©Timo Ahjos 23.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Käpylän kansakoulussa 1955-59

Koulutieni

Alla olevalla Googlen kartalla näkyy yllättävän hyvin koulutieni, jota kuljin 12 vuotta eli kansakoulun alkamisesta 1.9.1955 ylioppilaaksi tuloon 31.5.1967. En ole aiemmin tiennytkään koulumatkani tarkkaa pituutta, mutta tuossa se näkyy: 900 metriä. Poistuin kotipihalta yläportista, jonka osoite on kartalla näkyvä Kymintie 29. Ensin kävelin metsän poikki Jyrängöntielle, joka muuttaa nimensä Kalervonkaduksi siinä kohdassa, missä oheisella kartalla on teksti "Kumpulan siirtolapuutarha". Siirtolapuutarha on vain siinä oikealla puolella, vasemmalla puolella on kaupungin koululaispuutarha. Molemmat ovat aidattuja alueita, joiden sisään pääsee vain porteista.

Koulutieni
Alakoulu eli kansakoulun luokat 1-2

Siihen aikaan ei ollut vielä peruskoulua. Kaikki kävivät ensin 4 luokkaa kansakoulua, jonka jälkeen oli mahdollista pyrkiä oppikouluun tai jatkaa kansakoulussa, jonka ylimpiä luokkia sanottiin kansalaiskouluksi. Lapset olivat siihenkin aikaan oppivelvollisia 16 vuoden ikään saakka. Käpylän kansakoulu toimi kahdessa eri rakennuksessa siten, että "alakoulu" (luokat 1-2) käytiin valkoisessa rakennuksessa, jonka kohdalla oheisessa Googlen ilmakuvassa lukee "Untamo / Käpylän peruskoulu". Tuo nimi Untamo, jota siihen aikaan ei vielä käytetty, viittaa Untamontie-nimiseen katuun, joka sivuaa sitä tonttia.

Kaikki_kouluni

Alakoulussa opettajani oli molemmilla luokilla Sirkku Durchman. Googlaamalla löytyy sen niminen kuvaamataiteilija ja hänen useita maalauksia. En tiedä, onko kysymyksessä sama ihminen vai kaima. Ikänsä puolesta voisi olla sama ihminen, mutta missään vaiheessa en kuullut, että opettajamme olisi myös kuvaamataitelija.

Yritin moneen kertaan laskea oheisesta kuvasta, montako oppilasta luokallamme oli. Ilmeisesti meitä oli 31. Meidän luokkahuone oli ensimmäisessä kerroksessa ensimmäisenä. Talon päädystä kuljettiin myös pohjakerroksessa olevalle kouluhammasklinikalle. Siitä laulettiin yleisesti tunnetun laulun "Tiedän paikan armahan..." sävelellä näillä sanoilla: "Tiedän paikan kamalan, kouluhammasklinikan. Siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään." Kerran näimme, kun hammasklinikalta karkasi pieni tyttöpotilas. Hän juoksi karkuun meidän luokan ohitse ensimmäisen kerroksen käytävää pitkin ja valkotakkinen nainen juoksi hänen perässään.

Luokka1 - opettaja Sirkku Durchman

Kun nyt 64 vuotta myöhemmin katson tuota 1. luokan luokkakuvaa, aika monien luokkatovereiden nimi tuli heti mieleen, vaikka kukaan noista tytöistä ei ollut alakoulun jälkeen samalla luokalla kanssani. Kaikki pojat olivat samalla luokalla vielä yläkoulussa eli luokilla 3-4, mutta eivät sitten enää oppikoulussa. Taulun lähellä istuu Ilkka Ojala, joka asui Käärmetalossa. Hän kutsui minut syntymäpäivilleen. Vein lahjaksi muovisen ambulanssin. Ajattelin, että se on sopiva lahja lääkärin pojalle. Oikealla edessä istuu kaksi poikaa, joiden nimet hyvin muistan (Hannu Lehtimäki ja Tapio Mutikainen). He asuivat kerrostaloissa Pohjolankadun päässä, missä siihen aikaan kävin usein leikkimässä. Toisessa rivissä keskellä istuu Jussi Suihko, jonka myös heti tunnistin. Hän asui Koskelantiellä ja lainasi 15-vuotiaana minulle joskus mopoaan. Tytöistä muistan nimeltä vain Seija Pukosen, joka on kuvan oikeassa reunassa kolmannessa rivissä.

Yläkoulu eli kansakoulun luokat 3-4

Yläkoulu toimi rakennuksessa, joka on tuossa Googlen ilmakuvassa merkitty "Käpylän peruskoulu, Väinölä". Tuo nykyinen nimi, jota ei siihen aikaan käytetty, viittaa tietysti Väinölänkatuun, jonka varrella rakennus sijaitsee. Vain opettajat ja oppilaiden vanhemmat, jos heillä oli asiaa esim. rehtorille, kulkivat Väinölänkadun puoleisista ovista. Oppilaat kulkivat pihan puolelta, missä oli kaksi rappua. Koulussa oli vain poikaluokkia ja tyttöluokkia. Pojat kulkivat vasemmanpuoleisesta ovesta ja tytöt oikeanpuoleisesta ovesta. Kun menimme kouluun syyskuun 1. päivänä 1957, meidän piti ensin kokoontua alakoulun pihassa ja sitten kävellä siitä alakoulun opettajan johdolla parijonossa yläkoulun pihaan, missä kuuntelimme ensin parijonoissa seisten koulun rehtorin puheen. Oli kaunis ja lämmin aurinkoinen päivä. Kaljupäinen rehtori oli puku päällä ilman päähinettä. Talon räystäällä istui lokkeja rivissä. Hän puhui ensin henkisiä asioita, mutta antoi sitten käytännöllisiä määräyksiä, kuinka yläkoulussa pitää käyttäytyä. Juuri kun hän oli saanut sanotuksi, että pojat eivät saa virtsata fajanssipönttöihin, hänen kaljulleen putosi valkoinen läjä lokin kakkaa. Opettajamme sukunimi oli Pohjanvuori ja etunimi luultavasti Lauri. (Haukkumanimi "Pohjanpieru"). Hän asui Koskelantie 46:ssa.

Luokka4 - opettaja Lauri Pohjanvuori
Muistoja kansakouluajalta

Sekä kansakoulun että oppikoulun lukuvuosi alkoi aina syyskuun 1. päivänä ja päättyi toukokuun 31. päivänä. Kesäloma oli siis tasan 3 kuukauden pituinen. Leikillisesti sanottiin, että opettajan ammatin kolme parasta puolta ovat kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Tosin opettajat joutuivat tekemään jossakin määrin töitä myös kesällä.

Kansakoulussa sai kaikki kirjat ja muut koulutarvikkeet (vihkot, lyijykynät, kumit, viivoittimen, yms) koulusta ilmaiseksi. Oppikoulussa kaikki piti ostaa omalla rahalla. Kansakoulussa oli myös maksuton ruokailu, kun taas oppikoulussa syötiin ruokatunnilla omia eväitä.

Myös lauantai oli koulupäivä.

Syyslukukausi päättyi joululomaan muutama päivä ennen jouluaattoa. Silloin koulun juhlasalissa oli iso joulujuhla ja kävimme myös jumalanpalveluksessa Käpylän kirkossa, jonne käveltiin parijonossa. Kevätlukukauden lopussa oli koululla kevätjuhla. Kevätjuhlassa laulettiin Suvirsi, jonka sopivuudesta koulun ohjelmaan on herännyt 2010-luvulla kriittinen keskustelu. Koulun juhlissa oli opettajien puheita sekä oppilaiden musiikki- ja teatteriesityksiä.

Elämäni ensimmäisenä koulupäivänä äiti saattoi minut koulun kohdalle jalkakäytävälle. Minua tietysti jännitti ja varmuuden vuoksi kävin vielä juuri ennen kouluun menoa pissalla Kalervonkadun toisella puolella koulua vastapäätä olleessa metsikössä.

Jokainen oppitunti oli kansakoulussa kuten oppikoulussakin 45 minuutin pituinen. Sen jälkeen oli 15 minuutin pituinen välitunti, jolloin piti poistua luokasta ulos. Kun sitten pihalla soi äänekäs kello, järjestäydyttiin luokittain määrätylle paikalle oven edustalle jonoihin, jotka sitten välituntia valvoneen opettajan antamalla luvalla menivät ovesta sisään. Sisäänmenossa oli sellainen periaate, että sisään päästiin aina paremmuusjärjestyksessä sen mukaan, kuinka nopeasti ja hyvin jonon muodostaminen oli tapahtunut. Jos joku oppilas ei pysynyt jonossa kiltisti paikallaan, se jono pääsi sisään viimeisenä.

Minä olin arka enkä koskaan välitunneilla osallistunut joidenkin poikien rajuihin leikkeihin vaan mieluummin kävelin alakoulussa valvovan opettajan lähellä.

Kun kansakoulussa joku teki jotakin pahaa eikä syyllistä saatu selville, siitä rangaistiin joskus koko luokkaa yhden tunnin jälki-istunnolla. Jälki-istunnon aikana piti vain istua omassa pulpetissa hiljaa tunnin ajan tekemättä yhtään mitään. Ei siis saanut esimerkiksi puhua, lukea, kirjoittaa, piirtää, avata pulpetin kantta tai pyöriä paikallaan.

Minä en saanut kertaakaan jälki-istuntoa minkään oman tekoni vuoksi, mutta muutaman kerran jouduin jälki-istuntoon, kun koko luokkaa rangaistiin. Minulla ei ollut vaikeutta istua tunti hiljaa paikallani, mutta pelkäsin, että isäni tulee kouluun selvittämään asiaa, jos hän saa kuulla jälki-istunnosta. Jos koulussa oli jokin ongelma, en uskaltanut kertoa siitä kotona juuri siitä syystä, että pelkäsin isän tulevan koululle.

Yläkouluaikana meidän äidillä oli kerran veikkauksessa 12 oikein, mikä tarkoitti päävoiton voittamista. Siihen aikaan veikkausvoittojen rahamäärän selvittäminen kesti useita päiviä. Haaveilimme niin suuresta voitosta, että sillä voisi ehkä ostaa isomman asunnon, auton tai ainakin television. Isän ehdokas autoksi oli Ford Anglia. Minä kyselin koulussa eräältä pojalta, jonka kotona oli jo silloin televisio, kuinka televisio avataan ja kanavaa vaihdetaan. Voitto oli sitten kuitenkin niin pieni, ettei sillä saanut asuntoa, autoa eikä televisiota. Äiti osti sillä rahalla pikkusiskolleni pienen polkupyörän, jossa oli takana irroitettavat apupyörät. Joitakin viikkoja myöhemmin isällä oli veikkauksessa sekä 10 että 11 oikein, mutta hän ei voittanut niillä silloin mitään.

Eräänä aamuna yläkouluaikana ennen koulupäivän alkua monta kymmentä koulun oppilasta kävi Väinölänkadulla katsomassa jotakin. Uteliaisuudesta jokaisen piti käydä katsomassa, mitä siellä oli. Siellä oli maassa käytetty kondomi. Meillä ei ollut täsmällistä käsitystä, mikä se oli.

Polio, jota sanottiin siihen aikaan lapsihalvaukseksi, oli Suomessa vielä melko yleinen eikä lapsia ollut rokotettu sitä vastaan. Sitten rokotukset alkoivat ja ne olivat vapaaehtoisia. Oppilaiden vanhemmille tiedotettiin asiasta ja he joutuivat päättämään, rokotetaanko heidän lapsensa vai ei. Olin kuullut, että rokotus on kivulias toimenpide, jossa ensin tehdään selkään veitsellä haava ja siihen sitten laitetaan sitä rokotetta. Minä pelkäsin sitä niin paljon, että menin kerran isän työpaikalle häntä vastaan puhuakseni asiasta. Isä oli tuolloin jo työssä Helsingin Kaupungin Rakennusvirastossa (HKR) Hämeentie 123:ssa. Hän käveli kilometrin pituisen työmatkansa aamuin illoin ja kävi myös aina ruokatunnilla kotona syömässä. Ajoin sinne pyörällä, kävelin kotimatkan isän rinnalla pyörää taluttaen ja puhuin isälle sen puolesta, että minua ei rokotettaisi. Hän toimi toiveeni mukaisesti ja ilmoitti kouluun, että minua ei rokoteta. Joskus vuosia myöhemmin minut sitten rokotettiin. Silloin se tehtiin ruiskulla pistämällä eikä ollut erityisen kivulias toimenpide.

Yläkoulun opettaja lähetti minun mukana kirjeitä kahden Limingantiellä asuvan pojan vanhemmille. Toimitin ne perille suljetussa kirjekuoressa, enkä siis tiedä, mitä niissä kirjeissä oli. Hiukan kyllä pelkäsin, että ne pojat voivat kostaa minulle. Useinhan aikuisetkin hyökkäävät viestin tuojan kimppuun, kun viestin lähettäjä on ulottumattomissa. Onneksi nuo molemmat pojat asuivat mahdollisimman kaukana meidän talosta, toinen aivan Limingantien alkupäässä ja toinen aivan sen loppupäässä, enkä koskaan nähnyt heitä koulun ulkopuolella - en edes koulumatkalla.

Miten kansakoulu muutti elämääni?

Elinpiirini eli "reviirini" laajeni Käpylään. Koulun läheisyydessä en aikaani viettänyt, mutta aika paljon Pohjolankatu 47:n kerrostalojen pihalla. Niissä taloissa asui useita luokkatovereitani. Katsoin juuri Googlen kartalta, että sinne oli meiltä kotoa matkaa 1,7 kilometriä. Koulu ei ollut sen matkan varrella vaan sinne mentiin eri reittiä, uimalan ja siirtolapuutarhan toiselta puolelta metsän poikki ja sitten Käpyläntietä pitkin. Sillä alueella oli myös Suomen Punaisen Ristin (SPR) kerhotalo, jossa sisareni kävivät jossakin kerhossa. Minäkin olin siellä joskus heidän mukana, mutta en kuulunut mihinkään siellä kokoontuvaan kerhoon. Sain siellä arpajaisvoittona pieniä värillisiä lasikuulia, joiden kerrottiin olevan eri maissa lasten suosiossa. Minä säilytin niitä kymmeniä vuosia enkä koskaan keksinyt, miten niillä oli tarkoitus leikkiä.

Mitä muistan kansakoulun opetussisällöstä?

Muistan kansakoulun opetussisällöstä oikeastaan vain sen, että meillä oli yhtenä oppiaineena "Ympäristöoppi ja askartelu". Siinä oli melko ohut oppikirja, jossa kerrottiin Helsingin raitiovaunu- ja bussilinjoista, patsaista, museoista yms. Jollakin tunnilla käsiteltiin liikennemerkkejä, joita siinä kirjassa ei ollut. Kävi ilmi, että minä olin ainoa, joka tunsi liikennemerkit. Opettaja arveli, että meillä on auto. Se oli väärä arvaus. Sanoin oppineeni ne Helsingin Sanomista. Todellisuudessa en itsekään tiennyt, mistä olin ne oppinut. Minusta liikennemerkkien tunteminen oli itsestäänselvyys ja ihmettelin kovasti, että muut pojat eivät niitä tunteneet. Näin jälkikäteen ajatellen luulen oppineeni ne Lasten liikennekaupungissa. Luin juuri, että se perustettiin vuonna 1958.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.