©Timo Ahjos
Laadittu 29.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

NOKIA-kokemukseni vuonna 1970

Mikä Nokia oli vuonna 1970?

Nokia ei ollut siihen aikaan mikään kännykkäfirma vaan monialakonserni, jonka päätoimialat olivat:

Oma työnanantajani oli Nokia Elektroniikkaan kuuluva Nokia Data, joka edusti mm. italialaisia (Olivetti) ja amerikkalaisia General Electric -tietokoneita sekä teki myös sovellusohjelmia. Myöhemmin, kun Nokia keskittyi matkapuhelimiin ja myi pois muut teollisuuden alat, Nokia Data myytiin japanilaiselle Fujitsulle.

Nokian maahantuomien General Electric -tietokoneiden tunnetuimmat käyttäjät Suomessa olivat KOP, OKO, Alko ja Yleisradio. Myöhemmin General Electric myi tietokonetuotantonsa Honeywell'ille.

Työpaikan haku

Keväällä 1970 näin Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jonka mukaan Nokia haki 1.6.1970 alkavaan työsuhteeseen useita henkilöitä koulutettaviksi erilaisiin atk-alan tehtäviin. Toukokuussa suorittamieni tenttien jälkeen minulta puuttuisi filosofian kandidaatin tutkinnosta enää kaksi matematiikan laudaturin valinnaista erikoiskurssia sekä pro gradu -tutkielma. Arvelin, että ne pystyn suorittamaan työn ohessa, ja lähetin hakemukseni.

Psykologinen soveltuvuustesti

Hakemuksia oli kuulemma tullut noin 200 ja työhön otettiin 10 henkilöä. Parhaat hakijat joutuivat psykologiseen testiin, jonka perusteella valitut 10 hakijaa sijoitettiin erilaisiin tehtäviin. Myöhemmin kuulin, että eri tehtäviin sijoittaminen ei perustunut tietämykseen siitä, minkälaisia ominaisuuksia eri työt tekijältään vaativat. Testissä verrattiin hakijan ominaisuuksia eri tehtävissä jo olevien, aiemmin testattujen henkilöiden ominaisuuksiin. Siis jos joku oli esimerkiksi sisäänpäin kääntynyt, hiljainen ja ujo, hänet sijoitettiin sellaiseen työhön, missä on ennestään samanlaisia ihmisiä. Mutta eivät kaikki halua työskennellä itsensä kaltaisten joukossa. Muistaakseni testissä ei kysytty lainkaan, minkälaista työtä hakija haluaisi tehdä aluksi ja myöhemmin.

Sijoittuminen Nokian organisaatioon

Minusta päätettiin kouluttaa kaikkein suurimman tietokonesarjan GE-600 käyttöjärjestelmäasiantuntija. Se tuntui olevan arvostetuin tehtävä, mihin silloin aloittaneita hakijoita sijoitettiin. GE-600 ei ollut vielä edes tullut myyntiin, joten ensin piti perehtyä aiheeseen opiskelemalla jo käytössä olevien GE-400 -sarjan tietokoneiden käyttö. Ilmeisesti GE-600 tai sen seuraaja tunnettiin myöhemmin nimellä Honeywell 6000.

Sain työhuoneen Keskuskadun ja Kaivokadun kulmatalon ylimmästä kerroksesta, joka oli kokonaan Nokia Datan käytössä. (Ei Makkaratalosta vaan Keskuskadun Ateneumin puoleisesta talosta.) Siinä toimistossa työskenteli lähinnä markkinointitehtävissä toimivia henkilöitä, jotka olivat työpaikalla aina hyvin pukeutuneita. Minäkin ostin silloin kaksi muodikasta pukua ja pidin aina kravattia. Sen toimiston väki kävi syömässä Nokian pääkonttorissa, joka oli Mikonkadulla Rautatientoria vastapäätä. Henkilöstöravintola oli sen talon ylimmässä kerroksessa. Nokian konsernijohdon työhuoneet olivat siinä kerrosta alempana. Suuren osan kesästä olin kuitenkin koulutuksessa Salmisaaressa Kaapelitehtaalla, missä kurssit pidettiin ja yleensä ohjelmoijat ja käyttöjärjestelmäasiantuntijat työskentelivät. Siellä oli rennompi pukeutumiskoodi ja rahvaanomainen ruokala, missä myös kaapelitehtaan työläiset söivät.

Nokian antama koulutus ja työtehtävät

Kaikkien silloin työnsä aloittaneiden kesä alkoi Cobol-kurssilla, johon kuului kurssitodistuksen mukaan 60 luento- ja harjoitustuntia 1.6. - 12.6.1970. Kurssilla oli muitakin, yhteensä 43 oppilasta, joista minä olin paremmuusjärjestyksessä yhdeksäs arvosanalla "kiitettävä". Kurssin piti Kari Lounasmeri, joka oli esimerkillinen kouluttaja. Heti toisena kurssipäivänä hän puhutteli jokaista oppilasta nimellä. Cobol oli silloin vasta yleiseen käyttöön tulossa oleva uusi ohjemointikieli, jonka nimi tuli sanoista "Common Business-Oriented Language". Heti kurssin jälkeen sain tehtäväkseni osallistua ohjelmointiharjoittelijana Nokia Datan asiakkaille myymän järjestösovelluksen ohjelmointiin.

Seuraava koulutusvaiheeni oli GE-400 -sarjan tietokoneen operointi. Se oli yksilöllistä opetusta, joka tapahtui siten, että olin Salmisaaressa Alkon tietokonekeskuksessa työssä operointiharjoittelijana, ehkä kaksi viikkoa. Sinä aikana perehdyin Alkon operaattoreiden opastuksella heidän työtehtäviinsä ja luin käyttöoppaat. Sen koulutusjakson päätteeksi ajoin Alkossa yhden yön yksin Nokian testiajoja. Ilmeisesti se tietokone oli edelleen Nokian omaisuutta ja Alkoa laskutettiin koneen käytön mukaan. Minulla oli avain, jolla kytkin laskutuksen pois päältä siksi ajaksi, kun ajoin Nokian ajoja.

Oheinen kuva ei ole Suomesta, mutta se muistuttaa Alkon silloista konesalia ja kuvassakin on GE-400 -sarjan tietokone. Takaseinällä on rivi magneettinauha-asemia. Etualalla nuori mies katsoo tulostinta. Istuva operaattori käynnisti konsoliltaan kulloinkin ajettavat ohjelmat. Olennainen laite oli myös reikäkorttien lukija, jota ei näy kuvassa.

 

GE-400 -sarjan tietokone

 

Elokuun alussa kävin vajaan kahden viikon pituisen GE-600 peruskurssin. Kurssitodistuksen mukaan se käsitti 48 luento- ja harjoitustuntia. Sain vain arvosanan "tyydyttävä". Kurssilla oli 36 osanottajaa, joista minä olin vasta sijalla 16. Muut osanottajat olivat Nokian asiakasyrityksistä. Kun olin Cobolista hyvinkin innostunut ja tykkäsin myös operoinnista, tämä kurssi ei ollut kovinkaan kiinnostava. Ja minusta piti tulla GE-600 -koneiden käyttöjärjestelmän paras asiantuntija!

Muina aikoina jatkoin edelleen saamaani ohjelmointityötä Cobolilla. Sen järjestelmän teko kuului ekonomi Erkki Eväsojan alaisuuteen, mutta käytöjärjestelmäasioissa kuuluin erään Pekan organisaatioon. (Pekan sukunimeä en muista varmasti, ehkä se oli Jantunen.) Hän oli silloisten ja aiempien käyttöjärjestelmien huippuasiantuntija, mutta oli sanonut, että hän ei jaksa enää opiskella GE-600-sarjaa. Hän laittoi minut vielä jollekin ohjelmointikurssille, jossa menestyin huonosti eikä minulla ole siitä todistusta. Se oli jotakin paljon Cobolia koneläheisempää ohjelmointikieltä. En pitänyt siitä, että Pekka ja muut käyttöjärjestelmäasiantuntijat eivät tuntuneet olevan lainkaan kiinnostuneita Nokiasta yhtiönä vaan vain tietokoneista. Minulle oli tärkeintä, että olen Nokian palveluksessa - samantekevää, mitä työtä siellä teen. Sijoitin jossakin vaiheessa 1970-luvulla säästöjänikin Nokian osakkeisiin sellaisen summan, millä olisi saanut pienen pakettiauton. Minulla ei ollut silloin autoa, mutta sanoin omistavani pienen pakettiauton, joka on Nokian ajossa.

Asuntovaraus

Kesällä 1970 kerrottiin, että Karakallioon Nokian tehtaiden läheisyyteen rakennetaan kerrostalo Nokian henkilöstölle. Sieltä oli mahdollisuus varata asuntoja, siinä vaiheessa vielä sitoumuksetta. Minä varsin sieltä heti parhaiten sopivaksi arvioimani asunnon. Ihmettelin, miksi muut silloin Nokian palvelukseen tulleet eivät olleet yhtä innokkaita varaamaan asuntoa. Eräs rouva vastasi ihmettelyyni tähän tapaan: "Timo, me muut emme ole tulleet tänne loppuiäksemme, kuten sinä." Todellisuudessa he kaikki muut olivat siellä paljon pidempään kuin minä.

Miksi kuitenkin erosin ja miten?

Kesän aikana tuli jo selväksi, että en pysty työn ohessa suorittamaan fil.kand.-tutkinnostani puuttuvia kahta matematiikan laudatur-kurssia ja tekemään gradua. Jouduin päättämään, suoritanko sen tutkinnon vai olenko pyyvästi vain luonnontieteiden kandidaatti. Olisi ollut ikävää keskeyttää matematiikan opiskelu tuossa vaiheessa, kun olin jo suorittanut matematiikan laudaturin peruskurssin ("Diffis kolmosen"), josta kuulemma yleensä vain 5% yrittäneistä pääsi läpi. Puuttuvat kaksi kurssia ja gradun aiheen saisin itse valita.

Toisaalta minulle suunniteltu ura GE-600 -sarjan käyttöjärjestelmäasiantuntijana ei tuntunut minulle oikein sopivalta, vaikka se olikin siinä asiantuntijaorganisaatiossa korkealle arvostettu. Siinä työssä minun olisi pitänyt osata selvittää suurten suomalaisten asiakasyritysten vaikeimpia ja usein kiireellisiä teknisiä ongelmia, joita heidän oma väkensä ei pystynyt selvittämään. Pelkäsin, että elämänenergiani valuu kokonaan tietokoneen syövereihin. Jos minut olisi laitettu toisenlaiseen työhön, esimerkiksi konsultoivaan myyntiin, olisin luultavasti jäänyt sinne vuosiksi ja pyytänyt vain tilapäistä opintovapaata.

Kun kerroin isälleni, että aion erota elämäni ensimmäisestä vakinaiseksi tarkoitetusta työsuhteesta, hän oli ensin järkyttynyt, mutta sanoi sitten V.A.Koskenniemen sanoin: "Ken aina toisten neuvoja noudattaa, se rattaille kotinsa rakentaa."

Irtisanoiduin siten, että työtodistukseni mukaan työskentelin ohjelmointiharjoittelijana Oy Nokia Ab:n palveluksessa 1.6.-18.9.1970. Sovimme kuitenkin niin, että teen vielä sen jälkeen tuntityönä valmiiksi sen Cobol-ohjelman, jota olin tekemässä. Se kesti vielä ainakin kuukauden. Tuo oli minun kannalta huono sopimus, sillä mietin sitä ohjelmaa päivisin, iltaisin ja öisin ihan yhtä paljon kuin työsuhteessa ollessani, mutta sain palkan vain niiltä tunneilta, jolloin olin työpaikalla. Siihen aikaan ohjelmoijat kirjoittivat Cobol-koodinsa lyijykynällä painetuille lomakkeille ja jättivät ne lävistettäviksi. Ohjelman käännös ja testiajo ajettiin yöllä ja ohjelmoija sai seuraavana päivänä paperille tulostuneen virhelistan. Sitten ohjelmoija teki uudet korjaukset ja täydennykset ohjelmaan, jätti lomakkeet lävistettäviksi ja tuli taas seuraavana päivänä katsomaan tulosta. Cobol-ohjelmoija ei siis käyttänyt mitään laitetta vaan kirjoitti lyijykynällä Cobol-koodia ohjelmointilomakkeille ja luki paperille tulostuneita tietokonelistoja. Tuossa viimeisessä vaiheessa työskentelin Yleisradion talossa Kesäkadulla, koska Nokian testiajoja ajettiin silloin myös siellä.

Hauskoja ja muitakin muistoja Nokian ajaltani

Nokian ruokalat

Henkilökunnalta perittiin lounasateriasta tietty maksu, joka oli sama pääkonttorin ravintolassa Mikonkadulla kuin Kaapelitehtaan ruokalassa Salmisaaressa, vaikka niissä tarjottiin aivan eri tasoiset ateriat. Salmisaaren lounaat olivat tasoa "uunimakkara ja muusi", kun taas pääkonttorin ateriat olivat kuin hyvässä liikemiesravintolassa. Salmisaaressa tehtaan työläisille ilmoitettiin ruokatunnin alkamisesta ja päättymisestä ulkona soivalla sireenillä. Mikonkadulla oli tarjolla muutakin erillistä maksua vastaan, mutta maksut olivat paljon halvempia kuin yleensä ravintoloissa. Kerran edelläni ruokajonossa oli eräs nokialainen vieraansa kanssa. Vieras ihasteli ruokalistaa, mutta moitti leikillään: "Eikö täällä ole konjakkia?". Isäntä vastasi: "Eihän kukaan juo konjakkia ruoan kanssa." Vieras: "Ajattelinkin ottaa sitä kahvin kanssa." Isäntä: "Kyllä kahvin kanssa saakin, mutta se maksaa: Viisi penniä!"

Alkon ruokala

Alkon ruokalassa oli sellainen systeemi, että vihreäpukuiset varastotyöntekijät söivät ulko-oven läheisissä pöydissä. Valkotakkiset laboratoriotyötekijät istuvat heistä kaukana omissa pöydissään. Minulle annettiin ensimmäisenä päivänä konesalissa ohje, että menisin syömään pöytään nro 8. Se oli pitkä, ehkä 10 hengen pöytä, jossa istuttiin molemmilla puolilla. Sinne mennessäni siinä ei ollut juuri ketään. Kun olin jo syömässä, yksi mies tuli tarjotin kädessään selkäni taaksa ja sanoi, että olen hänen paikallaan. Vastasin hänelle, että minun käskettiin mennä pöytään nro 8. Pöydällä oli numerokyltti ja siinä numero 8. Hän sanoi: "Onhan tuossa pöydän toisella puolella monta vapaata paikkaa!" Niinpä jouduin kesken syömisen siirtymään saman pöydän toiselle puolelle, jotta hän pääsi omalle paikalleen.

Alkon öinen ongelma

Siinä vaiheessa, kun olin Alkon operaattoreiden apulaisena, tietokoneeseen tuli jokin sähköhäiriö eikä tiettyä isoa ajoa saatu ajetuksi ajallaan. Se ohjelma tulosti rekka-autoille lastauslistat. Niiden mukaan auto lastattiin siten, että kun se pysähtyi reitillään eri viinakauppojen luona ja ovi avattiin, siinä oli aina ensimmäisenä tarjolla juuri ne laatikot, jotka oli tilattu siihen liikkeeseen. Hiukan puolen yön jälkeen pihaan alkoi jo tulla ensimmäisiä rekkoja. Silloin joku pomo päätti, että ellei sitä ajoa saada käyntiin klo 2:een mennessä, operaattorit lentävät yksityiskoneella magneettinauhan kanssa Ruotsiin ja ajavat sen ajon jossakin siellä. Muistaakseni siellä oli silloin kaksi Alkon operaattoria ja minä harjoittelija kolmantena. Odotin jännittyneenä tietoa, pääsenkö mukaan lentokoneella Ruotsiin, mutta matka peruuntui kaikilta, kun tietokone lähti käyntiin ja ohjelma saatiin ajetuksi.

Muiden kurssikokemukset Arizonassa

Jos olisin jatkanut minulle suunnitellussa työssä, jossakin vaiheessa olisin lähtenyt kurssille General Electricin pääkonttoriin Arizonaan. Siellä aiemmin kursseja käyneet kertoivat, että ne olivat erittäin raskaita matkoja, joiden yhteydessä ei ollut yhtään mahdollisuutta tutustua Amerikkaan turistina. Opetus oli alkanut heti rasittavan lentomatkan ja 9-10 tunnin aikaeron jälkeen. Päivisin oli englanninkielisiä luentoja ja iltaisin piti tehdä seuraavaksi päiväksi annettuja kotitehtäviä. Heti kurssin jälkeen lennettiin suorinta tietä kotin.

Salmisaaressa

Me kesäkuun alussa aloittaneet muodostimme isossa organisaatiossa oman ystäväpiirimme ja kävelimme usein pienellä porukalla ruokatunnin lopuksi Lauttasaaren sillan toisessa päässä olevaan pieneen puumökkiin kahville. Se silta oli nostosilta ja kerran kävi niin, että silta nousi pystyyn, kun me olimme Lauttasaaressa, emmekä päässeet ajoissa takaisin työpaikalle.

Salmisaaressa oli siihen aikaan miehillä ja naisilla erilaiset tuolit. Yksi rouva oli kuitenkin saanut miesten tuolin ja sitä ihmeteltiin pitkään.

Palkkataso Nokialla ja muualla

Nokialla oli palkkasalaisuus, mutta kerran luottamushenkilöt tekivät palkkakyselyn, johon vastaaminen oli vapaaehtoista. Sitten he vertasivat nokialaisten palkkoja muualla työskentelevien palkkoihin ammattiryhmittäin ja totesivat, että Nokian palkat olivat keskiarvoja huonommat. Kun se tilasto sitten esitettiin yhtiön johdolle, palkkoja ei suinkaan nostettu, vaan todettiin vain, että aina jonkun pitää olla keskiarvon alapuolella. Jos kaikkien keskiarvon alapuolella olevien palkkoja nostettaisiin, keskiarvo nousisi, mutta edelleenkin jotkut olisivat keskiarvon alapuoella.

Yleinen käsitys ja tunnelma olikin sellainen, että Nokian palveluksessa oli mahdollisuus opetella ja käyttää alan uusinta tekniikkaa. Asiakasyritykset palkkasivat mielellään uuden tekniikan osaajia Nokialta ja maksoivat parempaa palkkaa. Nokia korvasi heidät sitten palkkaamalla nuoria suoraan erilaisista oppilaitoksista ja opetti heille vieläkin uudempaa tekniikkaa. Hyvin monilla matemaattisia aineita opiskelleilla näyttää olevan sellainen urakehitys, kuten minullakin, että he ovat työskennelleet nuorena jonkin aikaa Nokialla (tai "Kaapelitehtaalla") ja tehneet sitten varsinaisen elämäntyönsä jossakin muualla. Itse sain sieltä meriitin ja elämänkokemuksen lisäksi käytännön Cobol-ohjelmointitaidon, josta minulle oli myöhemmin paljon iloa ja hyötyä.

Alan yrityksistä IBM:llä oli sellainen maine, että siellä on hyvät palkat. Eräs nokialainen kertoi, että kun hänen IBM:llä työskentelevän kaverinsa vaimo oli synnyttänyt lapsen, IBM oli kustantanut vaimolle synnytyssairaalassa yhden hengen huoneen. Sen kerrottuaan nokialainen totesi: "Jumalauta, silloinhan kannattaisi pökkiä vaimo paksuksi joka vuosi!"

Nokian osakkeen kehitys

Kuten edellä jo kerroin, ostin 1970-luvulla Nokian osakkeita sen verran, että sillä rahalla olisi saanut uuden pienen pakettiauton. Kun minulta kysyttiin, onko minulla autoa, vastasin, että tavallaan on, mutta se on Nokian ajossa. Kun sitten vuotta myöhemmin joku kysyi, miten Nokia-osakkeitteni arvo on kehittynyt, vastasin: "Samalla tavalla kuin pienen pakettiauton arvo kehittyy Nokian ajossa." - Siinä kävikin niin, että vasta noin 15 vuoden kuluttua Nokian osakkeiden arvo nousi takaisin sille tasolle, millä minä olin niitä ostanut. Myin ne silloin pois, kun Nokia näytti myyvän kaiken high-techin - jopa Nokia Datan, missä olin työskennellyt. Ellen olisi myynyt, sijoitukseni arvo olisi noussut muutaman vuoden kuluttua noin 200-kertaiseksi, eli olisin päässyt Nokia-miljonäärien joukkoon.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.