voi olla myös riippumattomasti toistuva. Tällöin fyysisiä ja rakenteellisia tekiöitä häiriön synnyssä ei voida sulkea pois, paitsi silloin, kun psykiatrisesta hoidosta on apua tilanteeseen. Orgasmivaikeus on tavallisempaa naisilla kuin miehillä

F52.4 ENNENAIKAINEN SIEMENSYÖKSY

Ennenaikainen siemensyöksy tarkoittaa kyvyttömyyttä hallita siemensyöksyä riittävästi, jotta molemmat osapuolet nauttisivat yhdynnästä. Vaikeimmissa tapauksissa mies voi ejakuloida ennen siittimen viemistä emättimeen tai jopa ilman erektiota. Ennenaikaisen siemensyöksyn syy on harvoin fyysinen. Se voi kuitenkin olla psyykkinen reaktio fyysiseen häiriöön, esimerkiksi erektioheikkouteen tai kipuun. Siemensyöksy voi vaikuttaa ennenaikaiselta silloinkin, jos erektion saavuttamiseksi tarvitaan pitkällistä kiihottamista. Tällöin tyydyttävän erektion kehittymisen ja ejakulaation välinen aika on lyhyt. Silloin ensisijainen ongelma on erektion viivästyminen.

F52.5 TOIMINNALLINEN EMÄTINKOURISTUS

Toiminnallinen emätinkouristus tarkoittaa emätintä ympäröivien lantionpohjan lihasten kouristusta, joka sulkee emättimen aukon. Siittimen sisäänvienti on mahdotonta tai kivuliasta. Tätä diagnoosiluokkaa ei pidä käyttää, jos emätinkouristus on reaktio jollekin paikallista kipua aiheuttavalle tekijälle.

F52.6 TOIMINNALLISET YHDYNTÄKIVUT

Sekä miehet että naiset voivat kokea yhdynnän kivuliaaksi. Syynä on usein sukuelinten fyysinen häiriö, jonka perusteella häiriö silloin luokitetaan. Joskus mitään selvää häiriötä ei ole osoitettavissa, jolloin psyykkiset tekijät ovat olennaisia. Tätä diagnoosiluiokkaa pitäisi käyttää vain silloin, kun ei esiinny mitään muuta ensisijaisempaa sukupuolista toimintahäiriötä (esim. emätinkouristusta tai emättimen kuivuutta).

F52.7 SEKSUAALIVIETIN YLENMÄÄRÄINEN VOIMAKKUUS
F52.8 MUU EI-ELIMELLINEN SEKSUAALINEN TOIMINTAHÄIRIÖ
F52.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN EI-ELIMELLINEN SEKSUAALINEN TOIMINTAHÄIRIÖ

Paluu tämän sivun alkuun


F53 Muualla luokittamattomat lapsivuodeajan mielenterveys- ja käytöshäiriöt

Tähän ryhmään kuuluvat vain ne lapsivuodeajan (kuuden viikon kuluessa synnytyksestä alkavat) mielenterveyshäiriöt, jotka eivät täytä muiden psyykkisten häiriöiden ehtoja. Näin toimitaan silloin, kun riittävää tietoa ei ole saatavilla. Tätä luokkaa käytetään myös silloin, kun esiintyy kliinisiä erityispiirteitä, joiden takia häiriöt eivät sovellu muihin diagnoosiryhmiin.

Tavallisesti lapsivuodeajan psyykkiset häiriöt voidaan kuitenkin luokittaa käyttäen kahta muuta koodia: ensimmäinen on muu tästä luvusta valittava mielenterveyshäiriön koodi (tavallisesti mielialahäiriö F30-F39) ja toinen on O99.3 (lapsivuodeajan psyykkiset ja neurologiset sairaudet).

F53.0 MUUALLA LUOKITTAMATTOMAT LAPSIVUODEAJAN LIEVÄT MIELENTERVEYS- JA KÄYTÖSHÄIRIÖT
F53.1 MUUALLA LUOKITTAMATTOMAT LAPSIVUODEAJAN VAIKEAT MIELENTERVEYS- JA KÄYTÖSHÄIRIÖT
F53.8 MUU MUUALLA LUOKITTAMATON LAPSIVUODEAJAN MIELENTERVEYS- JA KÄYTÖSHÄIRIÖ
F53.9 MÄÄRITTÄMÄTÖN LAPSIVUODEAJAN MIELENTERVEYSHÄIRIÖ


Paluu tämän sivun alkuun


F54 Muualla luokitettuun häiriöön tai sairauteen liittyvä psyykkinen tekijä tai käytöstekijä

Tähän luokkaan koodataan psyykkiset tekijät tai käytöstekijät, joiden arvellaan vahvasti vaikuttaneen muissa luvuissa luokitettujen fyysisten häiriöiden ilmaantumiseen. Mielenterveyden häiriöt ovat tavallisesti lieviä ja usein pitkittyneitä (esim. huoli, tunne-elämän ristiriita, pelko). Ne eivät sinänsä oikeuta tämän luvun minkään diagnoosiryhmän käyttöä. Lisäkoodilla tulisi ilmaista fyysinen häiriö. (Joissakin harvoissa tilanteissa kun ajatellaan psyykkisen häiriön aiheuttaneen fyysisen sairauden, tulisi tämä häiriö diagnosoida omalla nimikkeellään.)

Paluu tämän sivun alkuun


F55 Riippuvuutta aiheuttamattomien aineiden väärinkäyttö

Kyseessä voi olla hyvin monenlaisten lääkkeiden ja kansanomaisten rohtojen käyttö. Erityisen tärkeitä aineryhmiä ovat
a) riippuvuutta aiheuttamattomat psyykkisiin toimintoihin vaikuttavat lääkkeet, kuten mielialalääkkeet,
b) ulostuslääkkeet ja
c) ilman lääkärin määräystä saatavat kipulääkkeet, kuten asetyylisalisyylihappo ja parasetamoli.

Vaikka lääke olisi alun perin lääkärin määräämä tai suosittelema, käyttö saattaa pitkittyä, muuttua tarpeettomaksi tavaksi ja annokset saattavat kohota suuriksi. Tätä edistää näiden lääkkeiden saatavuus ilman lääkärin määräystä.

Jatkuvasta lääkkeiden käytöstä seuraa usein tarpeettomia yhteydenottoja terveydenhuoltohenkilöstöön. Lääkkeiden käyttö aiheuttaa kustannuksia. Siitä seuraa joskus fyysisiä haittavaikutuksia. Henkilö vastustaa usein yrityksiä kieltää häneltä aineen käyttö tai kehotuksia luopua siitä. Näin saattaa tapahtua huolimatta siitä, että häntä varoitetaan ulostus- ja kipulääkkeiden aiheuttamista fyysisistä vaurioista, kuten munuaisten toimintahäiriöistä tai elektrolyyttihäiriöistä (joita on jo saattanut kehittyäkin). Tavallisesti on selvää, että henkilöllä on voimakas halu käyttää ainetta. Riippuvuutta tai vieroitusoireita ei kuitenkaan kehity, kuten luokkiin F10-F19 määriteltyjen psyykeen vaikuttavien aineiden käytön seurauksena.

Paluu tämän sivun alkuun


F59 Fysiologisiin häiriöihin ja ruumiillisiin tekijöihin liittyvät määrittämättömät käytösoireyhtymät

Tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle     Tämän sivun alkuun