Muistiinpanoja ICD-10 -tautiluokituksesta
Tämä ei ole virallinen tietolähde!
Paluu tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle
Skitsofrenia on yleisin ja tärkein tämän ryhmän häiriö.
Skitsotyyppisessä häiriössä ilmenee monia skitsofreniahäiriön piirteitä, mutta ei aistiharhoja, harhaluuloja ja voimakkaita käyttäytymisen häiriöitä. Sen on ajateltu geneettisesti kuuluvan skitsofreenisten häiriöiden ryhmään. Lievempien oireidensa vuoksi se saattaa myös jäädä havaitsematta.
Harhaluuloisuushäiriöitä voi erityisesti alkuvaiheessaan olla vaikeaa erottaa skitsofreniasta, johon niillä ei kuitenkaan mahdollisesti ole yhteyttä. Harhaluuloisuushäiriöt muodostavat momimuotoisen ja huonosti ymmärretyn ryhmän. Se voidaan jakaa keston perusteella pitkäaikaisiin ja äkillisiin, jotka ovat ohimeneviä. Jaottelua pidetään alustavana. Jälkimmäinen suurempi ryhmä näyttää olevan erityisen yleinen kehitysmaissa. Skitsoaffektiivisten häiriöiden ristiriitaisesta luonteesta huolimatta ne on säilytetty skitsofreenisten häiriöiden kanssa samassa ryhmässä.
Skitsofreenisille häiriöille ovat tyypillisiä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen. Tajunnan selkeys ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Häiriö vaikuttaa syvästi henkilön kokemukseen itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään.
Henkilö tuntee usein, että muut tietävät tai jakavat hänen intiimeimmät ajatuksensa, tunteensa ja toimintonsa. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein eriskummallisella (bisarrilla) tavalla vaikuttavien luonnollisten ja yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa. Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä ja ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit ja äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.
Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreenisessä ajattelun häiriössä kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asiamukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Katatoniaa voi myös esiintyä.
Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina ajatuskulkuina ja käytöksen muuttumisena. Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen ja rappeuttava. Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin. Sosiaaliset tekijät ja kulttuuri voivat vaikuttaa ennusteeseen. Häiriötä esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla kuin miehillä, mutta naiset sairastuvat keskimäärin myöhemmin ja heidän ennusteensa on hiukan parempi.
Skitsofrenian kulku voi olla joko jatkuva tai ajoittainen. Se johtaa etenevään tai ennallaan pysyvään vajaavuuteen, tai se voi ilmetä yhtenä tai useampana sairausjaksona, joista henkilö paranee osittain tai kokonaan.
Skitsofreniadiagnoosia ei pitäisi tehdä, jos henkilöllä on runsaasti masennuksen tai manian oireita, jollei ole selvää, että skitsofreeniset oireet ovat esiintyneet ennen mielialahäiriötä. Skitsofreniaa ei pitäisi diagnosoida myöskään ilmeisen aivosairauden eikä myrkytys- tai vieroitusoireiden aikana. Jos tällaiset häiriöt kehittyvät epilepsian tai muun aivosairauden yhteydessä, ne pitäisi luokitella F06.2:een. Jos häiriöt johtuvat psykoaktiivisista aineista, ne luokitetaan ryhmään F10-F19/.5.
Poikkeavia kokemuksia ja käyttäytymistä diagnostisesti arvioitaessa on tärkeää muistaa kulttuurin tai erityisen alakulttuurin tai mahdollisen heikkolahjaisuuden vaikutus ja välttää väärän positiivisen arvion tekemistä.
Tämä on yleisin skitsofrenian muoto useimmissa osissa maailmaa. Kliinistä kuvaa hallitsevat suhteellisen vakaat, sisällöltään usein vainoavat harhaluulot, joihin tavallisesti liittyy varsinkin kuuloaistimuksina ilmeneviä aistiharhoja sekä havaintohäiriöitä. Tunne-, tahto- ja puhehäiriöt sekä katatoniset oireet joko puuttuvat tai ovat suhteellisen huomaamattomia.
Esimerkkejä tavallisimmista paranoidisista oireista ovat:
Selviä ajattelun häiriöitä saattaa olla äkillisten psykoottisten tilojen yhteydessä, mutta silloinkaan ne eivät estä potilasta kuvailemasta selkeästi tyypillisiä harhaluuloja tai aistiharhoja. Tunneilmaisut ovat yleensä lievemmin latistuneita kuin muissa skitsofrenian muodoissa. Lievä tunteiden tilanteeseen sopimattomuus on tavallista, samoin kuin mielialahäiriöt kuten ärtyneisyys, äkillinen vihastuminen, pelokkuus ja epäluuloisuus. "Negatiivisia" oireita, kuten tunteiden latteutta ja tahdon häiriöitä ilmenee usein, mutta ne eivät hallitse kliinistä kuvaa.
Paranoidisen skitsofrenian oireet voivat olla pysyviä tai jaksottaisia, jolloin potilas välillä toipuu osittain tai täydellisesti. Pitkäaikaisissa tapauksissa avoimet psykoottiset oireet jatkuvat vuosien ajan ja sairaudessa on vaikea erottaa erillisiä jaksoja.
On tärkeää poissulkea epileptiset ja päihteiden laukaisemat psykoosit ja muistaa, että vainoamiseen liittyvät harhaluulot voivat olla diagnostiselta merkitykseltään vähäisiä tietyistä maista tai kulttuureista tulevilla henkilöillä.
Skitsofrenian muoto, jossa sairastuneen henkilön tunne-elämän muutokset ovat huomattavia, harhaluulot ja harha-aistimukset häilyviä ja epäyhtenäisiä, käytös vastuutonta ja odottamatonta sekä kaavamainen käyttäytyminen yleistä. Potilaan tunnemaailma on tyhjä ja usein vähäisetkin tunneilmaisut ovat asiaankuulumattomia. Usein sairauteen liittyy naureskelua ja itseensä tyytyväistä ja sisäänpäin kääntynyttä hymyilyä tai ylevää esiintymistä, irvistelyä, kaavamaisia toimintoja, ilveilyjä, luuloteltujen ruumiillisten oireiden valittamista ja lauseenparsien toistamista.
Potilaan ajattelu on hajanaista ja puhe harhailevaa ja sekavaa. Hän pyrkii vetäytymään omiin oloihinsa ja hänen käytöksensä näyttää olevan vailla tarkoitusta ja tunnetta. Tavallisesti tämä skitsofrenian muoto alkaa 15-25 vuoden iässä. Hebefreenisen skitsofrenian ennuste on usein huono nopeasti kehittyvien "negatiivisten" oireiden, erityisesti tunteiden latistumisen ja tahdon puutteen vuoksi.
Tunne-elämän, tahdon häiriöt ja ajatushäiriöt ovat yleensä huomattavia. Potilaalla saattaa esiintyä aistiharhoja ja harhaluuloja, mutta ne eivät yleensä ole oiekuvaa hallitsevia. Sairasruneelta puuttuvat tarmo ja päättäväisyys. Hän on luopunut tavoitteistaan ja tyypillisesti hänen käytöksensä on päämäärätöntä ja tarkoituksetonta. Potilaan pinnallinen ja kaavamainen keskittyminen uskontoon, filosofiaan ja muihin abstrakteihin aiheisiin lisää usein kuuntelijan vaikeuksia seurata hänen ajatuksenkulkuaan.
Hebefreeninen skitsofrenia -diagnoosi tehdään yleensä tehdä vain nuoruusikäisistä tai nuorista aikuisista. Sairastumista edeltävä persoonallisuus on usein, mutta ei välttämättä, verraten ujo ja yksinäisyyteen vetäytyvä. Hebefreenisen skitsofrenian diagnosointiin tarvitaan yleensä vähintään kahden-kolmen kuukauden seuranta, jotta voidaan varmistua edellä kuvattujen sairauden piirteiden säilymisestä.
Katatoniselle skitsofrenialle ovat tyypillisiä huomattavat psykomotoriset häiriöt, jotka voivat vaihdella äärimmäisyydestä toiseen, kuten liikavilkkaudesta sulkutilaan (stupor) tai automaattisesta tottelemisesta kaiken vastustamiseen. Potilas voi jäykästi ylläpitää jotain asentoa pitkiä aikoja. Hänellä voi myös olla toistuvia äärimmäisen voimakkaan kiihtymyksen jaksoja.
Katatoninen skitsofrenia on jostain syystä nykyään harvinainen teollistuneissa maissa, vaikka se on säilynyt yleisenä muualla. Katatoniset ilmiöt voivat liittyä unenomaiseen tilaan, jossa potilaan harhamaailma on hyvin elävä.
Ohimeneviä ja irrallisia katatonisia oireita saattaa esiintyä kaikkien muidenkin skitsofrenian tyyppien yhteydessä. Katatonisesti oireilevalle puhumattomalle potilaalle ei pidä asettaa skitsofrenia -diagnoosia ennen kuin on saatu varma tieto muiden oireiden esiintymisestä. Katatoniset oireet eivät ole diagnostisia skitsofrenialle. Katatonisia oireita saattaa aiheuttaa myös aivosairaus, aineenvaihdunnallinen häiriö, alkoholi ja lääkkeet tai päihteet ja niitä voi esiintyä myös mielialahäiriössä.
Tämä nimike sisältää psykoottisia tiloja, jotka täyttävät skitsofrenian yleiset diagnostiset kriteerit, mutta eivät sovi mihinkään edellä kuvatuista alatyypeistä (F20.0-F20.2). Häiriössä voi myös esiintyä useamman kuin yhden alatyypin piirteitä minkään korostumatta.
Tällä nimikkeellä luokitellaan skitsofreenista sairautta seuraava masennusjakso, joka voi olla pitkäkin. Joitakin skitsofreenisiä oireita pitää yhä olla jäjljellä, mutta ne eivät enää hallitse kliinistä kuvaa. Nämä edelleen jatkuvat oireet voivat olla "positiivisia" tai "negatiivisia", vaikka jälkimmäiset ovat tavallisempia. Diagnoosin kannalta on epäolennaista, ajatellaanko depressiivisten oireiden tulleen taustalta esiin psykoottisten oireiden hävittyä, kehittyneen vasta psykoosin jälkivaiheessa vai ajatellaanko niiden olevan osa skitsofrenian sairausprosessia.
Tässä tarkoitetut oireet ovat harvoin riittävän vakavia tai laaja-alaisia täyttääkseen vakavan masennusjakson diagnostiset kriteerit (F32.2 ja F32.3). On usein vaikea erottaa, mitkä potilaan oireet ovat masennuksen aiheuttamia ja mitkä johtuvat neuroleptilääkityksestä tai skitsofreniaan itseensä liittyvistä tahdon häiriöistä ja tunne-elämän latistumisesta.
Itsemurhariskin on todettu kasvavan tämän tässä tarkoitetun masennusjakson yhteydessä. Jos potilaalla ei ole enää lainkaan skitsofreniaoireita, pitäisi käyttää masennustiladiagnoosia (F32). Jos skitsofreniaoireet ovat yhä runsaita ja huomiotaherättäviä, diagnoosina pitäisi säilyttää soveltuva skitsofrenian alatyyppi (F20.0-F20.3).
Tätä diagnostista nimikettä käytetään skitsofreniasta, joka on selvästi edennyt varhaisvaiheesta myöhäisvaiheeseen. Varhaisvaiheeseen on kuulunut yksi tai useampia psykoottisten oireiden jaksoja, jolloin edellä kuvatut skitsofrenian diagnostiset kriteerit ovat täyttyneet. Myöhäisvaihetta hallitsevat pitkäaikaiset, joskaan eivät välttämättä palautumattomat "negatiiviset" oireet. Tällaisia ovat esim. psykomotorinen hidastuminen, toimettomuus, tunteiden latistuminen, välinpitämättömyys ja aloitekyvyn puute, puheen määrän tai sisällön niukkuus ja nonverbaalisen (kasvonilmeiden, katsekontaktin, äänensävyjen ja asennon välityksellä tapahtuvan sanattoman) ilmaisun köyhyys sekä heikentynyt kyky huolehtia itsestä ja selvitä sosiaalisesti.
Tämä on harvinainen häiriö, jossa potilaan käytös muuttuu huomaamatta mutta etenevästi omituiseksi. Hänen kykynsä selviytyä yhteiskunnan vaatimuksista heikkenee ja suorituskyky laskee. Sairastuneellla ei esiinny selviä harhaluuloja tai aistiharhoja, eikä hän ole niin selvästi psykoottinen, että skitsofrenian muiden alatyyppien diagnostiset kriteerit täyttyisivät. Tässä häiriössä jäännösskitsofrenian luonteenomaiset "negatiiviset" piirteet (esim. tunneköyhyys ja tahdonpuute) kehittyvät ilman edeltäviä avoimia psykoottisia oireita. Lisääntyvästä sosiaalisesta köyhtymisestä ja kyvyttömyydestä saattaa seurata irtolaisuutta ja potilaasta saatta tulla sisäänpäin kääntynyt, toimeton ja päämäärätön.
Häiriölle ovat ominaisia eriskummallinen käytös sekä ajattelun ja tunteiden poikkeavuudet, jotka muistuttavat skitsofreniassa tavattuja. Toisinaan se kehittyy selväksi skitsofreniaksi. Häiriö on pitkäaikainen ja sen oireiden voimakkuus vaihtelee. Häiriöllä ei ole selvää alkua, ja sen kehitys ja kulku ovat yleensä persoonallisuushäiriön kaltaisia. Sitä tavataan keskimääräistä useammin skitsofreniapotilaiden sukulaisilla ja sen uskotaan kuuluvan skitsofrenian geneettiseen "kirjoon". Mikäli ensimmäisen asteen sukulaisilla todetaan skitsofreniaa, tämä tukee diagnoosia, mutta ei ole kuitenkaan sen edellytys.
Tätä diagnostista nimikettä ei suositella yleiseen käyttöön, koska sen rajat skitsofrenia simplexiin ja eristäytyvään tai epöäluuloiseen persooanallisuuteen eivät ole selvät.
Ryhmä sisältää erilaisia häiriöitä, joissa pitkäaikaiset harhaluulot muodostavat ainoan ja merkittävimmän kliinisen tunnusmerkin ja joita ei voida luokittaa elimellisiksi eikä skitsofreenisiksi häiriöiksi eikä mielialahäiriöiksi. Ilmeisesti ryhmän häiriöiden etiologia vaihtelee ja niiden yhteys skitsofreniaan on epävarmaa. Perinnöllisten tekijöiden, persoonalliuuden piirteiden ja elämäntilanteiden merkitystä näiden häiriöiden synnyssä ei tunneta.
Harhaluuuloisuushäiriöt, jotka ovat kestäneet vähemmän kuin joitakin kuukausia, pitäisi ainakin väliaikaisesti luokittaa F23:een.
Ryhmä häiriöitä, joille on ominaista joko yhden ainoan harhaluulon tai toisiinsa liittyvien, tavallisesti jatkuvien ja joskus elinikäisten harhaluulojen kehittyminen. Harhaluulon tai harhaluulojen sisältö on hyvin vaihteleva. Usein ne ovat vainoavia, luultuun ruumiilliseen sairauteen liittyviä tai suuruusharhoja. Ne voivat koskea myös oikeudellisia asioita tai mustasukkaisuutta tai voivat ilmentyä vakuuttuneisuutena siitä, että henkilön keho on epämuodostunut tai, että muut ajattelevat henkiön haisevan tai olevan homoseksuaali. Muuta psykopatologiaa ei yleensä esiinny, ajoittaiset masennusoireet ovat mahdollisia ja haju- tai tuntoharhoja voi joissakin tapauksissa esiintyä.
Haluttaessa voidaan määritellä seuraavat tyypit:
- vainoharhainen
- oikeutta hakeva
- itseen kohdistuva
- suuruusharhainen
- luulotautinen (ruumiillinen)
- mustasukkainen
- erotomaaninen
Tämä on jäännösluokka pitkäaikaisille harhaluuloisuushäiriöille, jotka eivät täytä harhaluuloisuushäiriön (F22.0) diagnostisia kriteerejä. Häiriöt, joissa harhaluuloihin liittyy jatkuvia ääniharhoja tai skitsofreenisia oireita, jotka eivät riitä skitsofreniadiagnoosiin (F20.-), diagnosoidaan tähän. Harhaluuloisuushäiriöt, jotka ovat kestäneet alle kolme kuukautta, kirjataan ainakin väliaikaisesti johonkin ryhmän F23 luokista.
Toistaiseksi ei ole käytettävissä riittävää tutkimustietoa, jonka pohjalta voitaisiin rakentaa luotettavaa ohjeistoa akuuttien psykoottisten häiriöiden luokittelemiseksi.
Akuutti alku tarkoittaa muutosta tilasta, jossa ei esiinny psykoottisia piirteitä, selvästi epänormaaliin psykoottiseen tilaan kahdessa viikossa tai vielä lyhyemmässä ajassa. On olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että akuutti alku verrattuna hitaaseen on yhteydessä hyvään ennusteeseen ja saattaa olla, että mitä nopeammin muutos tapahtuu, sitä parempi on ennuste. Siksi suositellaan, että 48 tunnin sisällä tapahtuneesta muutoksesta käytettäisiin nimitystä "välitön alku". Suomalainen terminologia ei ole vakiintunut, englanninkielessä käsitteet ovat "acute" ja "abrupt".
Täydellinen toipuminen akuutista psykoosista tapahtuu yleensä kahden-kolmen kuukauden kuluessa ja usein jo muutaman viikon tai jopa päivien sisällä. Vain pienelle osalle sairastuneista kehittyy kehittyy pitkäaikainen ja krooninen sairaus. Valitettavasti pientä huonoennusteista potilasryhmää ei vielä osata tunnistaa sairauden alkuvaiheessa.
Äkillinen psykoottinen häiriö, jossa aistiharhat, harhaluulot ja havaintohäiriöt ovat ilmeisiä, mutta huomattavan vaihtelevia ja muuttuvat päivittäin tai jopa tunneittain. Myös tunne-elämä on usein myrskyisää: ilmenee voimakkaita onnen tai haltioitumisen tunteita tai ahdistusta ja ärtyisyyttä. Monimuotoinen ja epävakaa, muuttuva kliininen kuva on luonteenomainen häiriölle. Vaikka erillisiä mieliala- ja psykoosioireita saattaa ajoittain esiintyä, maanisen jakson (F30), masennustilan (F32) tai skitsofrenian (F20) diagnostiset kriteerit eivät täyty. Tässä häiriössä vöitön alku (48 tunnin sisällä)ja nopea oireiden häviäminen on erityisen todennäköistä. Suuressa osassa tapauksista ei ole selvää edeltävää psyykkisesti kuormittavaa tekijää. Jos oireet kestävät yli kolme kuukautta, tulee diagnoosia muuttaa. (Pitkäikainen harhaluuloisuushäiriö (F22) tai muu psykoottinen häiriö (F28) ovat todennäköisesti kaikkein sopivimpia.)
Äkillinen psykoottinen häiriö, joka täyttää äkillisen monimuotoisen psykoottisen häiriön (F23.0) kriteerit, mutta jossa ilmenee jatkuvasti myös tyypillisiä skitsofrenian oireita.
Jos skitsofreniaoireet yli kuukauden ajan, diagnoosi pitäisi vaihtaa skitsofreniaan (F20).
Akuutti psykoottinen häiriö, jossa psykoottiset oireet ovat suhtellisen vakaita ja täyttävät skitsofrenian (F20) diagnostiset kriteerit, mutta ovat kestäneet vähemmän kuin kuukauden. Jonkin asteista tunteiden vaihtelua ja epävakaisuutta saattaa esiintyä, mutta ei siinä määrin kuin akuutissa monimuotoisessa psykoottisessa häiriössä (F23.0).
Jos skitsofreniaoireet säilyvät yli kuukauden ajan, kyseessä on skitsofrenia (F20).
Ryhmään kuuluvat äkilliset psykoottiset häiriöt, joissa tärkeimpiä kliinisiä piirteitä ovat suhteellisen vakaat harhaluulot tai harha-aistimukset, mutta jotka eivät täytä skitsofrenian (F20) diagnostisia kriteerejä. Vainoharhaluulot ja kohdistamisharhaluulot ovat tavallisia ja harha-aistimukset ovat yleensä kuuloharhoja (äänet puhuvat suoraan potilaalle).
Jos harhaluulot säilyvät yli kolme kuukautta, kyseessä on pitkäaikainen harhaluuloisuushäiriö (F22). Jos ainoastaan aistiharhat säilyvät yli kolme kuukautta, kyseessä on muu ei-elimellinen psykoottinen häiriö (F28).
Ryhmään kuuluvat ja tulee merkitä kaikki ne akuutit psykoottiset häiriöt, joita ei voi diagnosoida luokkiin F23.0-F23.3, kuten akuutit psykoottiset tilat, joissa on varmoja harhaluuloja tai aistiharhoja ilmenee, mutta vain pienen osan ajasta. Myös erilaistumattomat kiihtymystilat tulee merkitä tähän, jos yksityiskohtaisempaa tietoa potilaan mielenterveyden tilasta ei ole saatavissa, edellyttäen, ettei ole osoitusta elimellisestä syystä.
Harvinainen harhaluuloisuushäiriö, joka on kahden tai toisinaan useamman läheisesti sidoksissa olevan henkilön jakama. Vain yksi henkilöistä kärsii aidosta psykoottisesta häiriöstä, mutta harhaluulot leviävät toiseen tai toisiin ja tavallisesti katoavat, kun henkilöt ovat erillään.
Hallitsevan henkilön psykoottinen häiriö on usein, mutta ei välttämättä, skitsofrenia. Sekä alkuperäiset hallitsevan henkilön että levinneet harhaluulot ovat yleensä pitkäaikaisia ja luonteeltaan vainoamis- ja suuruusharhoja. Harhaluuloiset uskomukset siirtyvät tällä tavoin vain epätavallisissa olosuhteissa. Lähes aina kyseessä olevat henkilöt ovat epätavallisen läheisissä suhteissa ja eristettyinä muista kielellisesti, kulttuurillisesti tai maantieteellisesti. Henkilö, johon harhaluulot siirtyvät, on yleensä alkuperäistä psykoosia sairastavasta henkilöstä riippuvainen tai muuten alisteisessa suhteessa tähän.
Aistiharhojen indusoituminen on epätavallista, mutta se ei ole este tämän diagnoosin asettamiselle. Jos on syytä uskoa, että kahdella yhdessä asuvalla henkilöllä on riippumaton psykoottinen häiriö, ei kumpaakaan tule luokitella tällä koodilla, vaikka osa harhaluuloista olisikin jaettuja.
Nämä ovat jaksottaisia häiriöitä, joissa on merkittäviä mieliala- ja skitsofreniaoireita saman sairausjakson aikana. Oireiden tulisi mielellään esiintyä samanaikaisesti tai ainakin muutaman päivän sisällä toisistaan. Ei tiedetä, onko tämän ryhmän häiriöillä yhteyttä tyypillisiin mielialahäiriöihin (F30-F39) ja skitsofreenisiin häiriöihin (F20-F24). Niillä on oma erillinen luokkansa, koska ne ovat liian yleisiä huomiotta jätettäviksi.
Tässä häiriössä sekä skitsofreeniset että maaniset oireet ovat molemmat huomattavia saman sairausjakson aikana. Mielialan epänormaalius ilmenee tavallisesti haltioitumisena, mihin liittyy kohonnut itsetunto ja suuruusajatukset. Joskus kiitymys ja ärtyneisyys ovat voimakkaammin esillä ja niihin liittyy aggressiivista käyttäytymistä ja vainoamisajatuksia. Molemmissa tapauksissa todetaan lisääntynyttä energisyyttä ja yliaktiivisuutta, keskittymiskyvyn heikentymistä ja normaalien sosiaalisten estojen häviämistä.
Kohdistamis-, suuruus- tai vainoamisharhaluuloja saattaa esiintyä, mutta myös skitsofrenialle tyypillisempiä oireita vaaditaan diagnoosin asettamiseksi. Henkilö voi esimerkiksi väittää, että hänen ajatuksiaan lähetetään tai häiritään tai että vieraat voimat yrittävät hallita häntä tai hän voi kertoa kuulevansa monen tyyppisiä ääniä tai ilmaista omituisia harhaluuloja, jotka eivät ole pelkästään suuruus- tai vainoamisharhaluuloja.
Usein vaaditaan huolellista haastattelua osoittamaan, että henkilö todella kokee nämä sairaalloiset ilmiöt eikä ainoastaan vitsaile tai puhu vertauskuvallisesti. Tämän ryhmän psykoosit ovat yleensä rajuja ja äkillisesti alkavia. Vaikka käytös on usein voimakkaasti häiriintynyttä, täydellinen toipuminen tapahtuu yleensä muutamassa viikossa.
Tässä häiriössä skitsofrenia- ja masennusoireet ovat molemmat huomattavia saman sairausjakson aikana. Mielialan masentuneisuuteen liittyy yleensä useita luonteenomaisia masennusoireita tai käyttäytymisen poikkeavuuksia kuten hidastumista, unettomuutta, energian vähenemistä, ruokahalun tai painon laskua, normaalin mielenkiinnon laskua, keskittymiskyvyn häiriöitä, syyllisyyttä, toivottomuuden tunteita ja itsemurha-ajatuksia.
Samanaikaisesti tai samassa sairausjaksossa ilmenee muita selvemmin skitsofreenisia oireita: potilaat voivat esimerkiksi väittää, että heidän ajatuksiaan lähetetään tai häiritään tai että vieraat voimat yrittävät hallita heitä. He voivat olla vakuuttuneita, että heitä vakoillaan tai heitä vastaan juonitaan (ilman todellisuuspohjaa). Potilaat saattavat kuulla ääniä, jotka eivät ole ainoastaan halventavia ja tuomitsevia, vaan ne puhuvat myös potilaan tappamisesta tai keskustelevat hänen käyttäytymisestään keskenään. Skitsoaffektiivisen häiriön masennusoireinen muoto on yleensä laimeampi ja vähemmän hälyttävä kuin skitsoaffektiivisen häiriön maaninen muoto, mutta se on usein pidempikestoinen ja sen ennuste ei ole yhtä hyvä. Vaikka suurin osa potilaista toipuu täysin, joillekin kehittyy jopa skitsofreenisiä toiminnanvajauksia.
Tähän luokkaan pitäisi sijoittaa sekä yksittäinen häiriöjakso että toistuva häiriö, jossa enemmistö jaksoista on skitsoaffektiivisia, masennusoireista muotoa.
Tähän tulee kirjata häiriöt, joissa skitsofrenian (F20) oireita ilmenee yhtäaikaa sekamuotoisen kaksisuuntaisen mielialahäiriön (F31.6) oireiden kanssa.
Psykoottiset häiriöt, jotka eivät täytä skitsofrenian (F20.0-F20.3), mielialahäiriöiden psykoottisten muotojen (F30-F39) tai pitkäaikaisten harhaluuloisuushäiriöiden (F22) diagnostisia kriteerejä, tulee kirjata tähän (esimerkiksi pitkäkestoinen aistiharhaisuushäiriö).
Oireiden yhdistelmät, joita aikaisemmat luokat F20-F25 eivät kata, tulee myös sisällyttää tähän ryhmään.
Tautiluokitusmuistiinpanojen kansilehdelle Tämän sivun alkuun