RAPORTTI VUODEN 1997 KEVÄTSIIVOUKSESTA, osa 3

Raportin alkuun Raportin kakkososaan

Syyskuu 1997

VIIKKO 36 (Kolmas kesälomaviikko):

Ma 1.9.97: Päivä omistettu prinsessa Dianan muistolle. En saanut yöllä unta ennen Hesarin tuloa ja vasta siitä sain tietää, että prinsessa Diana oli menehtynyt eilen auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin Pariisissa. Autoa ajoi hotellin apulaisturvallisuuspäällikkö, törkeää ylinopeutta keskellä kaupunkia ja päin pylvästä. Ajatellaan perässä ajaneista valokuvaajista mitä tahansa, vastuu matkustajien turvallisuudesta on kuitenkin aina auton kuljettajalla. (PS: Kun sittemmin saatiin tietää, että kuljettaja oli 1,7 promillen humalassa, herää kyllä kysymys, kuinka vahvassa humalassa autossa mukana ollut henkivartija mahtoi olla, kun ei puuttunut asiaan.)

Yksi kohta tehtävälistaltani raukesi tänään itsestään: Olin ajatellut käydä katsomassa Kiinan ensimmäisen keisarin aikaisia terrakottasotilaita Lahden Kaupunginmuseossa, mutta näyttely suljettiin eilen. Teksti-tv:n mukaan näyttelyssä kävi kesän aikana 48 000 vierasta.

Ti 2.9.97: Päivä alkoi lupaavasti varhaisella heräämisellä, mutta aamupäivän nukuin taas syvää unta ja samoin syömästä tultua klo 20:een saakka. Keskipäivällä yritin tehdä pari ostosta, mutta en löytänyt etsimiäni esineitä. Tein "Princess Diana in memoriam"-sivuni pohjalta itselleni vastaavanlaisen sivun, mutta jätin sen nyt vain omaan koneeseeni latausohjeineen. Joskushan sitä kuitenkin tarvitaan. Sivulla ei ole muuta päivitettävää kuin vuosiluku. Illalla sain lukitussuunnitelman lopulta viimeistellyksi. Join purkillisen Battery-juomaa, jossa on runsaasti kofeiinia. Jännä nähdä, tuleeko uni silmään sen ja melkein koko päivän nukkumisen jälkeen

Ke 3.9.97: Yksi purkillinen guarana -uutetta sisältävää Battery-juomaa klo 23 aikaan nautittuna ei haitannut yöunta, vaikka purkin teksti niin varoitti. En sitä valvoakseni juonutkaan vaan siksi, että tuntui olevan juuri senlaatuinen jano. Vaikka Batteryssä on sokeria, se ei tunnu yhtä makealta kuin tavanomaiset virvoitusjuomat, mutta on virkistävämpää kuin vesi, kivennäisvesi tai appelsiinimehu. Yhtä purkkia enempää en sitä kuitenkaan kerrallaan joisi, itse asiassa puoli purkillista olisi sopivin annos. Tuskin se kuitenkaan mikään terveysjuoma on. -- Keskiviikkona viikottain toistuvat kotiaskareet sujuivat kohtuullisen mukavasti. Huomenna yritän taas jatkaa kevätsiivousprojektia.

To 4.9.97: Projekti ei yrityksistä huolimatta edistynyt. Ehkä se kuuluu asiaan suruviikolla. Yksi ongelma kuitenkin ratkesi: Löysin kaksi päivää ympäri Helsinkiä etsimäni partakoneen teräverkon. Koneita myydään joka paikassa, mutta ei verkkoja.

Pe 5.9.97: Kevätsiivoustornado heräsi pitkästä aikaa, keräsi työhuoneesta joukon papereita, vara-avaimia, käyttäjätunnuksia, salasanoja yms. ja heitti ne lukitussuunnitelman mukaisesti pankkiholviin. Luultavasti mahdollisen asuntomurron suurin mahdollinen vakuuttamaton vahinko putosi murto-osaan aiemmasta. Todella huojentunut olo!

La 6.9.97: Hautajaispäivä. Tarkoitukseni oli imuroida ennen hautajaisia, mutta herätessäni saattue oli jo lähtenyt liikkeelle. Kirkossa pidetyistä puheista varsinkin pääministerin puhe säpsäytti minua kahdesta syystä. Ensinnäkin hän luki sen suoraan raamatusta, mikä oli aika ovela ja tilanteeseen hyvin sopiva ratkaisu. Toiseksi, siihen sisältyi juuri pankkiholviin viemäni uusi salasanani, jota en luullut kenenkään vielä tietävän. Nyt sen kuuli koko maailma :-) Vakavasti puhuen, kokonaisuudessaan harvinaisen kaunis tilaisuus!

Suomessa hautajaisten tunnelma ei ole koskaan niin korkealla. Varmaankin tilaisuudessa soitettavalla musiikilla on suuri vaikutus tunnelman laatuun. Dianan hautajaisissahan kirkonkellojenkin soitto oli iloisen rytmikästä eikä Elton Johnin musiikkiesitys kirkossa ollut synkkä sekään. Vainajalle taputtaminen, kun hänet viedään siunauksen jälkeen hautausmaalle, on mielestäni passiiviselle saattoväelle sopiva tapa ilmaista kunnioituksensa vainajaa kohtaa. Suomessa se saatettaisiin kyllä tulkita kielteisesti, esim. poliittisen vastustajan eleeksi, varsinkin jos taputuksen aloittaja ei saisi muita liittymään taputukseen.

Su 7.9.97: Aloin heti aamutuimaan koluta San Franciscon nähtävyyksiä virtuaalimatkalaisten kanssa. Ilmeisesti loppupäivä meni sitten San Franciscon nähtävyyksiä muistellessa.

VIIKKO 37 (Neljäs "kesälomaviikko"):

Ma 8.9.97: Nyt alkoi jo tuntua siltä, että pitäisi *ripeästi* valmistautua loman viettoon. Taidankin tehdä niin - heti huomisesta alkaen. Tänään ei enää ehdi ...

Ti 9.9.97: ... Mutta aika vaikeaa se on, kun sisäinen kello on eri aikavyöhykkeellä kuin fyysinen lähiympäristö. Esim. viime yönä Suomen aikaa tein pitkän kävelylenkin San Franciscossa Soman ja Potreron alueilla tutkien, mitä niistä kannattaisi kertoa virtuaalimatkalaisille. Luettuani sen jälkeen tämän aamun Hesarin menin nukkumaan. Herätessäni Suomessa oli jo iltapäivä. Kun sitten suoritin aamutoimet, tutkin saamani sähköpostin ja vastasin muutamiin sanomiin, kävin Itäkeskuksessa syömässä ja kotimatkalla kaupassa, niin Suomessa olikin jo ilta, eikä kevätsiivous taaskaan edistynyt. Mikään ei tietysti estäisi siivoamasta myöhään illalla, mutta se tuntuisi jotenkin liioitellulta ahkeruudelta.

Ke 10.9.97: Tätä päivää en lue lomapäiväksi, sillä jouduin aamulla käymään eräässä rahoittajani suosittelemassa tilaisuudessa. Tilaisuus ei kylläkään kestänyt kuin tunnin, mutta iltapäivällä piti lukea siellä suositeltu kirja ja sulatella sitä. Kaikenkaikkiaan siis hyvä syy lykätä siivousasiat huomiseen!

To 11.9.97: Sähköposti-, hernekeitto- ja ohukaispäivä. Kevätsiivous ei edistynyt. Keskustelujen aiheena oli varsinkin Tietokone-lehden liitteenä tänään tullut CD, joka sisältää ohjelmien lisäksi mahdollisuuden avata internet-liittymä DLC:ssä syyskuun aikana ilman avausmaksua, joka on normaalisti 300 mk.

Pe 12.9.97: Pyttipannupäivä. Parempaakin olisi ollut tarjolla, mutta en uskaltanut ottaa, ettei viikkorytmi mene sekaisin :-) Virtuaalimatkan viihdepäällikkö kävi rouvineen kylässä ja tarkastamassa niin siivouksen kuin lukko- yms. asennuksetkin, mikä antoi hyvän syyn imuroida (asunto, ei softaa :-) sitä ennen. Uusi Chrysler jäi tarkemmin tutkimatta, kun aika kului muutenkin nopeasti ja ulkona satoi vettä.

La 13.9.97: Kirjeenvaihtoa kirjasta, joka käsittelee kognitiivista psykoterapiaa. Se on amerikkalaisperäistä kulttuuria, kuten PC-asiatkin, ja sellaisena tietysti hyvin yksilökeskeistä. Kevätsiivous ei edistynyt.

Su 14.9.97: Loman loppumisen ja sunnuntain kunniaksi kävin syömässä paikassa, jonne menen näin: Ensin kävelen omakotialueen läpi noin kilometrin, jolloin tulen pienelle uimarannalle joen rantaan. Ylitän joen kävelysiltaa pitkin. Sitten kävelen joen vartta, suurten peltojen reunalla kulkevaa hiekkatietä pitkin noin kilometrin. Kävelytien ja pellon välissä on ratsastuspolku, jota pitkin menee ihmisiä ratsain aina silloin tällöin. Sitten ylitän saman joen uudelleen toista kävelysiltaa pitkin ja jatkan toisen pellon reunaa, kunnes saavun ruokapaikkaan. Arvaatko, mitä ravintolaa kannattaa pitää tällaisessa paikassa luonnon helmassa? Oikean vastauksen löydät seuraamalla alla olevaa karttaa! Enjoy!

  USE ARROW TO SCROLL DOWN!
 
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi peopl e
  hi peopl  e
  hi peopl   e
  hi peopl    e
  hi peop l    e
  hi peop  l    e
  hi peop   l    e
  hi peop    l    e
  hi peo p    l    e
  hi peo  p    l    e
  hi peo   p    l    e
  hi peo    p    l    e
  hi pe o    p    l    e
  hi pe  o    p    l    e
  hi pe   o    p    l    e
  hi pe    o    p    l    e
  hi p e    o    p    l    e
  hi p  e    o    p    l    e
  hi p   e    o    p    l    e
  hi p    e    o    p    l    e
  hi  p    e    o    p    l    e
  hi   p    e    o    p    l    e
  hi    p    e    o    p    l    e
  h i    p    e    o    p    l    e
  h  i    p    e    o    p    l    e
  h   i    p    e    o    p    l    e
  h    i    p    e    o    p    l    e
   h    i    p    e    o    p    l    e
    h    i    p    e    o    p    l    e
     h    i    p    e    o    p    l    e
      h    i    p    e    o    p    l    e
       h    i    p    e    o    p    l   e
        h    i    p    e    o    p    l  e
         h    i    p    e    o    p    l e
          h    i    p    e    o    p    le
           h    i    p    e    o    p   le
            h    i    p    e    o    p  le
             h    i    p    e    o    p le
              h    i    p    e    o    ple
               h    i    p    e    o   ple
                h    i    p    e    o  ple
                 h    i    p    e    o ple
                  h    i    p    e    ople
                   h    i    p    e   ople
                    h    i    p    e  ople
                     h    i    p    e ople
                      h    i    p    eople
                       h    i    p   eople
                        h    i    p  eople
                         h    i    p eople
                          h    i    people
                           h    i   people
                            h    i  people
                             h    i people
                              h   i people
                               h  i people
                                h i people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                hi p e ople
                               hi p  e  ople
                             hi p   e   ople
                             hi p    e    ople
                            hi p     e     ople
                           hi p      e      ople
                          hi p       e       ople
                         hi p        e        ople
                        hi p         e         ople
                       hi p          e          ople
                       hi p         e           ople
                       hi p        e            ople
                       hi p       e             ople
                       hi p        e            ople
                       hi p         e           ople
                       hi p          e          ople
                       hi p           e         ople
                       hi p            e        ople
                       hi p             e       ople
                       hi p            e        ople
                       hi p           e         ople
                       hi p          e          ople
                       hi p         e         ople
                         hi p        e        ople
                          hi p       e       ople
                           hi p      e      ople
                            hi p     e     ople
                             hi p    e    ople
                              hi p   e   ople
                               hi p  e  ople
                                hi p e ople
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                 hi people
                                hi people
                               hi people
                              hi people
                             hi people
                            hi people
                           hi people
                          hi people
                         hi people
                        hi people
                       hi people
                      hi people
                     hi people
                    hi people
                   hi people
                  hi people
                 hi people
                hi people
               hi people
              hi people
             hi people
            hi people
           hi people
          hi people
         hi people
        hi people
       hi people
      hi people
     hi people
    hi people
   hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  hi people
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
   aint this kool
    aint this kool
     aint this kool
      aint this kool
     a int this kool
    a  int this kool
   a   int this kool
  a    int this kool
  a   i nt this kool
  a  i  nt this kool
  a i   nt this kool
  ai    nt this kool
  ai   n t this kool
  ai  n  t this kool
  ai n   t this kool
  ain   t  this kool
  ain  t   this kool
  ain t    this kool
  aint     this kool
  aint    t his kool
  aint   t  his kool
  aint  t   his kool
  aint t   h is kool
  aint t  h  is kool
  aint t h   is kool
  aint th   i s kool
  aint th  i  s kool
  aint th i   s kool
  aint thi   s  kool
  aint thi  s   kool
  aint thi s    kool
  aint this    k ool
  aint this   k  ool
  aint this  k   ool
  aint this k   o ol
  aint this k  o  ol
  aint this k o   ol
  aint this ko   o l
  aint this ko  o  l
  aint this ko o   l
  aint this koo   l
  aint this koo  l
  aint this koo l
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
  aint this kool
   aint this kool
    aint this kool
     aint this kool
      aint this kool
       aint this kool
        aint this kool
         aint this kool
          aint this kool
           aint this kool
            aint this kool
             aint this kool
              aint this kool
               aint this kool
                aint this kool
                 aint this kool
                  aint this kool
                   aint this kool
                    aint this kool
                     aint this kool
                      aint this kool
                       aint this kool
                        aint this kool
                         aint this kool
                          aint this kool
                           aint this kool                       

Raportin neljänteen osaan