dBase - Kaksisuuntainen välineistö oliopohjaisten tietokantasovellusten tekoon
Open Source Board:
dBase - Kaksisuuntainen välineistö oliopohjaisten tietokantasovellusten tekoon
TERVETULOA!
Tämän sivun suora osoite on www.ahjos.net/open/dbase- siis kaikki pienin kirjaimin!
Foorumi on perustettu lähinnä dBase-ohjelmiston suomalaisten käyttäjien keskustelua varten. Keskusteluun saa kuitenkin osallistua kuka tahansa aiheesta kiinnostunut. Käytännön kokemusta uuden sukupolven dBasesta ei vielä monella ole, sillä nykyinen versio, nimeltään dBASE Plus, on vuodelta 2004. Sen edeltäjä dB2K valmistui tammikuussa 2001 ja sen edeltäjä Visual dBASE 7.5 helmikuussa 2000. Niiden pohjana on Borlandin 1990-luvulla tekemä Visual dBASE 7.0, joka ei heikon markkinoinnin ja vasta versiossa VdB 7.5 korjattujen bugien vuoksi saavuttanut sitä asemaa, jonka se muuten olisi ansainnut.
Visual dBASE 7.5, dB2K ja dBASE Plus ovat maaliskuussa 1999 perustetun dBASE Inc:in tuotteita. Yhtiössä on tapahtunut kevätkesällä 2004 suuria muutoksia. Tämän foorumin ylläpitäjällä ei ole nykyisin mitään suhdetta dBASE Inc:iin. Vuonna 2004 eronneen johdon aikana minulla oli yhtiöön tavallisen pienasiakkaan asiakassuhde ja lisäksi keskustelukontakti yhtiön avainhenkilöiden ja avainasiakkaiden kanssa.
Voit kirjoittaa joko omalla nimelläsi tai anonyymisti.
Huomaa, että sanoman lopullinen lähetys vaatii aina vielä Save-napin painalluksen sen jälkeen, kun olet saanut laatimasi sanoman esikatselua varten!!!
Tämä toimii myös postituslistana: Jos haluat postituslistalle, lähetä minulle sähköpostitse nimesi, haluamasi lyhyt käyttäjätunnus ja aloitussalasana. Siitä alkaen saat uusista sanomista automaattisesti tiedon sähköpostitse. Voit itse milloin tahansa poistaa tai uudelleenkytkeä lähetyksen ja vaihtaa salasanan.
Keskustelufoorumi tarjoaa tekniikan puolesta mahdollisuudet moniin graafisiin tehokeinoihin. Ohjeet löytyvät valikon kohdasta "Formatting". Se kannattaa avata eri ikkunaan, jolloin voit pitää sitä esillä kirjoittaessasi.
Sanomiin voi liittää JPG- tai GIF-tyyppisiä kuvioita, mutta toistaiseksi ei source- tai binäärikoodia. Jos haluat liittää sanomaasi sellaista koodia, lähetä se sähköpostin liitteenä minulle, niin liitän sen sanomaasi managerin valtuuksilla.
Toivottavasti tästä on enemmän iloa kuin haittaa
Timo Ahjos
webmaster@ahjos.net
Previous 5 Sites Skip Previous Previous Next Skip Next Next 5 Sites Random Site List Sites
This dBASE WebRing site owned by Timo Ahjos.